Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Vilpponen aloitti tämän vuoden alussa 2 200-jäsenisen Tampereen kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana. Kauppakamari on hyvin tuttu Vilpposelle, sillä hän on toiminut aikaisemmin hallituksen varapuheenjohtajana ja finanssi- sekä vaalivaliokuntien jäsenenä. Hänen mielestään kauppakamarilla on aktiivinen ja merkittävä rooli koko Pirkanmaalla. Esimerkiksi edunvalvontatehtävät ovat tärkeässä osassa.
– Jokaisessa hallituksen kokouksessa hyväksymme uusia jäseniä. Huomionarvoista on, että kauppakamarin toiminta vetää puoleensa myös pieniä eli yhden tai kahdenkin ihmisen yrityksiä. Jo kauppakamarin verkosto antaa jäsenistölle paljon. Lisänä ovat muun muassa kauppakamariaamiaiset ja eriaiheiset koulutustilaisuudet, Vilpponen tarkentaa.
Finanssimaailman ammattilaisena ja kauppakamariaktiivina Vilpponen tunnistaa Pirkanmaan ainutlaatuiset kasvu- ja kehitysmahdollisuudet. Hän pitää erityisen merkittävänä sitä, että veturina toimivan Tampereen kaupunkiseudun elin- ja vetovoima säteilevät liki 550 000 asukkaan maakunnan jokaiselle kehälle.
– Pirkanmaalla on upeat mahdollisuudet. Meidän on tartuttava niihin, Vilpponen kannustaa.
OP-ryhmän valtakunnallisissa tilaisuuksissa Vilpponen saa kerta toisensa jälkeen hyvän muistutuksen, miten pirkanmaalainen myönteinen elämänpiiri näyttäytyy eri puolilla laajaa Suomea.
– Mitä ja miten te teette asioita siellä Pirkanmaalla, kun teillä on koko ajan valtava vauhti ja konkreettista jälkeä syntyy, minulta kysytään, Vilpponen kertoo.
Pirkanmaalla toimii lisäksi vajaat kymmenen muuta itsenäistä osuuspankkia. Vilpponen korostaa, että jokainen pankki ratkaisee itsenäisesti tulevaisuutensa. Hän sanoo, että tulevalla OP Pirkanmaallakin on avoimien ovien politiikka. Se merkitsee, että pankilla on valmiudet neuvotella muiden toimijoiden kanssa mahdollisista fuusioitumisista.
OP Pirkanmaalla tulee olemaan toimintaa 11 kunnan alueella eli Tampereella, Kangasalla, Nokialla, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Pirkkalassa, Pälkäneellä, Vesilahdella, Hämeenkyrössä, Akaan Viialassa ja Sastamalan Karkussa.
Vilpponen sanoo, että Tilastokeskuksen ennusteet lupaavat myönteisiä uutisia OP Pirkanmaan toimialueen väestönkasvulle vuoteen 2045, jolloin koko maakunnassa odotetaan asuvan jo noin 626 000 ihmistä.
Tilastokeskuksen arvion mukaan voimakkainta kasvu olisi Tampereella ja naapurikunnissa. Tampereen kasvu olisi peräti 64 000, Nokian 7 200, Kangasalan 6 500, Lempäälän 4 800, Pirkkalan 4 500, Ylöjärven 2 800, Vesilahden 500, Akaan 250 ja Hämeenkyrön 100 asukasta. Sen sijaan muiden pirkanmaalaisten kuntien asukasmäärät supistuisivat ennusteen valossa.
– Pirkanmaan huoltosuhde olisi ennusteen mukaan maamme toiseksi paras eli 56,4 prosenttia, Vilpponen lisää.
– Tuntuva asukasmäärän kasvu turvaa osaavan työvoiman saamisen. Pirkanmaan myönteinen imago ja maakunnan vetovoima takaavat niin maan sisäisen muuton kuin maahan muuton kohdistumisen alueellemme. Huomionarvoista on, että jo tällä hetkellä kansainvälinen muutto tuo merkittävästi elinvoimaa Tampereen kaupunkiseudulle. Ulkomaalaisille opiskelijoille on turvattava mielekkäät harjoittelupaikat. Perheet on integroitava suomalaiseen yhteiskuntaan, Vilpponen evästää.
Vilpponen kiteyttää, että maakunnan vahvat kasvuluvut kannustavat jokaista tahoa tekemään parhaansa. Hän pitää erittäin merkittävänä, että maakunnan toimialarakenne on nykyään moni-ilmeinen.
– Täällä on monipuolinen teollisuus, elinvoimainen kauppa, kasvavat palvelut, vilkasta rakentamista, tulevaisuusorientoitunutta informaatio ja viestintäalaa sekä koko ajan laajenevaa elämystaloutta.
– Avoin ja tiivis vuorovaikutus lisää yhteisymmärrystä, sitoutumista ja tavoitteellisuutta, Vilpponen kehuu.
Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja pitää erittäin merkittävänä työtä, jota kauppakamarilaiset tekevät. Hallituksessa ja kymmenessä valiokunnassa ahkeroi peräti 300 ihmistä, jotka ovat eri toimialojen avainhenkilöitä. Teema-asioihinsa syventyvät valiokunnat kokoontuvat säännöllisesti, ja niiden jäsenet osallistuvat aktiivisesti kokouksiin.
– Käymme monella areenalla vilkasta ja perusteellista keskustelua. Vaihdamme kokemuksia sekä pohdimme syitä ja seurauksia. Luotaamme tulevaisuutta. Emme elä pirkanmaalaisessa kuplassa sisällä, vaan olemme tiiviissä yhteydessä kansallisesti ja kansainvälisesti. Merkityksellisiä seikkoja ovat muun muassa kansainvälinen kumppanuus, tulokselliset vientiponnistukset sekä maakuntamme vetovoima. Maahanmuuton osuus on tuntuva kasvun lähde Pirkanmaalle, Vilpponen tähdentää.
Vilpposen mukaan Pirkanmaan kasvu- ja kehitysponnistukset säteilevät koko Suomeen. Siksi myös Tampereen kauppakamari puhuu voimakkaasti liikenneyhteyksien parantamisen ja kehittämisen puolesta. Niin hyvin hoidettu rautateiden pääverkko kuin koko maan kattava tieverkko ovat ratkaisevassa asemassa koko Suomen pärjäämisessä ja huoltovarmuudessa. Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on myönteinen vaikutus myös Pirkanmaan naapurimaakuntiin.
Päivätyössään Vilpponen näkee erilaisten kriisien vaikutukset yksityistalouksiin ja erikokoisiin yrityksiin. Hänen mukaansa haasteet ja ongelmat eivät ole äityneet Pirkanmaalla kroonisiksi eivätkä tuhoisiksi.
Vilpponen herättelee, etteivät globaalit haasteet saa jäädä huomiotta ja toimitta Pirkanmaallakaan. Hän nostaa ilmastonmuutoksen, polarisaation ja geopolitiikan isoiksi kysymyksiksi, jotka synnyttävät pullonkaulatilanteita pirkanmaalaisessa elämänpiirissä.
– Tällaiset asiat kannustavat tarkastelemaan ja reagoimaan oikea-aikaisesti esimerkiksi yrityksien toimintatapoihin ja -kulttuureihin, Vilpponen tarkentaa.
Epävarmuus konkretisoituu pankin lainatiskeillä. Vilpposen mukaan Tampereen kaupunkiseudulla tarvitaan asuntojen uudisrakentamista, ja yrityksillä on aitoja investointitarpeita.
– Tällä erää Mansen silhuetissa on hämmästyttävän vähän nostokurkia, kun tilannetta vertaa muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Hiljaisuus ei ole pysyvä olotila, Vilpponen miettii.
Vilpponen on ollut puheissa Finnveran kanssa, jolloin yhteisenä näkemyksenä on yrityksien vähäinen halu investoida kasvuun. Monessa yrityksessä otetaan nyt varman päälle.
– Korot ovat tulleet jo jonkin aikaa alaspäin, joten varmasti rakentaminen elpyy. Se heijastuu monelle taholle positiivisesti. Vaikka konkurssien määrä on valtakunnallisesti kasvanut, OP Tampereen luottotappiot ovat suhteellisesti alhaiset, Vilpponen kuvailee.
OP Tampereen vuoden 2024 yhdeksän kuukauden tunnusluvut kertovat, että mennyt vuosi jää pankin historiaan erittäin onnistuneena. Tarkat tulostiedot julkaistaan helmikuussa.
Kirjoittaja: Matti Pulkkinen
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.