NELJÄ TÄHTEÄ: Uusi sukupolvi tarjoaa virkistävän Niskavuori-tulkinnan

Ennakko kutina oli, ettei Tampereen Teatteri tee perinteistä toteutusta Niskavuoren nuoresta emännästä avajaisesityksekseen.

Toteutus on hyvin tarkasti mietitty. Tampereen Teatteri nosti perustellusti näyttämölle teatterineuvos Tuija Vuolteen, 83, jonka näyttelijän ura on merkittävä osa TT:n historiaa. Niskavuoren vanhan emännän rooli tekee kunniaa konkarinäyttelijälle, ja mestarinäyttelijä kunnioittaa Hella Wuolijoen ikonista teosta.

Pääosat on miehitetty lahjakkailla uuden polven hyvin koulutetuilla taiteilijoilla. Tampereen Teatteri marssittaa näyttämölle tulevaisuuden tekijöitä, tulevia kansan kestosuosikkeja ja neuvoksia.

Loviisa Niskavuoren osassa on muusikko ja teatteritaiteen maisteri Annuska Hannula. Hannulan roolityö tuo käsinkosketeltavaksi niin nuoren neidon ilon mahtitalon emännyydestä kuin petetyn naisen tuskan perheonnesta. Loviisan osassa tarvitaan väsymätöntä naisenergiaa ja tinkimätöntä maauskoa.

Hannulan näyttelijän saundi kuljettaa Loviisaa viattomasta neidosta krokotiilin kyyneleitä vuodattavaksi perheenpääksi. Hänen vahvuutensa on äänen taiturimaisessa käytössä. Hannulan hoteissa Loviisasta varttuu itsenäinen ja oman elämänsä kunniakkaasti taaplaava talonpitäjä.

Muusikko ja näyttelijä Jussi-Pekka Parviainen marssittaa näyttämölle varsamaisen Juhani Niskavuoren. Parviainen on löytänyt Juhanin rooliinsa kapinoivaa nuorukaista ja rajojaan testaavaa vallasmiestä. Sen aidon Niskavuoren ohjaksissa Parviaisen kaltainen nuori isäntä olisi ollut aikansa kummajainen.

Nykyaikana, jolloin ihmiset tekevät pänksit hetken mielijohteessa tekstiviestillä jos silläkään, Juhani Niskavuoren intohimo meijerska Malviinaa kohtaan näyttäytyy parantumattomana ja sokeana riippuvaisuutena. Parviainen rimpuilee sydäntä särkevästi suuren intohimonsa perään. Jaana Arolla on ollut nero oivallus, kun hän on keksinyt pukea valtiopäivämies Niskavuoren Hämeen miehen kansallispukuun.

Olipa kysymyksessä mikä tahansa Niskavuori-näytelmä, Hetalla on paljon väliä. Eeva Hakulinen on tehnyt ja pitkän ja monipuolisen uran näyttelijänä. Hänen Heta-moodinsa on paitsi terävän iskevä myös kutkuttavalla tavalla raikas. Hakulinen tarjoaa tulta ja tappuraa, mutta hänen työkalupakissaan on myös lempeä ja inhimillisyyttä.

Kustaava Niskavuori tunnetaan säpäkkänä ja elämää janoavana lettipäänä. Katriina Lilienkampf on viime vuonna Nätyltä valmistunut näyttelijä, ja hänessä on eloa ja iloa, jotka tekevät neidosta terhakan kuin västäräkki. Lilienkampfin valoisuus ja ketteryys tuovat hyvää mieltä juurevan hämäläistalon pirttiin ja kamareihin.

Nätystä teatteritaiteen maisteriksi valmistunut kuusamolaislähtöinen Toni Harjajärvi tuo Antti Niskavuoren roolissa näkyväksi pikkuveljen aseman sukutilan hierarkiassa. Hän on isoveljensä uskottu ja sisarusten solmujen avaaja.

Jo tähtinäyttelijän maineeseen ehtinyt Pia Piltz on erittäin kiintoisa valinta Malviinan rooliin. Suurissa rooleissa loistanut ja lumonnut Piltz valjastaa ainutlaatuisen karismansa vahvan meijerskan osaan. Siinä tarvitaan omanarvontuntoa ja tervettä itserakkautta. Piltzin Malviina on juuri niin tulisieluinen ja vetovoimainen kuin nainen vain koko kauneudessaan voi olla.

Tampereen Teatteri marssittaa näyttämölle taitavien näyttelijöiden joukon, jonka kuningasajatuksena on tehdä jotakin uudenlaista ja aikakirjoihin jäävää.

Loviisan tarinaa siivittävät Niina Alitalon esitystä varten tekemät sävellykset ja maailmankuulun säveltäjän Kaija Saariahon musiikkikatkelmat hänen teoksestaan Nuits, Adieux. Mukana on lisäksi kansansävelmiä. Musiikkikoktaili on riemastuttavan yllätyksellinen. Rohkea rokan syö, sanotaan. Tässä yhteydessä musiikin mystinen kieli täydentää näyttelijöiden väkevää panosta.

Antti Mikkola on ohjannut Niskavuoren nuoresta emännästä näytelmän, joka nostaa erittäin ansiokkaasti esille roolihenkilöitä ja heidän agendojaan. Mikkolan raikastukset kirkastavat klassikon henkilögalleriaa. Hänen tuuletuksensa ovat toimivia, ja ne kunnioittavat suuren yleisön rakastamaa aitoa ja alkuperäistä Niskavuori-henkeä.

Teppo Järvinen on ottanut kunnolla härkää sarvista, kun hän on miettinyt lavasteita. Niskavuoressa vannottiin hirsi-, punatiili- ja graniittirakentamisen nimeen, mutta Järvinen esittää ökytalon rakennukset moderneina lasiluomuksina. Järvisen ideat tilojen muunneltavuudesta palvelevat tarinan kerrontaa.

Järvinen on päästänyt mielikuvituksensa laukalle, kun hän on ratkonut, miten nuoren Loviisa-emännän sisustusvimma kuvataan. Hämeessä ei ole ollut kullattuja kaappikelloja eikä lehtikullalla päällystettyjä taulujen kehyksiä, saati kullanhohtoisia tyylimööpeleitä.

Kaiken kaikkiaan näyttämökuvat ovat niskavuorelaisen ylväitä. Sellaisen tunnelman syntyminen merkitsee paljon myös katsojalle.

Harri Hauta-ahon ja Jan-Mikael Träskelinin äänisuunnittelu kuvaa tunnetiloja ja historiallisia tapahtumia, joita Niskavuoressa on eletty 1880-luvulla.

Teatterin tehtävä on herättää katsojissaan pohdintoja. Antti Mikkolan railakas ohjaus saa varmasti debatin viriämään. Minun Niskavuori-käsitykseeni Mikkolan ratkaisut sopivat varsin mainiosti.