Arvio: Tampereen Teatterin musikaalituotannon Notre Damen kellonsoittaja kunnioittaa kirjoittajansa halua ajaa taiteellaan yhteiskunnallisia asioita – oikeudenmukaisuuden ulkopuolelle rajatut ihmiset tulevat nähdyiksi. Teatterisali henkii ranskalaista gotiikkaa ilkeännäköisistä vedensyöksijäpatsaista mystisiin ruusuikkunoihin. Briljantti toteutus syntyy tekijöidensä ehdottomasta rakkaudesta Victor Hugon luomiin hahmoihin.

Maailman tunnetuimpiin nähtävyyksiin lukeutuva ranskalaisten kansallisaarre Notre Dame on nyt Mansessa. Tampereen Teatterin sali on Notre Damen kellonsoittaja -lavastuksessaan kuin esikuvansa, jykevä arkkitehtuurin ja rakennustaiteen mestariteos Île de la Cité -saarella Pariisin sydämessä.

Hauskanpelottavat gargoilit eli vedensyöksijäveistokset vartioivat niin näyttämöä kuin katsomoakin.

Neitsyt Mariaa, Kristusta sekä apostoleja ja muita katolisen kirkon pyhimyksiä kunnioittavat kivi- ja pronssipystit luovat paikkaan jumalanpalvelustilan ajatonta tunnelmaa.

Valtavat tammiset tukipilarit vahvistavat turvallisuuden tunnetta. Näiden seinien sisällä on eletty Ranskan kaikki suuret hetket, kuten presidentti Emmanuel Macron kiteytti tämän vuoden huhtikuun 15. päivän iltana tulimerenä roihunneen Notre Damen edustalla.

Suuret ruusuikkunat piirtyvät jokaisen Notre Damen -kävijän muistiin. Tampereen Teatteri huipentaa suurmusikaalinsa tällaisen lyijylasiluomuksen värien ja valojen hehkuun.

Notre Damen pohjois- ja etelätornien kellojen pauhu kuuluu Pariisin ehdottomaan äänimaailmaan. Ne ovat suuremmaksi osaksi uutta valua. Ranskan vallankumouksen aikaan 1700-luvun lopulla katedraalin kellot sulatettiin yhtä lukuun ottamatta tykkien raaka-aineeksi. Vain Emmanuel-kello säästyi ja on edelleen paikallaan.

Lavastaja Marjatta Kuivasto tuo ratkaisuillaan moni-ilmeisesti keskiaikaisen 1400-luvun maailman keskelle 2000-lukua. Uskomattomalla tavalla hän pukee pienuudestaan ja intiimiydestään kuulun Tampereen Teatterin päänäyttämön ja katsomon milloin hyiseksi kellotorniksi, milloin eloisaksi toriksi tai mystiseksi mustalaisleiriksi.

Kuivaston hyödyntämien materiaalien runsas kirjo ja yksityiskohtien yltäkylläisyys on jo sinällään antoisa kokemus aikoina, jolloin kevyet ja pelkistetyt ratkaisut ovat valttia.

Mestarillinen lavastus tarjoaa ympäristön koskettavalle musikaalille ilman imelää siirappisuutta.

Notre-Dame de Paris -teoksen kirjoittaja pitäisi paljon tamperelaisten toteutuksesta

Kirjailija Victor Hugo (1802-1885) nauttisi Tampereen Teatterin musikaalituotannosta.

Kääntäjä on aina paljon vartijana. Suomentaja Mikko Koivusalon teksti on kauttaaltaan kaunista kieltä, hunajaa korville. Puhtaan kielen kuuleminen slangin sijasta on jo elämys sinällään.

Teatteriesitys saa kruununsa tekstistä. Nykyään ei ole ollenkaan itsestään selvää, että edes ammattinäyttelijät osaavat käyttää ääntänsä oikein nielaisematta sanojen viimeisiä tavuja. Vaikka tässä esityksessä on vauhtia jokaisella rintamalla, näyttelijät huolehtivat kiitettävästi replikointinsa selkeydestä.

Koivusalo puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Hän nostaa itse käsiohjelmassa esille muun muassa mustalais-sanan oikeellisuuden.

Pariisin Notre-Damella (Notre-Dame de Paris) maailmantietoisuuteen vuonna 1831 ponnahtanut Victor Hugo omisti elämänsä paitsi kirjoittamiselle myös ihmisoikeuksien puolustamiselle. Kirjailija koki henkilökohtaisesti maanpaon karuuden. Hän joutui jättämään kotimaansa 1850-luvulla arvosteltuaan ankarasti presidentiksi valittua ja myöhemmin keisariksi itsensä kruunauttanutta Napoleon III:ta

Ohjaaja Georg Malvius on huolehtinut vastuullisesti siitä, että Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittaja ei ole menettänyt syvällistä sanomaansa. Malviuksen oivaltavat ratkaisut nostavat katsojien silmien eteen varauksettoman lähimmäisen rakkauden, jonka Hugo on mahduttanut niin epämuodostuneeseen Quasimodoon kuin mustalaistyttö Esmeraldaan.

Hugo antaa kasvot oikeudenmukaisuuden ulkopuolelle rajatuille ihmisille. Hänen terävä kynänsä kuvaa maahan tallattujen elämänpiiriä.

Hugon sivistynyt yhteiskunnallisten asioiden ajaminen saa täydellisesti vastakaikua vielä runsas sata vuotta hänen jälkeensäkin.

Georg Malviuksen rakkaus kantaa

Tampereen Teatteri on saanut ohjaaja Georg Malviuksesta luottoammattilaisen, jonka nerokkuudella teatteritalo purjehtii menestyksestä menestykseen.

Malvius avaa syvällisesti työtään Notre Damen kellonsoittajan käsiohjelmassa. Hän kuvaa piiruntarkasti koko työprosessia alkumetreiltä maalilinjalle saakka. Ohjaaja kokoaa esityksen pienistä osista samalla tavalla kuin palapelin kokoaja voittaa kaaoksen yhyttämällä pilkkeet ehyeksi kuvaksi.

Malvius kertoo ihastuneensa Notre Dameen perehtyessään Victor Hugon luomiin hahmoihin. Ohjaaja sanoo rakastavansa näyttelijöitä, jotka antavat hengen ja kasvot Hugon ihmisille.

Tämä rakkaus näkyy kaikessa, jossa hänen sormensa ovat mukana.

– Olemme löytäneet oman ainutlaatuisen ilmaisumme, emmekä kopioi Disneyn alkuperäistä amerikkalaistuotantoa, ohjaaja iloitsee.

Tämä pitää sataprosenttisesti paikkansa.

Notre Damen kellonsoittajan ohjaus on vahvan auktoriteetin työtä. Hänen rimansa on korkealla. Hän suosii kovia ammattilaisia.

Suuri ansio lankeaa myös Adrienne Åbjörnillille, joka on luonut musikaalin koreografian. Tanssin kieli tukee sanomaa pitäen koko konkkaronkan liikkeessä.

Kellonsoittaja Quasimodoa esittävä Petrus Kähkönen pääsee Malviuksen ohjauksessa hyödyntämään kaikki lahjansa ketterästä kiipeilijästä nokkelaksi silmänkääntötemppuilijaksi.

Arkkidiakoni Claude Frollon roolin tekevän tenori Ilkka Hämäläisen panos on ratkaiseva esityksen onnistumiselle. Hämäläinen on Malviuksen suuri löytö kyseiseen osaan. Ohjaaja saa pumpattua oopperalaulajasta esiin myös luontevan näyttelijän.

Jokainen roolihenkilö on paljon vartijana. Malviuksen käsissä pienikin tehtävä näyttäytyy isona. Näin on esimerkiksi kohtauksessa, jossa Risto Korhosen esittämä kuningas Louis ratsastaa puuhevosella Claude Frollon juonitellessa mustalaisten pään menoksi.

Georg Malvius, tervetuloa uudelleen Tampereelle!

Kiitettävästi uusia kykyjä näyttämöllä

Notre Damen kellonsoittaja -musikaali marssittaa monta uutta kykyä maineikkaan Tampereen Teatterin parrasvaloihin.

Helsingin Kaupunginteatterissa kannuksensa hankkinut ja nyt Tampereen Teatterin päänäyttämöllä debytoiva Petrus Kähkönen täyttää Quasimodon mitat ja vaatimukset kattavasti. Kähkösen näyttämötyöskentely on tarkkaa. Hänen lahjojensa ansiosta musikaalin syvin olemus välittyy katsojille.

Göteborgin yliopiston musiikin ja näyttämötaiteen korkeakoulusta valmistunut Josefin Silén räväyttää lahjansa esiin Esmeraldan roolissa. Hänen olemuksensa on tulinen ja leimahteleva. Hän lumoaa ja vetää puoleensa.

Arkkidiakoni Claude Frollon kaapua kantava Ilkka Hämäläinen on konkariesiintyjä. Oopperalavoilla kannuksensa hankkinut tenori pärjää ketterästi myös musikaalin maailmassa. Miehen synnynnäinen vahva karisma kantaa lavatyöskentelyä.

Tampereen Teatterin näyttämöiltä tuttu Lari Halme jatkaa kuningastiellään Sademiehen innoittamana. Kapteeni Phoebus de Martinin roolissa seikkaileva Halme tähdittää itsetietoisen sotilaan osan.

Musiikki viimeistä sointua myöten on nautittavaa. Kapellimestari Martin Segerstrålen ja muusikoiden loihtima äänimaailma on taivaallinen.

Kokonaisuudesta vastaa valtava taiteilijoiden joukko. Mukana on varttumassa laaja joukko Suomen Teatteriopiston opiskelijoita. Jokainen kantaa taiten kortensa kekoon. Lopputuloksena on juuri se täyteläinen musiikkielämys, joka ravistaa kokijansa kaikki aistit vastaanottaviksi.

Notre Damen kellonsoittaja jää Tampereen Teatterin historiaan merkittävänä onnistumisena. Musikaalitoteutus nauttii jakamatonta arvostusta ja kunnioitusta.

Teatteritaide elää ja voi hyvin, kun tarjonta on nyt koettavaa laatua.

MATTI PULKKINEN