Pirkanmaa

Varapuheenjohtaja Pursiainen-Hautalan tähtäimessä on KD:n roima kannatuksen nostaminen

today29.9.2025 4

Background
share close
SIRPA Pursiainen-Hautala, 46, on toiminut nyt runsaan kuukauden Kristillisdemokraattien toisena varapuheenjohtajana. Tähän tehtävään hänet valittiin uutena elokuisessa puoluekokouksessa. Hän on lisäksi Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen. Pursiainen-Hautala on yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän työskentelee ikäihmisten asumispalveluyksikön toimitusjohtajana.

Hän on toiminut myös sosiaali- ja terveysalan opettajana, sosiaalityöntekijänä sekä toimittajana ja kirjailijana.  

– Varapuheenjohtajan tehtävä on iso luottamuksenosoitus, ja se jos mikä on palvelutehtävä. Koen olevani osaltani vahvistamassa heikompiosaisten ääntä Kristillisdemokraateissa.

Pursiainen-Hautala on ollut KD:ssa merkittävissä rooleissa ennenkin, ja hänen osaamistaan on osattu hyödyntää.

– Poliittisesti varapuheenjohtajuus on kuitenkin näkyvämpi kuin vaikkapa hallitusneuvottelijana toimiminen.

Tamperelainen toimitusjohtaja Sirpa Pursiainen-Hautala valittiin elokuussa Kristillisdemokraatit-puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi. Tätä tehtävää monipuolinen poliitikko pitää tärkeänä, jotta hän saa entistä voimakkaammin kuuluville vähäosaisten äänen. Pursiainen-Hautala sanoo, että Toivo-pojan äitinä oleminen on tehtävistä tärkein.
VARAPUHEENJOHTAJUUS sataa myös Pirkanmaan maakunnan, hyvinvointialueen ja vaalipiirin laareihin.

– Alueellisella näkyvyydellä on varmasti merkitystä, Sirpa Pursiainen-Hautala näkee.

– Olen nostanut usein viime vuosien aikana esille esimerkiksi 9-tien kunnostamisen tärkeyttä puolueen sisäisissä keskusteluissa. Se, että tuntee alueen, antaa kykyä perustella asioita. Minua varapuheenjohtajaksi kannatti kuitenkin myös Lapin piiri, joka osoittaa sen, että edustan kuitenkin koko maata tehtävässäni.

Pursiainen-Hautala aikoo ylläpitää keskustelussa sosiaalihuollon ja sosiaaliturvan kysymyksiä.  

– Hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvoinnin mittari on se, kuinka kaikkein heikommassa asemassa oleva voi. Pidän ääntä erityisesti köyhien, ikääntyneiden ja mielenterveyskuntoutujien puolesta.

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN pitää saavuttaa kymmenen prosentin kannatus, Sirpa Pursiainen-Hautala sanoi varapuheenjohtajaehdokkaana. Kannatuksen nousu syntyy hänen mukaansa ahkeralla ja määrätietoisella työllä.

Tällä hetkellä KD:n valtakunnallinen kannatus on Ylen ja Helsingin Sanomien gallupeissa kolmen ja neljän prosentin välissä.

– Kristillisdemokraatit-puolue vaikuttaa jo nyt kokoaan suuremmin. Meillä on paljon asiaosaajia puolueessa, ja maassamme on paljon perinteisten arvojen kannattajia. Nyt meidän on tehtävä töitä sen eteen, että osaamisemme ja pidättäytyminen perinteisten arvojen puolustajana korreloituu myös kannatuksen nousuna.

Seuraavat eduskuntavaali pidetään vuoden 2027 huhtikuussa, ellei jotakin yllättävää tapahdu. Pursiainen-Hautala on ollut kaksi kertaa, vuosina 2019 ja 2023, kansanedustajaehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä.

Pursiainen-Hautala korostaa, että eduskuntavaalit ovat aina erittäin merkittävät etenkin pienille puolueille.

– Tavoitteenamme on saada seuraavalla kerralla Pirkanmaalta kaksi kansanedustajaa. Tämä on mahdollista, mutta se vaatii vaalityötä. Eduskuntavaaleissa myös osaltaan äänestäjät ottavat kantaa siihen, mikä on myös puolueen linja politiikassa.

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN voima on yhteistyössä.

– Meidän on kyettävä tekemään yhteistyötä ja aina etsittävä ratkaisuja, joissa otetaan huomioon sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Poliittisilla päätöksillä on kokonaisvaltaisia seurauksia ihmisten elämään. Meidän on ennakoitava päätösten vaikutukset tuleville sukupolville ja kannettava vastuumme muun muassa ikääntyneiden hoidon järjestämisestä.

Pursiainen-Hautala on Pirhan aluevaltuutettu. Hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista.

– Meidän on kyettävä johtamaan tietoon perustuen. Tämä antaa parhaat mahdollisuudet myös neuvotteluihin ministeriön kanssa ja mahdollistaa ennakollisen päätöksenteon.

– Meidän tulee johtaa siten, että henkilöstö voi hyvin, sillä se heijastuu asiakkaisiin työn laatuna ja vähentää sairaspoissaoloja.

– Meidän on ensisijaisesti varmistettava sosiaali- ja terveydenhuoltoa ohjaavan lainsäädännön toteutuminen ja toissijaisesti vasta tarkastella lainanottovaltuuksien täyttymistä.

Pursiainen-Hautalan mielestä Pirhan on kyettävä toteuttamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio.

– Tämä on unohtunut.

PIRKANMAALLA on 23 kuntaa. Niiden tilanteet ovat kovin erilaiset.

Sirpa Pursiainen-Hautalan mukaan kuntakenttä on nyt haasteellisessa tilanteessa, ja kunnat ovat eriarvoisessa asemassa.

– Hallitusohjelmaan on kirjattu norminpurku kuntien suhteen. Yhteistyötä kuntarajojen on varmasti välttämätöntä tiivistää. Kristillisdemokraatit näkevät tärkeänä, että koko maa pidetään asuttuna, sillä koko maan asuttaminen on tärkeä turvallisuuskysymys.

Pursiainen-Hautala sanoo, että niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin valtakunnan tasolla on tehtävä lapsi- ja perhemyönteistä politiikkaa.

 – Mielestäni nuorille tulee antaa nykyistä paremmin eväitä parisuhteen hoitamiseen. Kaikissa päätöksissä on huomioitava perhevaikutukset. Työn ja lapsiperhearjen yhteensovittamista tulee kehittää. Kristillisdemokraatit puolustavat jatkuvasti lapsiperheiden asemaa.

Pursiainen-Hautalan mielestä kunnat, hyvinvointialueet ja yritykset ja myös mediakin voisi nykyistä paremmin tiedotuksessaan ottaa huomioon lapsiperhemyönteisyyden.

 – Lisäksi on huolehdittava lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

SIRPA Pursiainen-Hautala on Toivo-pojan onnellinen äiti.

– Äitinä oleminen on totta kai se tärkein elämäntehtäväni.

Hän sanoo äitinä oleminen korostavan sen muistamista, että meidän tulee aina arvioida, millaiset vaikutukset päätöksillä on tuleville sukupolville.

– Politiikka on kokonaisuus: paikallis- ja aluepolitiikassa mukana olo antaa ymmärrystä sille, millaiset vaikutukset valtakunnallisilla päätöksillä on näille tasoille sekä tavalliselle ihmiselle.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%