Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereen keskustan maanalaisen pysäköintijärjestelmän toisen vaiheen eli Kunkun parkki -pysäköintilaitoksen suunnittelun, toteutuksen ja operoinnin käyttöoikeusurakkan toteuttajaksi on valittu Finnpark Oy. Toteutussopimus on vielä hyväksyttävä kaupunginhallituksessa.
Kunkun parkki on tärkeä osa Tampereen Viiden tähden keskusta -kehittämisohjelmaa ja kaupungin keskustan länsipuolen vetovoimaa.
Hankintalain mukaisessa menettelyssä olivat mukana Q-Park Finland Oy ja Finnpark Oy. Tarjouksen jätti vain Finnpark Oy. Tarjous täyttää hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetetut vaatimukset, ehdot ja perusteet.
Finnpark Oy:n tarjouksen mukainen käyttöoikeusurakan arvo on noin 85 miljoonaa euroa. Finnpark Oy vastaa hankkeen rahoituksen järjestämisestä. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa ja sen laajuus on vähintään 1277 autopaikkaa.
Kunkun parkin rakentaminen edellyttää Näsikallion eritasoliittymän toteuttamista Rantaväylän tunnelista. Sekä Kunkun parkin että eritasoliittymän asemakaavoitus on käynnissä.
Hankintapäätös on Tampereen kaupunkia sitova vasta kun kirjallinen käyttöoikeusurakkaa koskeva sopimus (toteuttamissopimus) on allekirjoitettu. Neuvottelut hankkeen toteuttamissopimuksesta, maanvuokrasopimuksesta ja mahdollisista muista sopimuksista käynnistetään helmikuussa 2018.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.