Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Liikunnanohjaaja Elli Kaikkonen herättelee tunnistamaan pienetkin jutut, jotka ovat hyvin tehokkaita ja toimivia liikunnan muotoja kokonaisliikuntatarpeen kasaan juoksemisessa. Hän muistuttaa, ettei liikkuminen välttämättä tarvitse erillisiä suorituspaikkoja, vaan sellaisia löytyy läheltä, kuten kotipihalta. Tokin ne ovat toimivia, ja niille on myös kuluttajansa.
Moni ajattelee kaavamaisesti, että liikkumiselle ja urheilulle olisi oltava erityiset suorituspaikat.
– Jo tavalliset piha- ja puutarhatyöt ovat tervetullutta hyötyliikuntaa. Esimerkiksi pihaa haravoidessa niska- ja hartiaseudun lihakset saavat tehokasta harjoitusta.
– Rikkaruohojen kitkeminen puolestaan tarjoaa mainiot kyykkyliikkeet. Ylipäänsä kaikenlainen askaroiminen pihassa ja puutarhassa sisältää monipuolista liikuntaa kehon eri osille. Tätä ei aina muisteta.
Keppijumppa lisää niska- ja hartiaseudun lihasten verenkiertoa ja liikkuvuutta. Lisäksi se vilkastuttaa tehokkaasti aineenvaihduntaa ja laukaisee lihasjumit.
– Harjanvarrella voi tehdä muun muassa heiluriliikettä, vartalon sivutaivutuksia ja ylävartalon kiertoliikkeitä. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon!
– Kun nostetaan lehtiä kottikärryyn tai työnnetään kärryä, tehdään vaikuttavia liikkeitä. Eli mielekäs työ on liikunnallisestikin vahvaa plussaa.
Kaikkonen vinkkaa aidan tai seinän suomista mahdollisuuksista. Niitä tukena käyttäen voi vahvistaa punnertamalla lihaskuntoa tai venytellä esimerkiksi pohkeita ja reisiä.
– Pihalta löytyy helposti vakaa penkki tai kivi, joka palvelee mainiosti askeltamista.
– Kaikenlainen yhteinen tekeminen on hyväksi sosiaaliselle kanssakäymiselle. Etenkin perheenpienimpien mukaan ottaminen on palkitsevaa.
Kaikkonen muistuttaa lapsien luontaisesta idearikkaudesta.
– Lapset keksivät liki tyhjästä iloista toimeliaisuutta. Leikkiminen on tärkeää. Kannustaminen palkitsee, sillä lapset ovat luontaisesti mielellään ulkona ja touhuavat ahkerasti erilaisten aktiviteettien parissa.
Kaikkosen mukaan pihamaalle sopivat mallikkaasti erilaiset pallopelit, trampoliinit sekä hyppyvälineet, kuten perinteiset narut.
– Pallo on oiva väline koordinoimaan silmien ja käsien tai jalkojen yhteistyötä. Se vahvistaa myös motorisia taitoja.
– Perinteisiä ryhmäpelejä ovat petankki, mölkky, kroketti ja kyykkä, jotka suovat monenlaisia onnistumisen tunteita. Niihin kuuluu olennaisena yhteisöllisyys.
– Kaiken kukkuraksi yhdessä oleminen on hauskaa ja vahvistaa sosiaalisia taitoja.
Kaikkonen kertoo, että lapsilla on luontainen vetovoima kiipeilyyn. Se on mahdollistettava vahvalla turvallisuuskärjellä.
– Monen kodin varustukseen kuuluukin perinteinen leuanvetotanko. On vaan varmistettava, että se on kiinnitetty kunnolla.
– Kiipeily- ja roikkumispaikoissa on varmistettava aina turvallinen alastulo.
Kaikkonen lisää, että roikkuminen on erityisen suositeltavaa myös aikuisille, jotka monesti tekevät paljon päätetyötä ja istuvat ruudun ääressä.
Elli Kaikkonen toteaa, että piha tai puutarha ovat jo siitä mainioita paikkoja, koska niissä voi ihmetellä lintuja, kasveja tai säätilaa.
– Monet perinteiset pelit soveltuvat istualtaan pelattaviksi. On uskallettava soveltaa.
Netti tuo jokaisen ihmisen käden ulottuville roppakaupalla kirjallisia ohjeita ja havainnollistavia videoita.
Jos koti on lähellä järveä, se mahdollistaa uimisen.
– Lähtökohtaisesti meillä suomalaisilla on hyvät uimataidot. Uiminen on monipuolinen liikuntamuoto.
– Vesijuoksuahan voi harjoittaa järvessäkin. Vesi on elementtinä erittäin hyvä.
Polkupyörä puolestaan mahdollistaa liikkumisen omaa reviiriä kauemmaksi. Työ- ja kauppareissujen lisäksi fillari tarjoaa terveellisen vaihtoehdon luonnon ja ylipäänsä ympäristön tarkasteluun.
– Yksi varma kevään merkki on polkupyöräkaupan vilkastuminen. Kun lumet sulavat ja tiet kuivuvat, ihmiset alkavat kiinnostua polkupyöristä. Kaikista ihaninta on nähdä suuri ilo, jonka uusi polkupyörä tuo lapselle.
Kirjoittaja: Matti Pulkkinen
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.