Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Lempäälässä testattiin heinäkuussa 2025 matkaparkkikokeiluja Kanavan ja Lempoisten koulujen parkkipaikoilla osana valmistautumista Asuntomessukesään 2026. Kokeiluun kuului myös Telkäntaipaleen viereinen tyhjä tontti keskustan elävöittämiseksi.
Koulujen matkaparkit osoittautuivat yllättävän suosituiksi: Kanavan koululla ja Lempoisten koululla oli yhteensä 21 paikkaa, ja heinäkuun aikana tehtiin 83 varausta. Ensimmäisellä viikolla varauksia tuli 26 kappaletta.
– Vastaanotto oli todella hyvä, ja matkaparkkien suosio yllätti meidät kaikki, kertoo Lempäälän kunnan yrityskoordinaattori Joni Haapasalmi. Hän lisää, että palaute oli pääosin positiivista: matkailijat arvostivat paikkojen tasaisuutta, rauhallisuutta ja hyviä lasten leikkimahdollisuuksia.
Telkäntaipaleen viereisen tontin matkaparkki sen sijaan keräsi vain viisi varausta heinäkuun aikana. Sen keskeinen sijainti kuntakeskuksessa, mutta junaradan läheisyys, koettiin meluisaksi. Vähäisten varausten vuoksi tämän matkaparkin aukiolon jatkamista tullaan arvioimaan uudelleen.
Kesän 2025 kokemusten perusteella matkaparkkien määrää kasvatetaan kesälle 2026, jotta Asuntomessuvieraat voivat yöpyä Lempäälässä ja käyttää paikallisia palveluita. Paikallisille yrityksille tämä tarjoaa mahdollisuuden laajentaa aukioloaikoja ja tavoittaa uusia asiakkaita.
Kuuntele koko haastattelu:
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.