Pirkanmaa

Johannes Vatjus tangokuninkaaksi!

today13.7.2019

Background
share close

Pasi Kivimäki laulaa toista kilpailukappalettaa.

Johannes Vatjus kruunattiin tangokuninkaaksi.

 

Pasi Kivimäki on laulanut muiden finalistien tavoin molemmat kilpailulaulunsa. Kivimäki tulkitsi toisena kappalenaan Sininen tango. Tuomaristoon kuuluva Jari Sillanpää arvioi Kivimäen esitystä. Sillanpään arvio oli erittäin kannustava: Pasi on kehittynyt valtavasti kahden viime vuoden aikana. Kivimäki on finaali-illan kärkeä.

 

Nokialainen artisti Pasi Kivimäki on tiukasti kiinni vuoden 2019 Tangokuninkaan kruunussa. Kisa ratkeaa tänä iltana Seinäjoella. (Kuva: Katja Luojus)

Nokialainen artisti Pasi Kivimäki kisaa tänään lauantaina alkaen kello 19 vuoden 2019 Tangokuninkaan kruunusta ja tittelistä Seinäjoen Kisa-Areenalla.

Suomi saa tänään lauantaina uudet tangokuninkaalliset.

Pirkanmaalaisittain tangolaulukilpailusta tekee mielenkiintoisen se, että tangokuninkuutta tavoittelee nokialainen Pasi Kivimäki. Artisti on laulanut itsensä tanssivan yleisön sydämiin N.Y.T.-yhtyeensä solistina.

Kivimäen kanssa kuninkuudesta kisaavat Juha Pirinen ja Johannes Vatjus.

Tangokuningattaren kruunua tavoittelevat Mervi Kovero, Pirita Niemenmaa ja Silla Pöyry.

Seinäjokelaistapahtuma viettää 35-vuotisjuhlavuottaan.

Superfinalistit aloittavat kruunujahdin kello 19 Seinäjoen Kisa-Areenalla.

”Fiilikseni ovat korkealla”

Lauantaiaamuna jännittävään tangolaulukilpailun finaaliin valmistautuva Pasi Kivimäki kuvailee tuntojaan odottaviksi ja myönteisiksi.

– Fiilikseni ovat korkealla.

– Minusta on mahtavaa päästä tavoittelemaan pienen pojan haavetta eli tangokuninkuutta.

– Valmistautumiseni tämän päiväiseen loppukilpailuun on lähtenyt liikkeelle muutaman tunnin yöunien jälkeen hyvällä aamupalalla.

Kivimäki kertoo alkavansa lämmitellä ääntään pikku hiljaa, jotta ääni olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa illan konserttia ja kilpailua varten.

– Nyt vaan kaikki peliin tämänpäiväistä finaalia varten. Teen parhaani, kuningaskandidaatti lupaa.

 

 

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%