Pirkanmaa

Ehdokashaku on täydessä vauhdissa, vaaliohjelmia kootaan ahkerasti

today24.9.2024

Background
share close
PIRKANMAAN hyvinvointialueen valtuustoon valitaan 79 aluevaltuutettua.
Pirkanmaalle odotetaan aikaisempaa aktiivisempia alue- ja kuntavaaleja. Ne järjestetään yhtä aikaa ensi huhtikuussa. Puolueet ovat jo täydessä työssä.

Akaan kaupunginvaltuustossa on 35 paikkaa, Juupajoen kunnanvaltuustossa 17, Kangasalan kaupunginvaltuustossa 51, Lempäälän kunnanvaltuustossa 43, Pirkkalan kunnanvaltuustossa 43, Pälkäneen kunnanvaltuustossa 27 ja Ylöjärven kaupunginvaltuustossa 45. Orivedellä ratkeaa 30. syyskuuta, säilyykö kaupunginvaltuusto 31-paikkaisena vai pieneneekö se 27-paikkaiseksi. Samoin Vesilahden kunnanvaltuusto pui asiaa syksyn aikana.

Kokoomus nousi Pirkanmaan suurimmaksi puolueeksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. SDP tuli kakkoseksi. Näin ollen Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtajuus meni Kokoomukselle ja maakuntavaltuuston puheenjohtajuus SDP:lle.

Kaikkien aikojen ensimmäisissä aluevaaleissa Kokoomus tuli suurimmaksi puolueeksi, ja puolue sai aluehallituksen puheenjohtajuuden. Kakkoseksi yltänyt SDP johtaa puhetta aluevaltuustossa.

– Arvatenkin jokaisessa puolueessa, puoluepiireissä ja paikallisjärjestöissä on pohdittu huhtikuun 2025 kaksoisvaaleja. Meillä Pirkanmaan Kokoomuksessa erilaiset koulutukset ovat käynnistyneet, ja ehdokashankintaa niin alueellisesti kuin paikallisestikin on käynnistetty. Kuntavaalien osalta ei täyttä kokonaiskuvaa vielä ole. Aluevaalien osalta on käynnissä määrätietoinen taustatyö, ja ehdokaslistan kerääminen on aloitettu jo menneenä keväänä, puheenjohtaja Jari Andersson kertoo.

Pirkanmaan Demareiden toiminnanjohtaja Harri Sandellin mukaan parhaillaan keskitytään ehdokashankintaan ja vaaliohjelmien sekä vaalityön suunnitteluun. Pirkanmaan eri kunnissa järjestetään tapahtumia, joissa keskustellaan kuntalaisten kanssa ja pyritään saamaan ehdokkaita vaaleihin.

Pirkanmaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Sami Kymäläinen kertoo, että kenttä on täyttä häkää valmistautumassa vaaleihin. Kampanjasuunnitelmia tehdään, ohjelmia valmistellaan, ehdokkaita haetaan ja tilannetta eri puolilla Pirkanmaata kartoitetaan. Tapahtumia on ollut jo nyt eri puolilla Pirkanmaata, ja tahti tulee vain kiihtymään kohti ensi kevättä.

Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Amu Urhonen sanoo, että vaalityön aloittaminen tapahtuu eri kuntien yhdistyksissä hieman eri tahtiin. Monella on jo vauhti päällä: ehdokkaita on nimetty ja kampanjoitakin aloitettu. Piiri asettaa ensimmäiset aluevaaliehdokkaat lokakuun alussa. Yleisesti ottaen tunnelma vaalien suhteen vaikuttaa olevan tosi hyvä. 

Pirkanmaan Keskustan toiminnanjohtaja Janne Riitakorven mukaan ehdokashankinta ensi kevään vaaleihin on hyvässä vauhdissa. Yli neljännes aluevaaliehdokkaista on jo kasassa. Kunnissa kuntavaaliehdokkaita kysellään parasta aikaa, ja listat alkavat täyttyä. Vaalisuunnitelmia ja -budjetteja lyödään lukkoon. Tämä syksy tehdään kovaa työtä kentällä, ja myös puoluejohto kiertää maata ehdokashankintaa kirittämässä. Varsinaiset kampanjat käynnistyvät tammikuussa.

Pirkanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Anna Jukantupa kertoo, että paikallisosastot ja aluevaltuustoryhmä ovat aktiivisesti kansan keskuudessa myös vaalien välissä. Politiikan perusarvo on olla kuntalaisia lähellä. Vasemmistoliiton teltan on voinut nähdä omalla paikkakunnalla aikaisemminkin. Mitä tulee kevään tuplavaaleihin, kampanjasuunnitelmat ovat piirin ja paikallistoimijoiden osalta jo pitkällä. Vasemmistoliitto näkyy kampanjan aikana niin kaduilla ja kauppojen edustoilla kuin somessakin. Erilaisia yleisötapahtumiakin on suunnitteilla, joissa voi kuulla ja tavata merkittäviä vieraita. Puoluevaltuustossa hyväksytään lokakuussa puolueen virallinen kunta- ja aluevaaliohjelma samassa kokouksessa, jossa valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja.

Pirkanmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Aura Elliott toteaa, että puolueessa valmistellaan tulevaa vaaliohjelmaa valtakunnan ja piirien tasolla. Nämä pyritään saamaan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Ehdokkaiden koulutukset ovat jo alkaneet valtakunnallisesti, ja niitä pyritään täydentämään piirin tasolla siten, että ne auttaisivat ensikertalaisiakin omissa vaalikampanjoissaan. Moni paikallisosasto on aika pieni, joten KD Pirkanmaan piiri haluaa auttaa ja tukea ehdokkaita. Pirkanmaan yhteinen vaalistartti järjestetään kaikkien osastojen ehdokkaille Tampereella marraskuun lopulla.

– Ehdokkaita on jo ilmoittautunut kiitettävästi, ja moni ihan uusikin ehdokas on kysellyt mahdollisuudesta päästä mukaan toimintaan. Tämä on ilahduttavaa. Toivomme, että ehdokkaat ilmoittautuvat molempiin vaaleihin. Kannustamme erityisesti niitä, jotka jo ovat olleet aluevaltuuston toimielimissä mukana, lähtemään ehdolle uudestaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat hyviä ehdokkaita aluevaaleihin. Saamme ihmisiä mukaan yhteistyöllä, kuuntelemalla ja keskustelemalla, olemalla sopuisia ja kunnioittamalla eri mielipiteitä ja näkemyksiä, Elliott sanoo.

Suomen Katajan puheenjohtaja Tomi Saaristo listaa, että alue- ja kuntavaalien suunnitelmia luodaan, ja ehdokashankinta on täydessä käynnissä. Slogaaneita ja ohjelmaa työstetään. 

ALUEVAALEISTA odotetaan ennätysmielenkiintoisia Pirkanmaalla. Puolueissa ounastellaan, että etenkin hyvinvointialueen reuna-alueiden ihmiset äänestäisivät ensimmäistä kertaa ahkerammin.

Jari Andersson kertoo, että Kokoomuksella on tavoitteena asettaa täysi lista aluevaaleissa, ja olla myös alueen suurin puolue tulevissa aluevaaleissa.

 – Vaikka Pirhan tilanne on ollut erittäin vaativa, vaikeiden päätösten takaa alkaa näkyä myös tuloksia. Historian suurin palvelurakenneuudistus kestää valitettavasti vielä vuosia. Kuitenkin Pirkanmaalla on täydet mahdollisuudet onnistua muutoksissa siten, että palvelut saadaan turvattua, Andersson miettii.

Demareiden Harri Sandell kiteyttää, että tavoitteena on olla suurin puolue Pirkanmaalla molemmissa vaaleissa.

Sami Kymäläisen mukaan Perussuomalaisten tavoitteena on olla Pirkanmaalla vähintään kolmen suurimman puolueen joukossa niin aluevaaleissa kuin kuntavaaleissakin.

Amu Urhonen sanoo, että yleisellä tasolla Vihreät tavoittelee ilmastonmuutoksen pysäyttämistä, luontokadon torjumista, demokratian vahvistamista ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kaikkea tätä edistetään myös kunta- ja aluetasolla.

– Numeerisena tavoitteenamme on tietenkin vaalivoitto, koska se tarkoittaa vahvaa tukea ja mandaattia tavoitteidemme edistämiseen, Urhonen tiivistää. 

Janne Riitakorven mukaan Keskustan tavoitteena on täydet ja monipuoliset ehdokaslistat Pirkanmaalla aluevaaleissa sekä jokaisessa kunnassa.

– Vaaleihin lähdemme menestymään ja kasvattamaan vaikutusvaltaamme vertailukohtana 2021 ja 2022 vaalit, Riitakorpi tarkentaa. 

Anna Jukantupa kertoo, että tavoite vaaleihin on todellisen kannatuksen realisoituminen, eli kannatuksen nousu prosentuaalisesti ja paikkamäärältään sekä aluevaltuustossa että kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa.

– Aluevaltuustoon tavoittelemme vähintään 10 valtuutettua. Tavoittelemme myös ehdokkaita kaikkiin sellaisiin kuntiin, joissa meillä ei edellisissä vaaleissa ehdokkaita ollut, Jukantupa tarkentaa.

Aura Elliott toteaa, että Kristillisdemokraattien tavoitteet terävöityvät syyskuun lopussa olevassa puoluehallituksen kokouksessa.

– Tietysti lähdemme vaaleihin hakemaan hyvää kannatusta, ja sitä, että saisimme Pirkanmaalla ehdokkaita valtuustoihin jokaisessa kunnassa. Aluevaaleissa olisi tärkeää saada edustaja alueelle jokaisesta kunnasta, olipa se sitten KD tai jonkun muun puolueen jäsen, Elliott pohtii.

Tomi Saaristo kertoo, että Suomen Kataja ry:llä on tavoite saada mahdollisimman monta valtuutettua läpi molemmissa vaaleissa. 

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%