Uutiset

Kaarilan kouluun perätön uhkaussoitto

today20.3.2018

share close

Tampereella Kaarilan koulun Kaarilan kiinteistöön kohdistui tänään ruokavälitunnin aikaan uhkaussoitto. Kiinteistössä toimii peruskoulun 5-9 luokat.

Poliisi on yhteistyössä koulun kanssa selvittänyt asiaa. On selvinnyt, että puhelussa oli kyse oppilaan tekemästä pilasoitosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä yhdessä sosiaaliviranomaisten ja koulun kanssa. Uhkaussoitto ei vaikuttanut koulupäivän kulkuun eikä evakuointitoimia tehty. Epäillyn nuoren iän vuoksi poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisi suhtautuu kaikkiin kouluihin kohdistuviin uhkauksiin äärimmäisellä vakavuudella. Uhkatilanteisiin reagoidaan heti poliisin toimenpitein. Poliisin toimenpiteet mitoitetaan tapauskohtaisesti uhan laadun ja vakavuuden arvioinnin jälkeen. Rikosoikeudellisesti tällaisessa pilanpäinkin tehdyssä uhkaussoitossa on syytä epäillä perätöntä vaarailmoitusta, josta seurauksena on sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Lisäksi alaikäisestä epäillystä tehdään aina ilmoitus myös lastensuojeluviranomaisille.

Rikoslaki 34:10§ Perätön vaarailmoitus

”Joka tekee pommista, tulipalosta, merihädästä, suuronnettomuudesta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua, on tuomittava perättömästä vaarailmoituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%