Uutiset

Suomen musiikkitähdet saavat syksyllä oman Tähtikadun Tampereelle

today8.5.2019

share close

Tampereen Tullin alueelle rakentuu ensi syksynä Tähtikatu. Åkerlundinkadulla kulkeva katureitti on kunnianosoitus suomalaiselle musiikille, artisteille, musiikintekijöille ja tuottajille. Keskeinen osa kadun toteutusta ovat katuun upotettavat tähtilaatat, joilla kunnioitetaan musiikkialalla ansioituneita ammattilaisia. Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2019 katuun upotetaan 11 tähteä, joista kuuteen yleisö pääsee vaikuttamaan. Ehdotuksia tähtilaattoihin ikuistettavista nimistä voi jättää Tampereen kaupungin verkkosivuston kautta koko toukokuun ajan.

Tampereelle tuleva Tähtikatu, Walk of Fame Finland, tunnustaa samalla Tampereen vahvuuden musiikkikaupunkina ja vahvistaa sitä edelleen musiikki- ja kulttuurikaupunkina niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Maailman kuuluisin tähtikatu sijaitsee Hollywoodissa. Walk of Famen tyyppisiä katuja on myös mm. Wienissä ja Manchesterissa.

Tähtikatu on määrä avata lokakuun alkupuolella. Ensimmäiset tähdet upotetaan Tampere-talon kulmalta alkavalle Åkerlundinkadulle. Tulevina vuosina Tähtikatu jatkuu Pinninkadulle Tullikamarin aukiolle päin ja 2020 valmistuvan Tampereen kannen Areenan suuntaan.

Kirjoittaja: Ilkka Lahti

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%