Vauvan päivän suojelija piispa Mari Parkkinen: ”Maailmankuulu onnellisuutemme kumpuaa rakenteista ja asenteista”

Parkkinen on kahden lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen isoäiti.

Piispa miettii Vauvan päivää kahdesta näkökulmasta: yksilön ja yhteiskunnan.

Hänen mukaansa yksilön ikkunasta avautuu näkymä ihmisen olemukseen Jumalan kuvana.

 – Vauvoista ja lapsista puhuttaessa huomio kiinnittyy Jeesuksen sanoihin ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” Siis ”Lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta.”

Parkkinen tähdentää, että lapsenmielisyys on tärkeä asia ja avu. Siihen liittyy isosti taito hiljentää vauhtia tunnetusti hektisessä ja kiireen täyttämässä elämänpiirissä. Elämänilo katoaa monesti murheiden, surujen sekä pettymysten alle. Piispa muistaa tarkasti, miten hänen teini-ikäinen lapsensa totesi joskus ”voi, kun olisin lapsi, ei olisi huolen häivää.” Lausahdus on herättävä muistutus siitä, ettei lapsenmielisyyttä saa haudata elämän alle.

– Yhteiskunnallisesti vauva- ja lapsiasiaa lähestytään tänä aikana kysymällä, syntyykö pienokaisia riittävästi. Onko meillä tulevaisuudessa työvoimaa ja veronmaksajia. Kun ajattelemme yhteistä hyvää, on paikallaan miettiä, ovatko asenteemme yhteiskunnassa vauva- ja lapsiystävällisiä.  

Piispa Mari Parkkinen sanoo, ettei vauvakatoon ole vain yhtä ainoaa syytä.

Parkkinen tunnistaa yleisen epävarmuuden vaikutuksen ihmisten paitsi yleiseen mielialaan myös haluun hankkia lapsia. Taloudellinen tilanne askarruttaa, toimeentulo huolettaa. Tulevaisuus kätkeytyy sumuverhoon.

– Moni toivoo parisuhdetta ja lapsia, mutta elämänkumppanin, puolison löytäminen on aikaisempaa vaikeampaa.

 – Pariskunnat haluavat lapselleen vakaata ja turvallista ympäristöä. Se syntyy muun muassa vakituisesta työpaikasta ja kodista.

Parkkinen tietää, että monet aikuiset tahtoisivat lasta, mutta kynnys on silti korkealla.

– Asenne on myönteinen, mutta päätökseen ei kuitenkaan ole rohkeutta monella tavalla epävakaassa maailmassa.

– Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Asiaan on suhtauduttava herkkyydellä, sillä heille, joille pienokaista ei ala kuulua, asia on kipeä. Taakkaa ei saa kasvattaa. Ympäristöltä sekä läheltä olevilta ihmisiltä tarvitaan sensitiivisyyttä. Ketään ei saa ainakaan syyllistää lapsettomuudesta.

 – Lapsettomuuteen liittyy myös näkyvästi sukupolvisuus. Asia on läsnä isovanhemmuudessakin. On ihmisiä, jotka kohtaavat lapsettomuuden kaksi kertaa. Kun henkilö ei saa omaa pienokaista, ja toisen kerran, kun ei kokea isovanhemmuutta.  

Piispa korostaa, että vauvan hankkiminen on isosti yksilön asia.

 – Siihen, ettei lasta kuulu, on monia aiheita ja syitä.

Parkkinen laittaa kuitenkin toivonsa siihen, että monella ihmisellä on aito halu ja toive vauvan saamiseen, vaikka asia ei ole ajankohtainen juuri tässä elämäntilanteessa.

– Me suomalaiset olemme itse rakentaneet yhteiskunnan, jossa kansalaiset suorittavat eri asioita, koko elämää. Elämme suoritusyhteiskunnassa. Olemme luoneet elämisen mallin, jossa on aika ja paikka kouluttautumiselle, työlle urineen ja harrastuksille. Lapset ovat kuitenkin lahjoja, jotka eivät tule elämään ihmisten rakentamilla elämänmalleilla ja aikatauluilla, Mari Parkkinen toteaa.

Äideiksi ja isiksi, vanhemmiksi tullaan nykyään aikaisempaa vanhempina.

– Kun asetumme nuorten naisten ja miesten asemaan, pystymme tuntemaan ja jakamaan heidän huolensa koko maailmantilanteesta, jossa on paljon epävarmuustekijöitä.

Parkkinen sanoo, että retoriikka on vallitsevan kielteistä. Marin ulkomailta Suomeen palannut ystävä tunnisti oitis, että maassamme puhutaan hyvin pessimistisesti. Uutiset ovat täynnä sotaa ja muita negatiivisia aiheita. Maailman tilanne näyttäytyy tummansävyisesti synkkänä.

– Kuljetamme koko ajan taskussamme mukana älypuhelinta, joka tuuppaa kaiken aikaa uutisia kaikkialta maailmasta. Muistissa on vielä aika, jolloin uutiset nähtiin ja kuultiin vain puoli yhdeksän televisiouutisista iltaisin.

 – Meillä on tässä suhteessa peiliin katsomisen paikka. Paljo hyvä jää vaille perusteltua huomiota.

– Kuitenkin ja kaikesta huolimatta meillä Suomessa asiat ovat hyvin. Meidän jokaisen on osattava puhua myönteisistä asioista ja valoisista näkymistä, asioista, jotka kantavat elämää eteenpäin.

– On edelleenkin, uskaltaisin näin sanoa, Mari Parkkinen puntaroi.

Perusteluja toteamukselle on useita. Piispan mukaan oikeusvaltiossa ja hyvinvointiyhteiskunnassa pidetään lasten oikeuksista kiinni. Terveydenhuolto toimii tehokkaasti koko väestön keskuudessa. Perhetukijärjestelmät ovat olemassa. Päiväkodit ja koulut tarjoavat korkeatasoiset palvelut.

– Rakenteet ovat kunnossa.

Piispa tunnistaa uhkakuvia. Sellaisia ovat esimerkiksi toistuvat leikkaukset, jotka murentavat perheiden tukijärjestelmiä.

– Nimenomaan toimivat tukiverkostot ovat perinteisesti rohkaisseet vanhemmuuteen ja lapsien hankkimiseen.

Yhteiskuntamme voi parantaa juoksuaan nykyisestä Parkkisen mielestä muun muassa perheen ja työn yhteensovittamisen kehittämiselle.

Suomi on nimetty jo kahdeksan kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi. Piispan mielestä kyseistä onnea on osattava käyttää ja jakaa.

– Voimme vahvistaa asenneilmapiiriä nykyisestään.

Piispa Mari Parkkinen pitää yksinäisyyden ja yksilökeskeisyyden lisääntymistä huolestuttavana ongelmana.

– Missä on se tienristeys yhteiskunnassamme, kansakuntamme historiassa, jossa ihmiset alkoivat erkaantua toisistaan. Milloin ihmiset lähtivät omille teilleen?

Parkkinen sanoo, että ihmisen perusolemukseen kuuluu yhteys toisiin ihmisiin ja elämänkumppanin etsiminen.

– Kirkko ja sen paikallisseurakunnat tekevät koko ajan hyvää työtä ihmisten pitämiseksi yhdessä, tarjoamalla yhteisöä. Jumalanpalvelusten lisäksi on muun muassa pop up -tapaamisia ja yhteisöruokailuja. Kirkko ja seurakunnat voivat tehdä nykyistä enemmän. Katseet kohdistuvat vaikkapa erilaisiin luonteviin kohtaamispaikkoihin. Kirkolla on tarjota myös parisuhteen ja lapsiperheen haasteisiin perheneuvontaa, piispa jatkaa.

– Toivoa siis on!