Miljoona ahkeraa alkutuottajaa

− Karhu on tuhonnut minulta yhden pesän ennen kuin hoksasin aidata niitä. Kerran myös kohtasin ihan läheltä karhun, joka oli matkalla pesälle. Se on hauskan näköinen eläin, edestä katsoen täysin pyöreäpäinen. Kohtaaminen ei kuitenkaan naurattanut. Olin hyvin helpottunut, kun karhu päätti lähteä toiseen suuntaan, Hunajatorppa-nimellä toimiva mehiläistarhaaja Esko Korpinen tunnustaa.

Korpisella on tänä kesänä 16 mehiläispesää ympäri Länsi-Teiskoa. Jos ne kaikki olisivat yhdellä ja samalla alueella, yksittäisen pesän tuotanto heikkenisi. Kukkia ja niiden mettä kun on parhaassakin maastossa rajallinen määrä.

Tarvittaessa mehiläinen lentää keräämään mettä jopa kolmen kilometrin päähän. Hyvässä ympäristössä lentomatkaa kertyy vähemmän, ja mettä ehtii kuljettaa pesään enemmän.

− Käytännössä mehiläiset pörräävät täällä noin kilometrin säteellä. Lyhyempi lentomatka tarkoittaa myös sitä, että jokainen yksittäinen työmehiläinen tekee elämänsä aikana useampia lentoja. Mehiläinen lentää eläessään noin 800 kilometriä. Sitten siivet ovat loppuun kuluneet, Korpinen kertoo.

Yhdessä mehiläispesässä asuu kesäaikaan noin 60 000 mehiläistä, jotka tuottavat vuodessa keskimäärin 30 kiloa hunajaa. Esko Korpisen leivissä hyörii siis lähes miljoona ahkeraa alkutuottajaa.

Hunajatorpankin tuotteet myydään yleensä itse.

− Käymme tapahtumissa ja myyjäisissä, ja etenkin lähiseudun asiakkaat tykkäävät tulla ostamaan hunajan suoraan täältä Länsi-Teiskosta. Myös muutamat seurat ja yhdistykset hankkivat varoja myymällä meidän hunajaamme, Korpinen kertoo.

− Naapurustolle on tietysti hienoa saada hunajaa, joka on kerätty jopa heidän omasta pihastaan. Muutkin asiakkaat arvostavat lähellä tuotettua, koska tietävät sen olevan hyvää ja aitoa hunajaa.

Viime vuonna Virossa tehdyssä dna-analyysissä kaikki suomalainen hunaja todettiin aidoksi. Euroopan Unionin ulkopuolelta tulevasta hunajasta jopa 60 prosenttia herätti väärennysepäilyn. Hunajaa väärennetään jatkamalla sitä esimerkiksi sokerisiirapilla.

Esko Korpinen on Mehiläishoitajain liiton jäsen. Hän toimittaa hunajastaan vuosittain näytteen analysoitavaksi, ja kun se todetaan kriteerit täyttäväksi, hän saa käyttää Kuningatarhunaja-purkkia sekä Hyvää Suomesta -merkkiä.

Käytännössä Hunajatorpan tuotteet ovat myös luomuja, mutta sitä merkkiä purkeissa ei näy.

− Luomutuotannon tarkastusmaksu on melkein tuhat euroa vuodessa. Se on tällaiselle pientuottajalle liikaa.

− Jos sille ei tehdä muuta kuin laitetaan vain purkkiin, aikaa myöten hunaja kiteytyy ja siitä tulee lohkeilevaa. Siksi hunajaa yleensä kiteytetään eli keräämisen jälkeen sitä vatkataan muutamana päivänä ja pidetään viileässä. Silloin kiderakenne pysyy pienenä, väri muuttuu vaaleammaksi ja hunaja pysyy pitkään hyvin lusikoitavana, Korpinen kertoo.

− Raaka-ainekin vaikuttaa. Esimerkiksi rypsi- tai voikukkahunaja kiteytyy tosi nopeasti, kun taas horsmasta kerätty hunaja pysyy pitkään juoksevana.

Monen mielestä rakenne vaikuttaa myös makuun. Siksi asiakkaat pysyvät uskollisena hyväksi havaitsemilleen hunajantuottajille.

− Kennojen rakentaminen vie kauheasti energiaa. Kilon vahan valmistaminen vastaa seitsemän hunajakilon tekemistä. Siksi edellisvuotinen vaha kannattaa kierrättää.

Pohjukkeita ja uusia kerroksia pesään lisätään sitä mukaa, kun hyönteisten määrä kesän mittaan kasvaa. Jos pesä uhkaa käydä pieneksi, parveilemisen riski kasvaa. Parveilu tarkoittaa ilmiötä, jossa mehiläisemo munii uuden emon, ottaa osan pesän asukkaista mukaansa ja lähtee etsimään uutta pesäpaikkaa. Silloin parvi pitää käydä pyydystämässä ja palauttamassa kotiin.

Parveilemisen riskin takia pesää pitää tarkkailla muutaman päivän välein. Se tekee mehiläistarhauksesta kesäaikaan aika sitovan harrastuksen.

Talvella mehiläiset ovat vaivattomampia hoidokkeja. Syksyllä niille annetaan pesästä kerätyn hunajan tilalle sokerilientä, josta ne tekevät itselleen talviruokaa. Kevättalvella tarkkaillaan, ettei ruoka pääse loppumaan.

− Mitä vahvempi ja isompi pesä, sitä enemmän sokeriliemestä tehtyä talviruokaa pesässä talven aikana kuluu. Yhtenä keväänä maaliskuussa pesä näytti oikeinkin hyvältä, ja kahden viikon päästä kaikki olivat kuolleet. Ruoka oli loppunut, Esko Korpinen muistelee ”oppivuosiaan”.

Hunajatorpan isännälle mehiläisten hoito ja hunajan tuottaminen ovat eläkepäivien harrastus. Kun hän viisi vuotta sitten alkoi valmistella töistä pois jäämistä, hän törmäsi työpaikallaan mehiläistuottajaan ja alkoi haastatella tätä.

− Innostuin aiheesta ja hakeuduin mehiläisyhdistyksen koulutukseen. Ajatuksena oli hankkia yksi pesä, mutta aika pian huomasin, että samalla vaivalla hoituisi useampikin. Vähä vähältä niitä on tullut lisää, Korpinen kertoo.

− Mehiläisten hoitaminen ja seuraaminen on mukavaa puuhaa ja mielenkiintoinen harrastus. Jos tästä ajattelisi nostavansa palkkaa, pesiä pitäisi olla vähintään sata.

Se lisähyöty mehiläisten tarhaamisesta on, että hedelmäpuut tuottavat paljon paremman sadon kuin ennen mehiläisten ilmaantumista pihapiiriin. Marja- ja hedelmätiloilla mehiläisiä käytetäänkin pölytyshommissa.

Tänä kesänä viileä alkukesä vähensi kukkien määrää eli hankaloitti medenkerääjien työtä koko Suomessa. Kuluttajan kannattaa hankkia talven hunajat ajoissa, jos mielii pysyä koko vuoden kotimaisissa hunajissa.