VIISI TÄHTEÄ: Kehonkieli avaa lumoutuneisuuden ja intohimoisuuden salatun maailman

Kuolema Venetsiassa on ikivihreä, ja se tunnetaan kaikkialla maailmassa. Henkilöt, tapahtumapaikat ja sisältö ovat ihmiskunnan yhteistä kirjallista omaisuutta.

Mannin novelli on antanut eväät niin oopperalle kuin elokuvalle. Niissä Kuolemaa Venetsiassa valaistaan kirjoitetuista riveistä ja rivien välistä.  

Kirja pitää tiukasti pintansa vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Se on Mannin ikoninen muistomerkki.

Baletissa ei käydä intellektuelleja keskusteluja. Nyt haluja, himoa sekä tunnegaalaa kuvataan sanattomasti kuin mykässä elokuvassa. Ruumis on viritetty tehokkaasti viestinnän alttarille. Ilmeet ja liikkeet ovat paljonvartijoina.   

Elämme vuotta 2024, jolloin pääministeri Petteri Orpon hallituksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeriministeri Ville Tavio nousi raketin lailla julkisuuteen, kun hän päätti jättää Suomen pois Ukrainan jälleenrakentamisen liittyvästä tasa-arvoliittoutumasta. Ministeri vieroksui YK:n alaisen hankkeen voimakasta painotusta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.

Marraskuussa puhaltavat uudenlaiset ja raikkaat tuulet. Kuolema Venetsiassa -baletti sai ensi-iltayleisön suorastaan mylvimään. Aplodeista ei ollut tulla loppua. Tanssitaiteilijat saivat vuolaita kiitoksia taputuksin, tömistyksin sekä riemunkiljauksin.

Näinä päivinä lukuisissa taide- ja kulttuuritaloissa sekä -laitoksissa eri puolilla Suomea kiristellään hampaita ja itketään. Mielipaha ja ahdistus kumpuavat valtiovarainministeri Riikka Purran johtamista leikkauksista, jotka koskettavat riipaisevasti kulttuuri- ja taidealoja.

Suomen kansallisbaletissa ei perjantai-iltana vetistelty eikä oltu hautajaistunnelmissa. Päinvastoin. Baletin keskeisen roolin tanssinut pellavapäinen Atte Kilpinen jakoi aurinkoista mieltä ja suurenmoista iloa koko esityksen ajan. Kilpinen sulatti takuuvarmasti jokaisen katsojan sydämen, ja hän valloitti kaikki hurmaavalla myönteisyydellään puolelleen.

Tanssitaiteellisesti Kuolema Venetsiassa on ilmeikäs, monipuolinen ja yllättäväkin kattaus tanssin eri muotoja. Silmänruokaa on tarjolla niin klassisen baletin kuin modernin tanssin suurkuluttajille.

Pääroolin tanssiva Michal Krcmár tekee myös fyysisesti järkälemäisen suorituksen. Hänen taiturimaisuutensa ansiosta kaksinäytöksinen baletti pysyy tiukasti liimauksissaan, ja esitystä kantava jännite säilyttää sähköisyytensä sekä virtaviivaisuutensa.

Gustaf von Aschenbachin osassa tarvitaan raikasta ilmaa, vapauden tuulia ja avaraa tilaa miehen itsetutkiskelulle. Tästä kaikesta Michal Krcmár selviää tunne-elämän väkevänä tulkkina kiitettävästi. Kyynelet kertovat kohdatuista iloista. Hikipisarat herpoavat uurastuksesta saavuttamattoman saavuttamisessa.  

Kaikki tanssijat kantavat taiten kortensa ainutkertaisen kokonaisuuden hyväksi. Tässä baletissa on kiitettävällä runsaudella sattumuksia, tapahtumia sekä paikkoja. Peter Schmidtin lavastukset virittävät tiiviin tunnelman kerronnan etenemiseen, tarinan juoksuttamiseen. Samanlaisella vahvalla ajatuksella on koottu myös puvustus. John Neumeier ja Peter Schmidt ilmaisevat roolihenkilöiden arvot ja merkitykset osuvasti rihmankiertämillä. Paljasta ihoa on käytetty viisaasti hyväksi.

Tämän baletin musiikkikokonaisuuden suurenmoinen oivallus on ollut istuttaa pianisti Heidi Kärkkäinen flyygelin ääreen. Hän loihtii instrumentista herkät soinnut baletin seitinhienoihin yksityiskohtiin. Niitä tässä toteutuksessa on ilahduttavan runsaasti.

Kärkkäinen on avainpaikalla musiikin ja tanssin yhdistämisessä kokonaistaideteokseksi. Tässä Kuolema Venetsiassa -baletissa onnistutaan sataprosenttisesti.

Baletti kannustaa lähtemään itsetutkistelun mysteeriselle matkalle. Kuka minä olen? Hetero. Bi. Homo. Kaappihomo. Mikä? Oletettu.

Kuolema Venetsiassa sisältää mytologiaa. Eri aikakausien arvot ja käsitykset iskevät nyt 2020-luvulla suloisesti kättä toisilleen.