Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Nokian kaupungin järjestämä Poutuntie 2-8 kerrostaloalueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajaksi on valittu Hartela Länsi-Suomi Oy:n ja Aihio Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Helminauha”. Voittajaehdotuksen pohjalta aloitetaan ydinkeskustassa sijaitsevan alueen uuden asemakaavan laatiminen.
”Helminauha-nimisen ehdotuksen valintaan vaikuttivat työn soveltuvuus kaupunkikuvaan, sen toteutettavuus sekä tulevan ympäristön laatu. Tuomariston mukaan voittajaehdotus on kaupunkimainen ratkaisu, jonka umpikorttelimainen näkymä tuo uuden elementin Nokian keskustaan”, kuvailee tuomariston puheenjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen Nokian kaupungilta.
Helminauha muodostaa kaupunkimaisen korttelirakenteen ja julkisivun sekä Nokianvaltatielle että Härkitielle päin. Parvekkeet rakennusten välissä avartavat ja keventävät pitkää rakennusriviä. Suunnitelma on muokattavissa esimerkiksi kerrosalan osalta helposti ja siinä on otettu hyvin huomioon mm. piha-alueet sekä liiketilat.
Poutuntien korttelikilpailun alue sijaitsee Poutuntien ja Nokianvaltatien välisellä alueella Nokian ydinkeskustassa. Hehtaarin kokoinen alue sijaitsee sisääntuloväylän varrella ja kaupunkikuvallisesti tärkeällä paikalla. Poutuntielle halutaan arkkitehtonisesti korkealaatuinen kokonaisuus, joka muodostaa keskustan tulevan rakentamisen uuden laatutason ja tulevaisuuteen tähtäävän profiilin.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.