Piha & Puutarha

Tuholaistorjunnalla ehkäistään talon rakenteiden vaurioituminen

today6.5.2025

Background
share close

Kesä on tuloillaan ja tuholaiset tekevät paluuta pihoille ja puutarhoihin. Tuholaistorjunta Täystuho Oy:n Ilkka Järvinen kertoo tavallisten asutusten tuholaisista, jotka saattavat olla haitaksi kiinteistölle tai asukkaalle itselleen. Myös niiden torjuminen voi olla haastavaa ilman ammattilaista.  

Rotat tunnistaa helpoiten niiden aktiivisuudestaan pihamaalla, jos esimerkiksi terassien alle on kaivettu kolo. Myös istutusten juurille voi olla kaivettuna reikiä tai aukkoja. Rotat vahvojen hampaiden avulla pystyvät tekemään isoa tuhoa kiinteistöjen rakenteisiin. Hiiret puolestaan uteliaina eliöinä järsivät vesiputkia ja sähköjohdotuksia niin, että niistä syntyy vesivahinko- ja sähköpaloriskejä. Rotat ovat varovaisia jyrsijöitä, joten niiden pyydystäminen saattaa olla haasteellista. Järvinen suosittelee rottien pyydystämiseen ammattilaisten apua. 

Pistiäiset, kuten mehiläiset ja ampiaiset ovat pääasiassa hyötyhyönteisiä pölytyksen ansiosta. Talon rakenteet saattavat kokea vaurioita riippuen minkä pistiäislajin pesä on rakenteissa. Pistiäisen pesän torjunta riippuu siitä mikä laji on kyseessä. Järvinen mainitsee, että mehiläiset voivat tehdä isoja yhdyskuntia, joka voi haitata pihapiirissä toimimista, kun taas kimalaiset ovat rauhallisempia ja eivät aiheuta suurta pistovaaraa. Ampiaiset ovat Järvisen mukaan oma lukunsa, koska heidän kohdallaan pistovaara kasvaa suuresti, joten ampiaisten pesän poistamiseen suositellaan ammattilaista. 

Kiinteistöissä tyypillisimmät muurahaislajit ovat hevosmuurahainen, sokerimuurahainen ja kekomuurahainen. Pahin vahingontekijä on hevosmuurahainen, joka tuhoaa puurakenteita. Hevosmuurahainen perustaa rakenteisiin kesäisin sädepesän. Sädepesä kasvattaa muurahaisten lukumäärää ja heidän toiminta vaurioittaa kesän aikana puurakenteita. Sädepesän poistaminen voi olla haastava prosessi, paljastaa Järvinen. Pesän paikantamiseen voi käyttää muun muassa lämpökameraa tai rakenteisiin koputtelu aiheuttaa muurahaisten yhdyskunnassa esimerkiksi rapinaa tai sihinää, jonka voi sitten kuulla. 

Kuuntele juttu alta (Toimittajana Veeti Pesämaa)   

Kirjoittaja: Radio SUN

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%