Tervetuloa katsomaan, mitä Suomen Teatteriopiston jatkolinjalaiset tarjoavat – huikean Haapoja-näytelmän

Selenalle Suomen Teatteriopisto on ponnahduslauta eteenpäin

Teatterialan ja näyttelijäntyön epävarmuus ei sammuta Selena Ryckelynckin paloa esiintyväksi taiteilijaksi. Päinvastoin. Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyönjatkolinjalainen antaa nyt kaikkensa, jotta hän kantaa kunniakkaasti oman kortensa tammikuussa ensi-iltaan tulevassa Haapojassa. Kevään myötä teatterikärpäsen puraiseman nuoren katseet kohdistuvat jatko-opintoihin; hänen suuntaimessaan on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu Helsingissä ja Tampereen yliopiston Näty.

Selena Ryckelynck puhkuu intoa juhlatalo Hovin aulassa. Hän on virittäytynyt uuteen harjoituspäivään Haapojan parissa. Näytelmä kertoo hurjan tarinan 1800-luvun loppupuolelta eteläpohjalaisesta puukkojunkkarista, murhamies Matti Haapojasta ja Jumalan ystävästä Mathilda Wredestä. 

Suomen Teatteriopiston kahdentoista näyttelijäntyön jatkolinjan opiskelijoihin lukeutuva Ryckelynck kiittää vuolaasti Haapojan valintaa, koska Jussi Kylätaskun käsikirjoitus tarjoaa erittäin suuren haasteen näyttelijöiksi haluaville nuorille. Ryckelynck nostaa erityisesti esille kirjailija-käsikirjoittajan viljelemän eteläpohjalaisen murteen, jonka haltuun ottaminen on oma urakkansa.

Ryckelynck kehuu koko Haapoja-työryhmää. Hänen mukaansa kaikki: ohjaus, puvustus, musiikki, valot ja tekniikka sekä lavastus toteutetaan vahvojen ammattilaisten voimin kuten oikeissa teattereissa.

– Me paiskimme aidosti yhdessä. Keskustelemme avoimesti ja perinpohjaisesti. Kyselemme ja saamme vastaukset. Kasvamme teatterin todelliseen arkeen.

Näytteleminen vetää puoleensa

Esiintyminen on kiehtonut Selena Ryckelynckia niin kauan, kun hän muistaa. Hän arvostaa kannustusta ja tukea, jota hän saa haaveilleen ja tavoitteilleen kotijoukoiltaan, isovanhemmiltaan sekä sedältään.

– Äitini ja isäni ovat ylpeitä ammatillisista unelmistani. He kylläkin tyylikkäästi muistuttavat kulttuurialan epävarmuudesta työllistymisen suhteen, mutta he eivät asetu aikomuksieni esteeksi – päinvastoin. Isäni heittelee, että häntäkin kiinnostaisi näytteleminen. Olen kehottanut iskääni tekemään jotakin mielitekonsa toteuttamiseksi.

– Isovanhemmilleni ja sedälleni olen erityisen kiitollinen, koska he ovat mahdollistaneet opiskeluni Suomen Teatteriopistossa.

Ryckelynckilla on hyvät ja kannustavat muistot ala- ja yläkoulusta Sastamalassa. Hän sai vastakaikua taiteellisille pyrkimyksilleen ja niissä siipiensä kokeilemisille. Hänen muistiinsa on jäänyt kultajyvänä esimerkiksi erään sketsin esittäminen alakoulun kolmannella luokalla.

– Erityisesti Sastamalan opistossa viettämäni aika on ollut minulle merkityksellinen. Siellä sain painavaa oppia teatterin maailmasta ja näyttelijäntyöstä. Tästä ajasta olen hyvin kiitollinen, koska sain tehdä teatteria ja suoritin teatteritaiteen perusteet. 

Palo ilmaisutaitojen kehittämiseen veti Ryckelynckin Tampereen yhteiskoulun lukioon. Lukiovuodet vahvistivat hänen varmuuttaan kulkea kulttuuri- ja taidepolkuja pitkin. Esimerkiksi erittäin ammattitaitoisten opettajien työskentelytapa ja opit vahvistivat hänen suhdettaan näyttelemiseen.

Ylioppilaaksi kirjoittamisensa jälkeen Ryckelynck hakeutui Voionmaan opiston näyttelijäntyön linjalle, jolla hänen kiinnostuksensa alaa kohtaan sinetöityi.

Suomen Teatteriopisto on Ryckelynckin mukaan tärkeä ponnahduslauta eteenpäin. 

Teatteriopisto kannustaa ja kehittää

Selena Ryckelynck tietää, mistä hän puhuu, kun nainen antaa kiittävää palautetta Suomen Teatteriopistolle. Hän jatkoi näyttelijäntyön linjalta jatkolinjalle, joka päättyy hänen osaltaan huhtikuun lopussa.

– Suosittelen jokaiselle, joka on vähänkin kiinnostunut näyttelemisestä tai ilmaisutaitojen kehittämisestä. Korostan sitä, että opiskeluun kannattaa sitoutua vahvasti, jotta saa irti kaiken mahdollisen ja hyödyn opiston annista.

Ryckelynck arvostaa STO:n henkilökuntaa, joka koostuu alan arvostetuista ammattilaisista.

– Olemme täällä kuin yhtä perhettä. Yhteisöllisyys ja vahva vuorovaikutteisuus luovat turvallisen opiskeluympäristön. Kaikki tekeminen on vastuullista, kun kaikki ottavat omat vastuunsa tosissaan ja tietävät, mitkä asiat heidän vastuualueelleen kuuluvat. Suurimmaksi osaksi asiat sujuvatkin näin, mutta on myös ymmärrettävä, että olemme vain ihmisiä, joten välillä vastuunraja jää turhan häilyväksi.

– Intohimoisesti työhönsä suhtautuvien esiintyvien taiteilijoiden vierailut luentoineen ovat antoisia ja koulivia.

Ryckelynck sanoo kasvaneensa ja kehittyneensä hyvin paljon STO-aikanaan.

– Olen saanut tervettä itseluottamusta ja rohkeutta. Nyt pystyn esimerkiksi ottamaan vastaan kritiikkiä, joka on minun itseni parhaaksi.

– Tiedän, että muun muassa laulaminen on keskeinen avu näyttelijän työssä. Täällä olen kerryttänyt kokemuksia tulkitsemalla yleisön edessä. Opettajat ja koko henkilökunta taitavat kannustamisen, joten heittäytyminen täysin uusiin asioihinkin on luontevaa. Uskaltamiseni on uudella tasolla. Kaiken kukkuraksi teattereiden yleisöthän tykkäävät erityisesti laulu- ja musiikkinumeroista.

Ryckelynck arvostaa opetusmetodeissa yksilön tukemista, luottamuksen ilmapiirin vaalimista ja ryhmässä toimimisen moniulotteisuutta.

– Kun ryhmä on hyvin yhteen hitsautunut, siinä rohkenee mennä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle.

– Kun huomaa, tunnistaa omat epävarmuudet ja mistä ne johtuvat, turvallisessa oppimisympäristössä niitä pystyy hiomaan. Se on iso asia.

”Haluan näyttelijäksi!

Sisäinen intohimo ajaa Selena Ryckelynckia hänen toiveurallaan eteenpäin.

– Näyttelemisessä ja teatteriyhteisössä minulle merkittävintä on ryhmässä tekeminen. Yhteisöllisyys on monella tavalla tärkeä ulottuvuus. Yhdessä voidaan käydä lävitse erilaisia tunteita ja elämyksiä.

– Teatteri on myös henkireikä. Siinä pääsee omanlaiseensa maailmaan. 

Ryckelynck kokee, että jokainen rooli on hetkessä elämistä, sitä mitä osassa kussakin kohtauksessa tapahtuu. Jokainen esiintyminen on uniikki, ainutkertainen juttunsa.

– Yleisöllä, katsojilla on oma iso merkityksensä. Kun yleisö on messissä, tilanne on kannustava näyttelijöille.

Ryckelynck suhtautuu koko elämään ilon ja huumorin kautta.

Opiskelijatyö antaa paljon ohjaajalle

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen ohjaa parhaillaan Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjalaisten Haapoja-produktiota. Konkari arvostaa suuresti opiskelijatyötä, koska se antaa myös vahvalle ammattilaiselle hyvin paljon. Historiallista on, että Lyytikäisen ammattiin  valmistumisen jälkeen hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli samainen Haapoja, jonka hän teki vuonna 2000 lakeuksilla Seinäjoen Kaupunginteatterissa.

Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjan lukuvuoden 2025-2026 opiskelijat ahkeroivat tiiviisti Haapoja-näytelmän kimpussa ohjaajansa Anna-Elina Lyytikäisen ohjaksissa. Ensi-ilta koittaa lauantaina 24. tammikuuta.

Lyytikäinen on palannut Suomen Teatteriopiston jatkolinjalaisten opiskelijatyössä Haapojaan 26 vuoden tauon jälkeen, sillä hänen uransa ohjaajana alkoi Haapojalla vuonna 1999 näytelmän kotimaisemissa Seinäjoen Kaupunginteatterissa.

– Jussi Kylätaskun teksti on iäti ajankohtainen. Se saa nytkin nuoret pohtimaan sisäistä kamppailua hyvän ja pahan välillä. Niin koko käsikirjoitus kuin siinä oleva sanoma virittää työryhmäläisten keskuudessa vilkasta ja seikkaperäistä keskustelua. Ajatusten, tuntemusten ja kokemusten vaihtaminen yhdistää näytelmän parissa työskenteleviä opiskelijoita.

Lyytikäisen mukaan Haapoja tarjoaa todellisen tulikasteen jatkolinjalaisille. Näytelmässä ollaan tekemisissä kahden poikkeuksellisen yksilön kanssa. Siinä kohtaa kaksi äärimmäisyyttä: murhamiehen tunteeton maailma sekä aatelistaustaisen vankien ja vähäosaisten auttamiseen antautuneen naisen maailma.

– Esityksessä on paljon eri tasoja ja runsaasti rooleja. Nämä seikat tekevät näyttelijäntöistä antoisia vaativuudessaan. Oma aikamme sisältää monenlaista konkreettista hyvyyttä ja pahuutta; näiden avulla näytelmä saa syvyyttä. Läsnä ovat aina tärkeät armollisuus ja anteeksiantaminen.

”Ohjaan nuoria kuin ammattilaisia”

Anna-Elina Lyytikäinen on näyttelemisen, ohjaamisen ja käsikirjoittamisen lisäksi opettanut. Viime kuukaudet hän on ohjannut Suomen Teatteriopiston jatkolinjalaisten intensiivistä ryhmää.

– Koen tämän prokkiksen itsellenikin erittäin mielekkäänä. Teemme jättinäytelmää. Ohjaan nuoria samalla tavalla kuin ammattinäyttelijöitä. Iloitsen, miten jokainen mukana olija on ottanut haasteen vastaan; he ovat todella nälkäisiä haasteille.

Lyytikäinen teroittaa korostamasta päästyään, että teatterin tekeminen jos mikä on tiivistä yhdessä tekemistä, joukkuetoimintaa.

 – Kannustan avautumaan, kysymään, puhumaan, kertomaan tunteensa ja esittämään reippaasti kaikki mieleen nousevat vaihtoehdot. Ohjaajan tehtävä on ylläpitää rakentavaa keskustelua.

Työtilanne on Lyytikäisen mukaan otollisin tilanne puhua kaikesta näyttelijäntyöhön kuuluvasta ja liittyvästä.

– Olemmekin käyneet luontevasti ja hedelmällisessä ympäristössä läpi näyttelijöiden työn arkea, työn eri puolia ja kaikkia mahdollisia kysymyksiä alaan liittyen. 

Lyytikäinen sanoo, että harjoituksissa uudet, tulevat kyvyt oppivat muun muassa itsevarmuutta, itsensä ilmaisemista, tunteiden laajaa kirjoa ja sen hallitsemista, eri tunnetilojen erottamista toisistaan sekä vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

– Uteliaisuus, kiinnostus ja heittäytyminen ovat keskeisiä avuja.

”Musiikki täydentää näyttelijän sanallista ja kehollista sanomaa”

Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjalaisten esittämässä Haapojassa on uniikki musiikkimaailma. Sen on luonut tamperelainen musiikin monitoiminainen Capri Selo. Hänen mukaansa musiikki on yksi osa teatteriesitystä, mutta sen eri osien on oltava balanssissa samalla tavalla kuin ainekset ovat herkullisessa ruoassa.

Capri Selo on ollut mielenkiintoisen uuden äärellä, kun musiikin moniottelija on säveltänyt, sovittanut ja tuottanut musiikin Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjalaisten Haapoja-näytelmään. Se saa ensi-iltansa lauantaina 24. tammikuuta juhlatalo Hovin näyttämöllä.

Selo sanoo heti kättelyssä, ettei musiikki ole erillinen juttu näytelmässä, vaan se on yksi ilmaisumuoto, jolla rakennetaan kokonaisuutta. Näin ollen musiikintekeminenkään ei ole yksinäistä puurtamista, vaan Selo on tiiviissä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa koko Haapoja-työryhmän kanssa. Hän vannoo yhteisen sävelen nimeen ja voimaan.

STO:n näyttelijäntyön jatkolinjalaisten Haapoja-projektissa Selon vastuulla on avata musiikin merkitystä ja mahdollisuuksia teatterissa. Selo on osallistunut aktiivisesti työryhmän erilaisiin kokoontumisiin ja harjoituksiin löytääkseen oikeanlaiset eväät koko musiikkiosuudelle. Hän on pitänyt erilaisia lauluharjoituksia; niissä on laulettu muun muassa joululauluja.

– Esimerkiksi vastuullani on, että jokaisen laulavan näyttelijän kontolla oleva musiikki istuu hänen äänialaansa. Sopiva korkeus on kaiken a ja o.

– Harjoittelemisessa ja laulamisessa on muistettava myös, ettei rumia ääniä saa pelätä. 

CAPRI Selo on tehnyt koko Haapoja-työryhmän tavoin Jussi Kylätaskun vuonna 1991 julkaisemaan käsikirjoitukseen, josta vuosikymmenet ovat tehneet kotimaisen klassikon. Esitys tuo näyttämölle yhden maamme 1800-luvun loppupuolen hurjimmista murhamiehistä: puukkojunkkari Matti Haapojan. Käsikirjoittaja kuljettaa tarinaa siitä, kun Jumalan ystävä Mathilda Wrede saapuu pelastamaan Haapojan kadotettua sielua Kakolan vankityrmään. Tapaamisesta muodostuu ottelu, jossa hyvän ja pahan voimat mittelevät keskenään.

Näytelmä on karnevalistinen tutkielma murhamiehen muotokuvasta. Näyttämöllä hyörii sirkus, joka saapuu esittämään tarinaa Haapojasta. Sirkus tuo näytelmään yhteiskunnallisen näkökulman ja samalla huumoria sekä tanssia ja laulua. Lisätasona ovat Haapoja näyt, joiden kautta hänen pahat työnsä tulevat päivänvaloon. Näytelmä onkin monitasoinen kuvaus ihmisestä, jonka ainoa toivo on nöyrtyminen ja hyvään uskominen.

– Kun seurasin lukuharjoituksia ja harjoituksia, mietin, mikä kertomus ja mikä maailman todellisuus. Esitys ruokki intuitioitani, ja niin Haapoja on saanut näköisensä musiikkigenren.

Jotta Haapoja-näyttely saa yllättää teatterivieraat, emme julkaise tarkkoja kuvauksia musiikkiosioista.  

Musiikkia säveltäessään, sovittaessaan ja tuottaessaan Selo on pitänyt punaisena lankanaan, että jokainen kappale vahvistaa roolihenkilöiden sisäisen oman äänen voimaa. Siinä on kuuluttava niin rohkeuden kuin vapauden sointujen.

– Viestini näille nuorille näyttelijöille on, että uskallettava laulaa kunnolla, niin että koko keho soi. Kaikessa tulkinnassa, niin myös laulamisessa aitous on tosi hurmaavaa. On uskottava omaan ääneensä.

Selo tiivistää musiikin merkityksen:

– Musiikki täydentää näyttelijän sanallista ja kehollista sanomaa.

Puvut antavat rohkeutta roolin tekemiseen

Kun pukusuunnittelija Kaisa Savolainen pukee roolihahmon ylle tälle luomansa asusteen, hän tietää näyttelijän saavan myös vaatteista rohkeutta osansa esittämiseen. Pitkän uran pukusuunnittelijana tehnyt Savolainen korostaa, että onnistunut puvustus syntyy koko työryhmän tiiviin yhteistyön hedelmänä.

Tampereen Komediateatterin pukusuunnittelija Kaisa Savolainen sanoo, että Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjalaiset ovat tehneet avartavan aikamatkan pukusuunnittelijan työhön ja puvustukseen, kun he ovat treenanneet Haapojaa esityskuntoon.

– Näytelmässä puvut antavat näyttelijöille rohkeutta kullekin oman roolinsa tekemiseen. Kun roolintekijä pukee vaatteet ylleen, hän saa niistä hahoonsa pelimerkkejä.

Savolainen kokee, että näyttelijäntyön jatkolinjalaiset ovat samalla jännittävässä mutta myös ainutkertaisessa todellisuudessa, kun he tekevät eri ammattilaisten johdolla ikiomaa produktiotaan.

– Kerta on näille nuorille tärkeä, ja kaiken läpikäyminen ja esityskuntoon saattaminen johdattaa heidät uudelle tasolle.

Savolainen teroittaa, ettei pukusuunnittelija toimi yksin, vaikka pukusuunnittelija suunnittelee vaatteet kokonaisuudessaan ja määrittelee senkin, millä tavalla vaatteet puetaan, kuten onko paidanhelma housuissa vai ulkona.

– Roolipuku on useimmiten pukusuunnittelijan näkemys hahmosta, mutta siinä voidaan huomioida jossain määrin esimerkiksi näyttelijän mielipide, roolityö, käsitys hahmosta tai käyttömukavuus.

– Lisäksi koko esityksen visuaalinen maailma ja muun taiteellisen työryhmän näkemys vaikuttaa roolipukuun. Tällä tavalla lopputulos on yhteistyön tulos, eikä se tapahdu tyhjiössä.

– Teatteri on aidosti joukkuepeli. Jokaisessa työryhmässä keskustellaan ja luodaan yhteistä tilannekuvaa. Pukusuunnittelijana tuen vaatteiden kielellä kunkin roolin ominaispiirteitä. Pukujen on istuttava kantajilleen kuin pisteen iin päälle.

Savolainen kertoo, että hän selittää vuolaasti auki omia näkemyksiään ja ehdotuksiaan. Juuri näissä keskusteluissa Haapoja-produktion tekijätkin kohtaavat myös pukusuunnittelijan tehtäväkentän.

– Pukusuunnittelija ei voi tehdä mitä vaan. Vaatteiden toimivuus ja käyttömukavuus on otettava huomioon. Puvustuksen elementeissä on otettava huomioon muun muassa liikkuvuus. Näyttelijän on pystyttävä liikkumaan vapaasti ilman asusteiden tuomia estoja.

– Kysyn aidosti näyttelijöiltä heidän toivomuksensa. Urani varrella olen nähnyt tapauksia, joissa vääränlaiset puvustusratkaisut ovat vaikuttaneet kielteisesti näyttelijän työskentelyyn. Epäonnistunut puvustus voi jäykistää esityksen.

”Kannustan puhumaan tunnot auki”

Kaisa Savolainen painottaa, että teatteri on yhteistyötä ja jokainen näytelmä on kokonaistaideteos. Siinä ei ole sooloja.

– Antoisa, puhutteleva ja vaikuttava esitys on aina eri osien summa. Siihen kuuluvat näyttelijäntyön lisäksi ohjaus, lavastus, valot, videot, puvustus, kampaukset ja meikit – paljon, paljon eri asioita.

Savolainen luonnehtii Haapoja-näytelmän harjoituskauden tietopankiksi, josta näyttelijäopiskelijat ammentavat tietotaitoa itselleen. Monet eri käytännöt tulevat tutuiksi hahmoanalyyseissa. Kaikkea ei voi opetella tai ottaa haltuunsa kirjallisessa muodossa.

 – Pukusuunnittelijana kannan vastuuni siitä, että nuori näyttelijä oppii kaikilla mahdollisilla tavoilla, että hänellä oleva rooli on hänen omansa. Tyköistuvuus paranee, kun kaikki mahdolliset esille tulevat seikat puhutaan auki.

– Onnistun työssäni, kun autan puvustuksella näyttelijää tuntemaan roolinsa omakseen, ja autan katsojaa ymmärtämään myös puvustuksen keinoin roolihenkilöä.

Savolaisen puvustamon ovet ovat avoinna näyttelijöille.

– Minulle omassa työssäni on tärkeää ja arvokasta, että pystyn seisomaan oman työni takana.

MATTI PULKKINEN

Suomen Teatteriopistolla näyttelijän ammattiin ohjaavaa koulutusta kolmella opintolinjalla

Kulttuurikaupunki Tampereen sydämessä, tunnelmallisessa Juhlatalo Hovissa, toimii Suomen Teatteriopisto, joka on antanut laadukasta näyttelijäntyön opetusta jo 30 vuoden ajan. Koulun opettajat ovat koulutettuja pedagogeja ja arvostettuja taiteilijoita. Opetus on monipuolista ja intensiivistä. Opiskeluilmapiiri on kannustava, tasa-arvoinen ja hyväksyvä. Vuosi Teatteriopistolla antaa hyvät valmiudet varsinaisiin ammattiopintoihin pyrkiville ja tarjoaa myös ikimuistoisen mahdollisuuden tutustua unelmien ammattiin.

Suomen Teatteriopisto
Juhlatalo Hovi
Sukkavartaankatu 9
33100 Tampere
www.suomenteatteriopisto.fi

Lisätietoja:
Maria Tolonen, toiminnanjohtaja
Suomen Teatteriopisto
+358 40 710 7410
maria.tolonen@suomenteatteriopisto.fi