Entinen maaherra ja avin ylijohtaja Anneli Taina: ”Yhteiskunnan nopea muuttuminen edellyttää aluehallinnon uudistusta”

Taina oli yksi niistä maaherroista, josta tuli läänin korvanneen aluehallintovirastan ylijohtaja vuonna 2009. Hän johti Etelä-Suomen aluehallintovirastoa. Kyseisen uudistuksen toteutuessa maamme oli jaettu kuuteen lääniin.

Kokoomuslaisen Tainan näköalapaikkoja yhteiskuntaan ovat Tampereen kaupunginvaltuusto ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto sekä lukuisat muut luottamustehtävät.

Tarkemmin uudistukseen perehdyttyään Taina näkee tosiasiat. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana erittäin paljon, eikä vauhti ole tulevaisuudessakaan hidastumaan päin.

– Yhteiskunnan on mentävä eteenpäin. Myös valtion alueellisen hallinnon on elettävä reaaliajassa, Taina linjaa.

Valtion aluehallinnon uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus—ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon.

Taina pitää luonnollisena, että uusi virasto sijaitsee pääkaupungissa Helsingissä, jossa muukin valtion hallinto suurimmaksi osaksi on.

– Uudistuksessa perustetaan alueellisia elinvoimakeskuksia. Tampere on varmasti niiden sijoituspaikkakuntia ratkottaessa vahvoilla, Taina arvioi.    

Uudistamisessa on tavoitteena vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua.

Uudistuksessa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten ympäristöasioiden vastuualueen tarkoituksenmukaiset tehtävät yhdistetään.

Uudessa valtakunnallisessa virastossa ympäristöön liittyvät lupa- ja valvontatehtävät muodostavat yhden yhtenäisen kokonaisuuden. ELY-keskusten jäljelle jäävät tehtävät kootaan nykyistä vahvemmille alueille elinvoimakeskuksiin.

Suomen läänit olivat valtionhallinnon aluejako, joka oli käytössä vuodesta 1634 vuoteen 2009. Kunkin läänin toimintaa johti lääninhallitus, jonka johdossa oli maaherra.

Viimeiseksi jääneet suurläänit aloittivat toimintansa vuonna 1997, ja läänien historia päättyi vuoden 2009 lopussa. Silloin haudattiin Länsi-Suomen lääni, Etelä-Suomen lääni, Oulun lääni, Itä-Suomen lääni, Ahvenanmaan lääni sekä Lapin lääni.

Maaherrana toiminut Taina huomauttaa, että maaherrat olivat varsin voimakkaita vallankäyttäjiä.

– Karrikoidusti voi sanoa, että läänit jakoivat rahaa. Tästä syystä kansalaiset muistavat esimerkiksi lukuisat karvahattulähetystöt, jotka kävivät puhumassa eri hankkeiden puolesta ja hankkimalla niille rahoitusta, Taina kertoo.

Taina teroittaa, että vuonna 1997 tehty uudistus suurlääneineen oli Suomen historiassa aidosti suuri muutos. Silloin valtion rooli satraappina väheni huomattavasti. Lisäksi läänin tehtävät uudistuivat.

 – Läänit toimivat valtion ja kuntien välissä, Taina kuvaa.  

– Tämänkertainen uudistus merkitse valtion roolin pienenemistä. Aluehallintovirastot hoitavat Suomen lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Vastuualueita ovat peruspalvelut, oikeusturva ja luvat – työsuojelu, ympäristöluvat, pelastustoimi ja varautuminen sekä opetus- ja kulttuuritoimi, Taina avaa.

Tainan kokemuksen ja näkemyksen mukaan aluehallintovirastot ovat täyttäneet niille asetetut odotukset ja tehtävät.

– Kuten olemme saaneet lukea uutisista, jotkin aluehallintovirastot ovat nousseet otsikoihin omanlaisilla lakitulkinnoillaan, eli kaikkien aluehallintovirastojen ratkaisut eivät ole olleet yhdenmukaisessa linjassa. Tämä tarkoittaa sitä, että samasta asiasta on voinut erilaiset lopputulemat eri puolilla Suomea. Uudistuksen jälkeen tätä ongelmaa ei ole, koska on vaan yksi virasto, Taina miettii.

Taina näkee, että yhden viraston myötä aparaatista poistuu aluekytkentä. Hänen mielestään hyvien virkamiesten tehtävänä on kuitenkin tietää oleellinen jokaisesta alueesta.

– Toimivuuden ja luotettavuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että valtakunnallisessa virastossa tiedetään, mitä kentällä tapahtuu, Taina näkee.  

– Päivänselvää on, että automaatio ja tekoäly tulevat nykyistä isompaan osaan myös valvonta- ja lupa-asioissa. Virkamiesten harteille jäävät asiat, joissa tarvitaan harkintaa, Taina pohtii.

Tällä hetkellä monessa aluehallintovirastossa asioiden käsittely on ruuhkautunut. Tainan mielestä käsittelyaikojen olisi oltava sellaiset, etteivät ne esimerkiksi aiheuta ongelmia tai vaikeuksia elinkeinoelämälle.

– Uuden mallin myötä on varmasti useita ohjaavia ministeriöitä, joista yksi vastaa hallinnosta. Hyvää on, että on yksi selkeä vastuulinja, ja sitä myöten tulkinnat ovat yhdenmukaisia koko maassa. Uskon, että uudistus nopeuttaa asioiden käsittelyä, ja toivottavasti järjestelmän kehittäminen tuo jollakin aikavälillä taloudellisia säästöjä, Taina sanoo.  

Anneli Taina muistuttaa, että Suomessa viranomaisilla on velvollisuus neuvoa ja opastaa kansalaista löytämään oikea reitti hänen asiansa käsittelemiselle.

– Aluehallintovirasto on kyllä tullut tutuksi, jos siellä on joutunut asioimaan, Taina sanoo.

– Esimerkki tällaisesta on alueellinen maanpuolustuskokonaisuus varautumisineen sekä valmiuksineen ja harjoituksineen. Nämä teemat kytkeytyvät luontevasti hyvinvointialueisiin, joilla on myös yhteistoimintapinta kuntien kanssa, Taina perustelee.

Tainan mielestä hyvinvointialueet ovat tietyllä tavalla hallinnossa sekamuoto.

– Aluevaltuuston jäsenien on ratkottava asioita kokonaisuuden kannalta, ei esimerkiksi kuntien vinkkeleistä.

Taina korostaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että hyvinvointialueet tarvitsevat poliittiset alueelliset päättäjät. Asia on noussut keskusteluihin, kun on pohdittu, voisivatko hyvinvointialueet olla osa valtionhallintoa.

Taina istuu Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.

– Tulevaisuus näyttää, mutta uskon, että nykyisen 21 hyvinvointialueen sijasta maassamme tulee olemaan viisi hyvinvointialuetta, Taina miettii.

Tainan mielestä Pirkanmaan hyvinvointialue on onnistunut tehtävässään.

– Aluevaltuustoryhmät hakevat täällä yhteisymmärrystä. Hyvinvointialue on osaavissa käsissä, Taina kiittää.

Taina olisi toivonut, että valtio olisi osoittanut isännyyttään ja ohjannut nykyistä tiukemmin hyvinvointialueiden tietohallintoratkaisuissa.

 – Nyt hyvinvointialueet hankkivat ne omin nokkinensa. Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialue tarjosi muille hyvinvointialueille yhteistyötä, mutta se ei saanut vastakaikua, Taina suree.