Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Minna-Mari Kaila toteaa, että maatalouden kannattavuus on edelleen haaste koko maassa. Kotieläinpuolella on jo tapahtumassa pientä elpymistä, mutta etenkin kasvinviljelyssä tuotantopanosten kuten lannoitteiden hinnat ovat edelleen korkeat ja syövät kannattavuutta. Tämäkin iskee keskimääräistä enemmän viljan- ja kasviviljelyyn painottuneen Pirkanmaan tuottavuuteen.
− Ilmassa on kuitenkin jo myönteisempää virettä ja toiveikkuutta. Investointeja ja sukupolvenvaihdoksia on alettu taas tehdä, ja alalle on tullut innokkaita nuoria viljelijöitä. Uskon, että keskustelu ruuantuotannon merkityksestä motivoi tuottajia, Kaila sanoo.
− Toisaalta EU:n maatalousbudjetti ja politiikan muutokset varmasti huolestuttavat maatalousyrittäjiä. Ruuantuotannon ja huoltovarmuuden merkitys on nyt kuitenkin tunnustettu myös EU:n tasolla.
Heinäkuussa julkisuuteen tullut komission esitys EU:n monivuotiseksi rahoituskehykseksi on herättänyt huolta maatalousyrittäjissä. Kaila muistuttaa, että kyseessä on vasta ensimmäinen esitys, jonka jatkovalmistelu kestää ainakin pari vuotta.
Paras omavaraisuusaste Pirkanmaalla on naudanlihalla: laskennallisesti 38 prosenttia maakunnassa syödystä naudanlihasta on omaa tuotantoa. Kananmunien omavaraisuusaste on Pirkanmaalla 25, rukiin 18 ja perunan 13.
− Ruuan omavaraisuudessa on suuria eroja maakunnittain, ja maataloustuotanto on voimakkaasti keskittynyttä. Meillä on maito-Suomi, muna-Suomi ja liha-Suomi. Pirkanmaa ei kuulu näistä mihinkään, Minna-Mari Kaila sanoo.
− Yleisvaikutelma on vireä ja monipuolinen. Lisäarvoa on haettu erikoistumalla vaikkapa ylämaankarjaan tai tilaviineihin. Perunarieskalle on osattu hakea Euroopan Unionin nimisuojaakin. Paikallisten erikoisuuksien tuottajien kannattaisi enemmänkin hyödyntää nimisuojan kaltaisia tunnuksia. Ne antavat monenlaisia mahdollisuuksia markkinointiin, Kaila sanoo.
Kaila kannustaa lähiruuan tuottajia ottamaan kaiken irti erilaisista verkostoista ja hankkeista. Esimerkiksi Aitoja makuja Pirkanmaalta -ohjelmaan kuuluu 120 lähiruokayritystä tai tilaa.
− Se on hyvä luku ja kertoo, että lähiruualla menee paremmin kuin tuotantomääristä voisi päätellä. Pienimuotoisesti tuotettu lähiruoka on kiinnostavuudeltaan ja merkitykseltään kokoaan suurempi asia, Kaila sanoo.
Lähiruuan arvostusta kasvattaa myös puhe ruuan terveellisyydestä ja aitoudesta. Kun kuluttaja tietää, missä karja laiduntaa ja miltä peltolohkolta leipävilja on puitu, ruokapetosten riski on olematon.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan lähiruualla tarkoitetaan paikallisruokaa, joka on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella. Omalla alueella tarkoitetaan maakuntaa tai sitä vastaavaa tai pienempää aluetta.
− Kauran ohella maito on vahva vientituote, ja lihassa on paljon potentiaalia. Vienitmarkkinoilta saadaan lisäarvoa ilman, että tuotantoa pitää kasvattaa, Kaila sanoo.
− Meillä on edelleen kestävä ruokajärjestelmä, joka tuottaa erinomaista ruokaa puhtaassa ympäristössä. Meillä on terveet eläimet, ei ole salmonellaa eikä käytetä antibiootteja terveille eläimille. Pitkät valoisat päivät kasvukaudella tuottavat kasveihin poikkeuksellisen paljon aromeja. Nämä ovat valttejamme vientimarkkinoilla.
3 388 maatalous- ja puutarhayritystä
1100 viljatilaa
1535 muu kasvinviljelytilaa
211 maitotilaa
31 kasvihuonetuotantotilaa
47 avomaantuotantotilaa
Vuonna 2024 kotieläintilat tuottivat Pirkanmaalla 58 prosenttia maakunnan maataloustuotannon arvosta, kasvinviljelytilat 28 prosenttia, puutarhatilat 9 prosenttia ja sekatilat 5 prosenttia.
Maataloustukea Pirkanmaalla maksettiin viime vuonna noin 270 000 hehtaarille. Se on yli 10 prosenttia Suomen peltopinta-alasta.
Lähteet:
Luonnonvarakeskus, Maa- ja metsätalousministeriö
Kirjoittaja: Susanna Viljanen
Pirmedioiden Lähiruoka-lehdessä (3.9.) oli artikkeli hävikkiruoan hyödyntämisestä. Artikkelissa oli reseptejä, joista yksi oli vihreistä tomaateista tehty chutney. Vihreistä tomaateista tehdään paljon ruokia, mutta Ruokavirasto ei tätä suosittele. Raa'at tomaatit sisältävät vihreiden perunoiden tavoin lievästi myrkyllisiä glykoalkaloideja, tomaatissa tomatiinia. Tomaatin kypsyessä glykoalkaloidit haihtuvat, mutta niiden vuoksi raakojen vihreiden tomaattien syöntiä käsittelemättömänä […]
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.