Listeners:
Top listeners:
play_arrow
Radio SUN
Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot
Aito Säästöpankki Oy:n toimitusjohtajana liki 14 vuotta toiminut Pirkko Ahonen jää helmikuun lopussa eläkkeelle. Hänellä on neljän vuosikymmenen ura pankkialan johtotehtävissä.

Ahosen pankkiura alkoi kesätyöläisenä silloisessa Etelä-Savon Säästöpankissa Juvalla Etelä-Savossa.
Pankkiala on ollut aina se, jolla Ahonen on halunnut toimia.
Säästöpankeissa työputkensa aloittanut Ahonen ohjautui vuoden 1993 lokakuisen mustan torstain jälkeen silloiseen Postipankkiin. Mustana torstaina Suomen Säästöpankki pilkottiin ja jaettiin kilpailijoiden kesken. Hänen työmainaan olivat Postipankki, Leonia, Sampo Pankki sekä Danske Bank.
Säästöpankkisiemen iti pienissä itsenäisissä paikallissäästöpankeissa. Ikaalisten Säästöpankki ja Luopioisten Säästöpankki yhdistyivät vuonna 2010 Aito Säästöpankiksi. Ahosesta tuli sen toimitusjohtaja vuonna 2012.
Ahosen aikana Aito Säästöpankki on laajentunut ja kasvanut miljardipankiksi, joka toimii Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla sekä Varsinais-Suomessa. Ahonen on viihtynyt pankkimaailmassa haastajana.
Maakunnan Matti haastatteli Pirkko Ahosta Pirkanmaan mainiona. Voit kuunnella haastattelun täältä:
Kirjoittaja: Matti Pulkkinen
aito säästöpankki pankki pirkko-ahonen
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.