Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Sanataidekasvattaja Pia Krutsin kertoi YK:n kansainvälisenä lukutaitopäivänä SUN Radiossa Sanataideyhdistys Yöstäjän päättyneestä Lukutaitounelmia-hankkeesta, jossa pyrittiin vahvistamaan lasten ja nuorten lukutaitoa ja osallisuutta sen kehittämisessä.
Hanke kesti reilun vuoden ja sisälsi työpajoja niin aikuisille kuin koululaisille Tampereella. Tuloksissa nuoret korostivat erityisesti:
Palkitsemisen merkitystä lukemisessa, kirjojen saatavuutta ja yhteistä lukemista kotona, sekä tarvetta antaa nuorille enemmän ääntä lukutaitotyön suunnittelussa
Hankkeen pohjalta käynnistyy uusi jatkohanke Nuoret lukutaitovaikuttajat, jossa nuorten toiveita pyritään viemään käytäntöön.
Käytännön vinkkeinä koteihin nousivat lukemisesta palkitseminen, aikuisten esimerkki ja yhdessä tekeminen, sekä säännöllinen lukeminen tai sanataidehetki, vaikkapa vartti päivässä.
Sanataideyhdistys Yöstäjän toiminnanjohtaja Pia Krutsinin mukaan lukutaito ei ole vain hyöty, vaan myös ilon ja yhteisten kokemusten lähde.
Kuuntele Pia Krutsinin haastattelu kokonaisuudessaan:
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.