KOLME TÄHTEÄ: Houkka sulattaa nuorten sydämet ja koettelee aikuisten pinnallisuutta Komediateatterin Yllätysvieraassa

Yllätysvieras rakentuu tiiviisti Elsa Jean Krakowskin roolin varaan. Satu Silvo on vaativan osan mittainen näyttelijä, jonka kokonaisvaltainen taituruus takaa vaikuttavan lopputuloksen. Hän on kuin tykki, joka laukoo osuvasti niin sanansäilällä kuin kehonkielellä.

Silvon Elsa on juonikas pelaaja, joka on vähintään muutaman askeleen etumatkalla vastapelureihinsa nähden. Hän on tälläkin kertaa todellinen pelinjohtaja.

Kokeneena sanankäyttäjänä ja synnynnäisenä tulenkantajana Silvo ottaa irti kaiken onnesta ja vastaavasti mylvii pohjamutia myöten surun alhossa. Laaja tunteiden gaala on Silvon itsensä viritettävissä.

Maailmannaisen kostyymissä Silvo kietoo niin maanhiljaiset kuin mahtimiehet ja -naiset pikkurillinsä ympärille.

Yllätysvieras on Silvon näyttelemisen juhlaa.

Kun otetaan suurennuslasi kiltisti käteen, tunnistetaan seikkoja, jotka eivät olekaan niin harmittomia kuin ensi ajattelulla päätellään. Sellainen asiateema on muun muassa luotettavuus tai totuus.

Käsikirjoittaja nostaa esille nettimaailman sen hyvine ja huonoine puolineen. Googlen loputtomassa valtameressä polskiminen vaatii haastamaan informaation todenperäisyyden. Verkossa sukkuloiva on itse paljon vartijana. Uskonko vai enkö usko?

Steven Moffatin käsikirjoitus ei anna tarkkoja koordinaatteja Yllätysvieraan sisällön oikeellisuuden tarkistamiseen. Nerokkaana kirjoittajana Moffat heittää pallon toisaalta ohjaajalle ja toisaalta katsojalle, jokaiselle yleisölle.

Yllätysvieraan koukuttavuus ja puhuttelevuus onkin ohjaajan hartioilla. Tampereen Komediateatteri on omistautunut runsaan kolmen vuosikymmenen ajan komedialle, ja Panu Raipia on ohjaajana komedian vahva asiantuntija. Hän asettaa taatusti joka kerta ohjaustyöhönsä tarttuessaan riman realistiselle korkeudelle.

Lauantaina ensi-iltansa saanut Yllätysvieras on eheä kokonaisuus. Raipia pyörittää kertomusta oikeissa mittasuhteissa. Tapahtumapaikkoina on risteilijä ja koti – jokaisen helposti hahmotettavissa olevat ympäristöt.

Elsa Jean Krakowskin ystävystyminen Peterin (Aimo Räsänen) ja Deppien (Petra Ahola) kanssa johdattaa näytelmän ydinasetelmaan. Risteilyltä tutuksi tullut Elsa vierailee Peterin ja Deppien kodissa, jossa komedian ainekset silvotaan ja kokataan herkulliseksi keitoksi.

Käsikirjoitus korostaa englantilaista kaunosieluisuutta, haluttomuutta puhua asioista kaartelematta.

Komedian vaikuttavuuden kannalta keskiössä ovat siis Peter ja Deppie. Räsäsen ja Aholan tehtävänä on haastaa Elsa Jean Krakowski. Vielä lauantaisessa ensi-illassa aviopari ei ollut parhaassa iskukunnossa.

Hektinen perhe painii kommunikaatiovaikeuksissa ja yllätysvieraan salaisuudessa, mutta ruuti ei palanut vielä rytinällä.

Näytelmässä ovat merkittävissä rooleissa Peterin ja Deppien lapset Rosie (Idalilja Raipia) ja Alex (Tuomas Pirilä).     

Teini-ikäisiä näyttelevät Raipia ja Pirilä kunnostautuvat tehtävissään kiitettävästi, joten heistä tulee todellisia komedian virittäjiä.

Pirilän Alex tekee huikean muutoksen paikalleen jämähtäneestä nuorukaisesta liikuntaorientoituvaksi nuoreksi mieheksi, josta kuoriutuu monen lajin intohimoinen taitaja. Kaisa Savolaisen pukusuunnittelu pääsee oikeuksiinsa Alexin merkkikuteiden monipuolisuudessa.

Raipian Rosie on huutava ääni erämaassa. Raipia ottaa luontevasti oman paikkansa mielipidesinkona. Maskeeraaja Katri Haukijärvi luo teinitytölle ajanhengen mukaisen habituksen.

Ihmissuhdeasiantuntijana Elsa ui onnistuneesti Alexin ja Rosien liiveihin. Elsa suorastaan lumoaa teinit saaden aikaan heidän arjessaan täydellisen elämäntaparemontin.

Kaiken kaikkiaan Pirilän ja Rapian näyttelijän otteilla on ratkaiseva merkitys komedian iskevyyteen. Heidän replikointinsa on sähköistä ja tilannetajunsa tunneorientoitunutta.

Sajakorpi taitaa ärsyttämisen. Hänen hyvin harkittu mutta vähäeleinen ilmaisunsa on kuin jäätymispisteessä olevan veden heittämistä kasvoille.

Sajakorven taitoon ruokkia arvoituksellisuutta huipentuu koko parituntinen.

Englantilainen huumori ei ole mitään ilman poliisia. Yllätysvieraissa sinivuokon osa on pieni, mutta Jere Riihinen tekee roolin niin oikeamittaisesti, ettei yleisö saa kypäräpäästä yliannosta.

Jussi Kamusen valoratkaisut ovat kuin huutomerkkejä. Ne voimistavat jännitystä, kylmiä väreitä, kun Elsa Jean Krakowski on todellisissa pelinsilmissä.

Steven Moffatin maine on globaali. Maailman mittasuhteessa suomi on pieni kielialue, mutta kielemme on ilmaisuvoimainen. Sen hyödyntäminen on näyttelijöiden osaamisen harteilla. Reita Lounatvuoren käännös tavoittaa alkuperäistekstin syvimmän olevaisuuden. Suomalainen on aina suomalainen, eikä suomalaisesta tarvitse tulla britin toisintoa.