Arkkipiispa Tapio Luoma: ”Seurakuntavaaleissa vaikutetaan myös kirkon isoihin linjoihin”

– Kirkon jäsenet vaikuttavat isosti oman seurakuntansa asioihin. Moni vaaliuurnille lähtevä kertoo äänestämisellä lunastavansa oikeuden kritisoida niin kirkkoa kuin seurakuntaa. Äänioikeuden käyttäminen on selkänoja vaikuttamiselle.

– Seurakuntavaaleissa ratkaistaan se, minkälaista toimintaa kussakin seurakunnassa on, ja minkälaista linjaa siellä noudatetaan.

Luoma herättelee kirkon jäseniä tiedostamaan, että seurakuntavaalit ovat erittäin merkittävät ja ratkaisevat koko kirkon kannalta.

– Seurakuntavaalien kokonaistuloksen perusteella kirkkovaltuustoissa valitaan kirkolliskokouksen maallikkojäsenet. Papit valitsevat pappisjäsenet keskuudestaan. Kirkolliskokous päättää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppia ja kirkon työtä koskevista keskeisistä linjauksista.

– Kun puhutaan isoista linjoista meidän kirkossamme, ja kun niihin tahdotaan vaikuttaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti äänestää seurakuntavaaleissa. Se on ainoa reitti vaikuttaa kirkolliskokouksen henkilövalintoihin.

Tapio Luoma sanoo, ettei alennettua äänioikeusasiaa saa unohtaa.

– Minusta tätä näkökulmaa pitäisi pitää huomattavasti enemmän esillä nuorten keskuudessa. Toivonkin, että myös nuoret itse havahtuisivat tähän oikeuteensa ja käyttäisivät äänioikeuttaan.

 – Nuorten seurakuntalaisten liikkeelle saaminen on ratkaisevan tärkeää seurakuntien tulevaisuutta ajatelle.

Seurakuntavaaleissa voi asettua ehdokkaaksi 18 vuotta täyttänyt seurakunnan jäsen.

– Vaalikelpoinen on vasta 18-vuotiaana. Jos paikkakunnalta seurakunnasta löydettäisiin joku hyvä tai muutamiakin hyviä hallinnosta innostuneita jo 18 vuotta täyttäneitä nuoria, jotka voisivat ajatella olevansa ehdolla, niin voisi luulla, että löytyisi kyllä 16-vuotiaita, jotka sitten heitä äänestävät. Toivon, että valitsijayhdistykset kiinnittävät erityisesti huomiota näihin ikä- ja kohderyhmiin.

Arkkipiispan mukaan seurakuntavaaleissa on käsiteltävä myös koko kirkossa käynnissä olevia monia rakenteellisia muutoksia. Luoma viittaa esimerkiksi toteutuviin seurakuntaliitoksiin.

– Seurakuntaliitokset tekevät lähestyvistä vaaleista entistä tärkeämmät. Juuri vaalien kautta varmistetaan se, että paikallisuus, minkä muodon se sitten saakin, tulee otetuksi riittävästi huomioon.

Luoma uskoo, että kirkon ja seurakunnan monipuolinen asioiden esillä pitäminen kannustaa seurakuntien jäseniä asettumaan ehdolle ja äänestämään.

– Jo lähitulevaisuuden pohdinta on hyvä kysymys. Pitäisi olla joku kristallipallo, millä pystyisi katsomaan eteenpäin, mitä siellä on luvassa ja tulossa. Isossa kuvassa tiedämme, että kirkkomme tekee muun muassa uuden strategian.

Arkkipiispa muistuttaa, että nykyinen Ovet auki -strategiakausi päättyy ensi vuoden lopussa. Se on korostanut osallisuutta, heikompien puolustamista, luomakunnan vaalimista ja toivon ylläpitämistä.

– Olemme jo käynnistäneet seuraavan strategiakauden valmistelun jaksolle 2027-2032. Tekijöiden on tunnistettava muutosvoimat – mitä Suomessa tapahtuu tuona ajanjaksona? Jo tiedämme, että ainakin väestörakenne muuttuu. Uskonnollinen sitoutuminen ainakin institutionaaliseen uskonnollisuuteen vähenee. On varauduttava myös yhteiskunnallisiin kriiseihin.

Luoman mukaan kirkon strategia rakentuu kaiken kaikkiaan skenaarioiden ja tulevaisuuskuvien varaan.

– Toivottavasti uusi strategia valmistuttuaan antaa paikallisesti kirkkovaltuustoille sekä seurakuntaneuvostoille ja kirkkoneuvostoille työkaluja pohtia sitä, minkälainen nimenomaan meidän seurakuntamme tulevaisuus tämän kaiken keskellä voi olla.

– Luulen, että tuleva kausi on monestakin syystä merkityksellinen. Niistä nyt mieleeni nousee se, että todennäköisesti kirkon kokonaisjäsenmäärä on laskemaan päin myös jatkossa, ja kirkon toimintaympäristö tulee olemaan yhä kirjavampi ja se on jatkuvassa muutoksessa.

Luoman mielestä Etelä- ja Länsi-Suomen suurten asutuskeskusten seurakunnissa on varauduttava myönteisiin muutoksiin, jotka syntyvät seurakunnan jäsenmäärän tai seurakunnan alueella asuvien määrän kasvusta. Arkkipiispa muistuttaa, että seurakunnat tarjoavat palvelujaan muillekin, kun niiden jäsenille.

– Vastaavasti jossakin muualla päin maata, kuten Itä- ja Pohjois-Suomessa, seurakunnat joutuvat varautumaan siihen, miltä elämä näyttää, kun väki vähenee.

– Paikalliset eroavuudet on otettava huomioon.

Arkkipiispa on huolissaan tulevaisuusorientaatiosta, miten nuoret onnistutaan innostamaan vastuun kantamisesta. Luoma perää, annetaanko kirkossa ja seurakunnissa nuorille vastuuta niin paljon kuin heillä olisi rahkeissa varaa.

– Annammeko me nyt vallankahvassa olevat riittävästi tilaa ja vastuuta nuorille. Mielestäni nuorten osallisuutta on tuettava vahvasti. On muistettava, että tämän hetken nuoret siirtyessään työelämään rakentavat Suomen tulevaisuutta, myös kirkon.

Tapio Luoma huomauttaa, ettei Suomi ole irrallinen saareke koko maailmaa ravistelevassa muutosvirrassa.

– Suomalainen yhteiskunta muun maailman mukana on kokenut hyvin merkittäviä muutoksia. Jo ne itsessään ovat lisänneet jakautumista monella tasolla.

Arkkipiispan mukaan sosiaalinen media on laittanut hämmentävän lusikkansa soppaan.

– Siellä ihminen voi hyvin kritiikittömästi ja pidäkkeettömästi tuoda omia ajatuksiaan julki. Jokainen ei välttämättä ole tarkoittanut kirjoittamisen hetkellä ilmaista itseänsä kärkevästi, mutta kun mielipiteen lukee näyttöpäätteeltä, se tulee riittävän kärkevästi esille provosoiden taas seuraavan kärkevän mielipiteen. Näin syntyy kärkevyyden kierre, jota on lopulta vaikea hallita.

– Tässä mielessä ajattelen, että polarisaatio uhka, jota meidän kaikkien pitää yhdessä tietoisesti pyrkiä taklaamaan. Meidän on mietittävä myös sitä, miten voisimme paremmin tulla toimeen silloin, kun olemme eri mieltä. Ajattelen, ettei erimielisyys itsessään ole uhka. Koska se on mahdottomuus, että me ihmiset olisimme samaa mieltä asioista. Mutta se on uhka, jos me emme osaa tulla toimeen erimielisyyden kanssa.

Luoman mukaan eriytymistä syntyy eri alueiden kesken.

– Eri alueiden väestö rakenne, työllisyystilanne ja terveysolot synnyttävät eriytymistä. Ne vaihtelevat alueellisesti kovinkin paljon. Nämä kaikki konkreettiset ilmiöt näkyvät konkreettisesti myös kirkon jäsenistössä.

Arkkipiispa nostaa erityisesti nuorten maailman jakaantumisen.

– Nuorten hyvinvointi ja heidän uskonsa tulevaisuuteen jakautuu yhä jyrkemmin. Tutkimuksissa on havaittu myös ideologisempia eroja nuorten miesten ja naisten välillä.

Luoman mukaan ääriajattelu on yleistynyt, ja se on saanut yhä enemmän ääntä yhteiskunnassa.

– Tällainen aiheuttaa jännitteitä. On muistettava, ettei yhteiskunnallista yhtenäisyyttä rakenneta kuitenkaan vastakkainasettelun kautta vaan yhteisellä arvopohjalla ja vuoropuhelulla.

– Demokratiasta ajatellaan usein, että se on menetelmä, jolla juuri minä saan ääneni kuuluviin. Totta kai sananvapaus on yksi tärkeä piirre meidän demokraatista yhteiskuntaamme, mutta yhtä lailla demokratia on myös velvoite, joka kehottaa kunnioittavaan keskusteluun toista mieltä olevien kanssa. Demokratia on sekä lahja että tehtävä.

– Yhteiskunnallisen yhtenäisyyden vaaliminen ja polarisaation torjunta on kaikkien vastuulla. Rohkenen ajatella näin.

 – Kun mietimme meidän suomalaisuuttamme, meidän on kuitenkin syytä olla avoimia maailmalle. Me emme pysty tekemään tästä maasta mitään lintukotoa, eikä se ole ikinä sellainen ollutkaan. Olemme aina olleet tekemisissä ympäröivän maailman, muiden maiden ja kansallisuuksien sekä uskontojen kanssa.

Kansallisesta identiteetistä Luoma sanoo, että saamme olla ylpeästi suomalaisia.

Vääränlainen nationalismi rakentaakin raja-aitoja eri kansallisuuksien ja niiden ihmisten välille.

– Samalla meidän on annettava tilaa myös muiden kansojen ihmisille olla ylpeästi sitä, mitä he ovat. Eli, kun jotkut ihmiset ovat selkeästi ja ylpeästi jotain kansallisuutta, se ei ole mitenkään pois meiltä. Vääränlainen nationalismi rakentaakin raja-aitoja eri kansallisuuksien ja niiden ihmisten välille.

Arkkipiispa varoittaa kammioitumasta vain oman kansakunnan ympärille.

– Sellainen on vaarallinen tie.

– Polarisaatio tässäkin suhteessa on todellinen ja huolestuttava ilmiö. Se näkyy monissa asioissa.

Luoman mielestä suomalaiset tarvitsevat oman yhteisen arvopohjan vahvistamista.

– Arvopohja on nimenomaan siinä, että se perustuu ihmisarvon kunnioittamiseen. Lisäksi se on siinä, että löydetään tilaa keskustelulle, vuoropuhelulle muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa – niin hyvä kuin se parhaimmillaan sielläkin on.

Luoma kannustaa ihmisiä tietoisesti välttämään sitä, ettei toisista puhuta pahaa.

– Näin vältetään viholliskuvien rakentamista ja oman erinomaisuuden korostamista muiden kustannuksella. Omaa erinomaisuutta voi toki korostaa, mutta sitä ei tarvitse tehdä muiden kustannuksella. On hyvä muistaa, että me kirkossa koetetaan toimia sovinnon, rauhan ja yhtenäisyyden puolesta.

Arkkipiispa sanoo, että ihmisten kertomukset irtisanomisesta ja työttömäksi joutumisesta ovat aina koskettavia.

– Näitä ikäviä ja surullisia uutisia on viime aikoina ollut paljon. Ne kertovat tehtaiden sulkemisista ja firmojen konkursseista ja muista yhteyksistä, joissa vaan todetaan, että menetät työpaikkasi tuotannollistaloudellisista syistä. Kertomukset ovat pysäyttäviä, kun ihmiset yrittävät kuvata, mitä he silloin kokevat ja tuntevat. Irtisanomiset koskettavat myös kirkkoa, kun työtä joudutaan supistamaan.

– Ehkä me, joilla on mahdollisuus olla töissä, ei aina tunnisteta, kuinka syvälle meneviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia työttömyydellä voi olla yksilön elämään. Totta kai jokainen tapaus säteilee myös yhteiskuntaan laajemmin.

 – Sosiaaliturvaleikkaukset, joita on viime aikoina tehty, eivät lisää työllisyyttä, vaan ne voivat päinvastoin lisätä köyhyyttä ja syrjäytymistä. Hankaluus onkin näissä säästötoimissa. Kirkon diakoniatyön näkökulmasta on nähtävissä, että leikkaukset heikentävät yhteiskunnallista luottamusta siihen, että tämä yhteiskuntaa kannattaa rakentaa ja tukea.

– Samalla syntyy lisää monenlaista eriarvoisuutta.

Ihminen ei ole rahalla mitattavissa, eikä ihmisen arvo myöskään riipu hänen työmarkkinakelpoisuudestaan.

Luoma korostaa, että ihmisten arvomaailmaa on tuettava erityisesti silloin, kun omista ponnisteluista huolimatta työtä ei löydy.

– Ihmisen arvo ei riipu hänen työpanoksestaan tämän yhteiskunnan hyväksi. Ihminen ei ole rahalla mitattavissa, eikä ihmisen arvo myöskään riipu hänen työmarkkinakelpoisuudestaan. Työmarkkinakelpoisuus on termi, mikä on kovasti viime aikoina ollut esillä julkisessakin keskustelussa.

– Työmarkkinat on toinen juttu. Kirkon viesti ihmisen luovuttamattomasta arvosta on äärimmäisen tärkeä, Tapio Luoma painottaa.

– Suomikin haluaa olla hyvinvointia mahdollisimman laajalle jakava yhteiskunta. Sen on rakennuttava ihmisarvolle ja yhteisvastuullisuudelle eikä esimerkiksi hyväntekeväisyydelle. Koko yhteiskunnan on kannettava myös heikompiosaisten hartioillaan kantamaa taakkaa.

Luoman mukaan luterilaisen yhteiskuntaetiikan yksi piirre on köyhistä ja vähäväkisistä huolehtiminen ja yhteisvastuun kantaminen.

Suomikin haluaa olla hyvinvointia mahdollisimman laajalle jakava yhteiskunta. Sen on rakennuttava ihmisarvolle ja yhteisvastuullisuudelle eikä esimerkiksi hyväntekeväisyydelle.

Luoma kannustaa suomalaisia näkemään työn ja työelämän monipuolisena elämän osana.

 – Meillä keskustelu työstä ja työelämästä kietoutuu isosti rahan ansaitsemisen ja sen tuottavuuden ympärille. Samaan aikaan havaitaan monissakin tutkimuksissa se, ettei taloudellinen hyöty, mitä työntekijä työstään saa palkan muodossa, ole primääritavoite. Työn pitää olla monella tavalla mielekästä, antoisaa ja omia lahjoja vastaavaa.

Arkkipiispa nostaa esille luterilaisen työn etiikan, jossa ajatellaan, ettei työ ole vain toimeentulon saamisen väline. Työ on viime kädessä kutsumus, tapa palvella lähimmäistä. Kaikki rehellinen työ on lähimmäisen palvelemista.