Panu Rajala kirjoitti Johan Ludvig Runebergistä elämäkerran – hän kertoo, miten neiti Emilie Björksténistä tuli kansalliskirjailijan intohimoinen rakastajatar ja mestarin suuri innoittaja

Aikalaistensa vankkumaton ihailu ja palvonta tekivät kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergistä (1804-1877) kiistattoman ja koskemattoman kulttihenkilön jo hänen elinvuosinaan. Suurmiehen aikalaisten roihauttama arvostus on kasvanut korkoa jo liki puolentoista vuosisadan ajan, eikä kansakunta luovu Maamme-laulusta saati sen nerokkaan ja ruotsin kielen hienoimmatkin nyanssit taitaneen riimittelijän muiston vaalimisesta 2020-luvullakaan. Kirjailija ja tutkija Panu Rajala korostaa monilahjakkaan Runebergin kuuluneen edelleenkin pienilukuiseen taiteilijajoukkoon, jonka etuoikeutena on elää taloudellisesti vakaata ja sisäisen äänen viitoittamaa antoisaa elämää. Kotimaisten mestarikirjailijoiden elämäkerroistaan tunnettu Rajala iloitsee, kun hän saa nyt avata suurelle yleisölle myös verhojen takana tähän asti pidettyä sananiekan intiimiä puolta itseään merkittävästi nuoremman neiti Emilie Björksténin rinnalla.

Emeritus professori Panu Rajalan, 74, tähtikirkkaat silmät loistavat ja hänen kasvoillaan on hurmaavan veikeä hymy. Kirjailija ja tutkija on tullut ihmisten ilmoille ja kevätauringon hohteeseen työkammiostaan. Miehen korvissa soi nyt pesimispuuhiin käyvien kesäntuojien iloinen konsertointi.

Ahkeran ja taitavan sanatyöläisen keväthuumaus kumpuaa rohkean kirjoitusurakan painokuntoon saamisesta. Rajala on tehnyt urotyön, johon moni olisi halunnut tarttua vaan ei ole toennut, kun rimakauhu on vienyt voiton. Näinä päivinä kirjakauppoihin ilmestyy painotuore, tiiliskivimäinen teos miehestä, joka 1800-luvulla Suomen ollessa suuriruhtinaskunta hakkasi kiveen ihannekuvan kansastamme ja maamme luonnosta. Sama mies rakensi valtiollista itsenäisyyttä janonneelle kansakunnallemme moraalisen identiteetin ja olemassaolon oikeutuksen.

Runeberg sai kansallisrunoilijan viitan hartioilleen.

– Kaikki tietävät kansallishymnimme, Maamme-laulun ja Vänrikki Stoolin tarinat eeppisine sankariballadeineen, Rajala kajauttaa.

Tutkija intoutuu luettelemaan teospaljouden, joka kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergistä on ilmestynyt 150 viime vuoden aikana.

– Ansioluettelo ja huomionosoitukset ovat kunnioitettavan pitkät. Mittaamattoman arvokkaaseen elämäntyöhön kuuluvat laajan runotuotannon lisäksi novellit sekä näytelmät ja virret. Lehtimiehenä ja toimittajana hän kirjoitti laidasta laitaan monipuolisesti niin kaunokirjallisia tekstejä kuin uutisiakin, hän kuvailee.

Rajala säihkyy mahdollisuudestaan paneutua jumaloidun ja mystisen suurmiehen miehuuteen, sielunmaisemaan, parisuhteeseen, isyyteen sekä jokapäiväiseen elämään ja maailmankuvaan. Runeberg nautti lemmenjuomaa rakastuen toistuvasti kohtaamiinsa naisiin. Yhdestä intohimoisesta kiintymyksestä tuli erityisen kohtalokas.

– Runeberg eli 73 vuottansa tasapainoisesti ja onnellisesti. Hänen polkunsa vei miehen oikeisiin osoitteisiin otollisina hetkinä. Mies näki ja koki paljon. Työura oli monipuolinen. Luovuus pääsi täyteen kukoistukseensa. Elämä syleili heittäytyjää. Elämänpiiri oli aina turvallinen. Talous oli kaikkina aikoina kunnossa. Työ kantoi hedelmää. Avioliitto säilyi ehjänä kaikesta huolimatta, ja se oli onnellinenkin. Sen hedelmänä siunautui kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli nuorena. Kuusi poikaa menestyivät kuvanveistäjänä, luonto-opin lehtorina, keksijä-agenttina sekä lääkäreinä.

Rajalan mukaan naiskirjailijana ja historiallisen romaanin uranuurtajana kunnostautuneen Fredrikan ja Johan Ludvigin avioliitto ei ollut murheeton muttei se ollut helvetillinenkään. Parisuhteessa oli rakkautta, vaikka se ei aina puhjennut roihuavaksi intohimoksi. Voimakasluonteinen perheenpää jätti tilaa vaimonsa kirjalliselle uralle toimittajana ja kirjailijana. Akateeminen tausta tarjosi hedelmällisen maaperän keskusteluille, joissa pohdittiin muun muassa yhteiskunnallisia asioita.

– Runebergien sosiaalinen elämä oli hyvin vilkasta. Heidän kodissaan vieraili varsin laaja vierasjoukko. He pysyivät tiukasti ajanhermolla. Maailman tuulahdukset innoittivat ja värittivät keskusteluja. Talon emäntä niitti mainetta kukkien hoitajana. Fredrikan ruusutarha oli maankuulu.

Runoilijan rakastettu näkyy tuotannossa

Porvoon piireissä ylöskatsotun Runebergien kirjailijapariskunnan avioliitto ei ollut kahden korviaan myöten toisiinsa rakastuneen kauppa, vaan siihen kuului kolmannen korvapuusti.

Panu Rajala nostaakin uutuuselämäkerrassaan päivänvaloon Johan Ludvig Runebergin syvän kiintymyksen tuliseen kirjailija Emilie Björksténiin (1823-1896). Kirjailijattaren oma tuotanto ei olisi kannatellut häntä meidän päiviimme saakka, vaan hänen nimensä elää nimenomaan kansallisrunoilijan rakastettuna.

– Käsillä on todellinen kolmiodraama, elämäkerrankirjoittaja kiteyttää.

Rajala muistuttaa, että Runeberg ja Björkstén olivat 1800-luvun kireän siveellisyyden vankeja. Hän korostaa, että kaikki arkistomateriaali kirjeineen ja päiväkirjoineen puhuvat sen puolesta, etteivät Runeberg ja Björksten olleet fyysisessä sukupuoliyhteydessä.

– Tuohon aikaan naimisissa olleelle miehelle merkitsi kovin paljon, jos hän sai antaa edes suudelman tai koskettaa kädellään hellästi naisen rintamusta tai uumaa. Aluksi herrasmies Runebergin ja lahjakkaana sekä voimakastahtoisena tunnetun Emilien välille syttynyt syvä sielujen kumppanuus ihastumisineen pysyi salassa. Heidän kanssakäymisensä kuumettua sukulaiset ja ystävät havahtuivat tilanteeseen ja alkoivat toimia Runebergin kunnian ja maineen pelastamiseksi.

Rajalan mukaan Runeberg ja Emilie saavuttivat seksuaalisen nautinnon ilman penistä ja emätintä.

– Runeberg virittyi varmasti miehisesti rakastettunsa seurassa ja toteutti sitten huipun Fredrika-vaimonsa kanssa. Syntyihän pariskunnalle kaiken kaikkiaan kahdeksan lasta.

2020-luvun eroottisviritteistä maailmaa vasten 1800-luvun silmäpeli, flirttailu, salaisten kirjelappusten vaihtaminen tai käsikynkässä käyskenteleminen eivät ole yhtään mitään. Rajalan mukaan Runebergille merkitsi paljon, kun hän sai piipahtaa ohi kiitäväksi tuokioksi pimeälle kujalle mielitiettynsä kanssa. Pienen ihailuviestin kirjoittaminen paperille ja sen sujauttaminen tärkeän ihmisen kouraan kutsuilla nostatti pulssia. Aivot saivat stimulanssia ja kokivat nautintoa.

Rajala on täysin vaikuttunut siitä, että oman aikansa suvereeni runoilija sai uutta luomisvirtaa itseään liki parikymmentä vuotta nuoremmasta neidosta, jonka elämää rikastuttivat kirjallisuus, runous, teatteri sekä musiikki.

– Kun kansallisuusaate alkoi nousta oraalle Suomessa 1800-luvulla, monille taidealoille ilmestyi yrittäjiä. Myös runous ja ylipäänsä kirjallisuus houkuttivat ilmaisutaidoiltaan lahjakkaita henkilöitä. Runeberg otti yksinoikeutetusti keskeisen runoilijan manttelin kannettavakseen. Hänelle ei löytynyt varteenotettavia kilpailijoita.

– Runeberg oli jo varsin varhaisessa vaiheessa havahtunut tunnistamaan erikoisen vahvan lahjansa kynänkäyttäjänä. Hänen ei tarvinnut kipuilla saadakseen sanansa oikeaan järjestykseen ja vielä siten, että riimityksissä on suurta ihailua herättäviä yksityiskohtia. Runeberg oli jopa tietyllä tavalla laiska ryhtymisessään kirjoitustyöhön, koska jäljen syntyminen ei edellyttänyt ylivoimaista ajatuksellista painia. Hän metsästeli ja kalasteli kaikessa rauhassa onnellisena antamatta kirjoitustyönsä haitata lempiharrastuksiaan.

Rajala kertoo haukkoneensa henkeään eläytyessään Runebergin syvästi eroottisiin ja syvää rakkautta henkiviin runoihin, jotka hän laati liki viisikymppisenä lyseolehtorina. Innoittajana on rakastettu, kiehtova Emilie.

– Du stolta, strålande flicka, / Säg, minns du den tid nån gang, / Då vi möttes I lugna dalar / Bland blommor och fågelsång? / Du nämnde dig min slafvinna, / Jag kallade mig din slaf, / Det var din femtonde kärlek, / Som då åt mig du gaf, Rajala lausuu.

– Oi, hieno, kopea tyttö, / sen kai muistanet toisinaan / kun rauhaiseen laaksoon me jäimme, / ja linnut soi laaksomaan? / Olen orjattaresi, sanoit, / ja orjasi olla sain. / Sen, lempesi viidennentoista / sen annoit silloin vain.

Rajala korostaa, että Runebergin ruotsin kieli on täynnä merkityksiä ja oivalluksia, jotka aukeavat parhaiten kansallisrunoilijan alkuperäisteksteissä.

Rajala on vakuuttunut, että Runebergille riitti syvä henkinen yhteys ja tiivis vuoropuhelu neiti Björksténin kanssa.

– Seksuaalisuus on voimavara. Emilie merkitsi Runebergille tärkeää innoittajaa. Hänen sanansäilänsä leikkasi ja runoratsunsa laukkasi.

Rajala päättelee, että Emilien toimittaminen pois Porvoosta halvaannutti vakavasti Runebergin maailmaa. Toistensa sielut löytäneiden erottaminen on kuin pieni kuolema.

Rauhassa haudassa, vakaana patsaassa

– Ikoninen Johan Ludvig Runeberg saa levätä tulevaisuudessakin syvässä rauhassa haudassaan, ja kansallisrunoilijamme seisoo pronssiin valettuna patsaana, vieläpä oman poikansa veistämänä, vakaasti vastaisuudessakin Esplanadin puistossa Helsingissä, Panu Rajala sanoo.

Runeberg-elämäkerran tekijä kuvaa kansallisrunoilijaa suomalaisten hengelliseksi tukipilariksi, jolla on annettavaa jokaiselle sukupolvelle.

Rajala huomauttaa, että eri vuosikymmenillä joillekin kirjailijoillemme on syntynyt tarve haastaa Runebergin uniikkia asemaa ja horjuttaa hänen asemaansa kansakunnan kaapin päällä. Tosiasia on, että vankkumattomalla karriäärillä taputellulla runoilijalla on kadehtijoita.

– Muiden muassa tamperelainen kirjailija Väinö Linna yritti sivuuttaa Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat omalla sotaromaanillaan Tuntemattomalla sotilaalla. Kaikki tiedämme, ettei näin ole käynyt. Runebergin ja Linnan teoksissa on paljon yhtäläisyyksiäkin, kuten kansanomaiset nimeltä tunnetut sotilaat.

– Metoo-aikana mainitsemisen arvoista on, että Runeberg kunnioitti naisia monella tavalla. Hän nosti heitä johdonmukaisesti esiin. Linna puolestaan kuvasi naisia halveksivasti jopa hutsahtavina.

Rajala huokaa, että Suomessa on tehty suorastaan epätoivoisia yrityksiä Runebergin runoon pohjautuvan ja Fredrik Paciuksen säveltämän kansallishymnin vaihtamiseksi Maamme-laulusta milloin mihinkin teokseen, kuten Finlandia-hymniin.

– Maamme-laulu on täysosuma, ja se säilyttää asemansa ja merkityksensä kaikkina aikoina.

Rajala iloitsee, että kulttimaisesta Runebergistä on olemassa ilahduttavan runsaasti materiaalia, jota tutkimalla pääsee hyvin hänen elämänsä rattaille.

– Uskon, että aikaisemmin Runebergistä kirjoittaneet eivät ole tohtineet kajota, tarkastella suurmieheksi kohonneen kansallissankarin yksityiselämää. He ovat halunneet olla erityisen hienovaraisia ja esittää kohdehenkilönsä marmorisena veistoksena.

Rajala teroittaa, että ihmisten on perusteltua tietää jotakin merkkihenkilön rakkauskokemuksista, intohimosta, koska ne ovat vaikuttaneet mitä suuremmassa määrin kansallisomaisuutenamme pitämämme kirjallisuuden syntyyn.

Ruotsinkielinen painos tulossa

Panu Rajala painottaa, että Johan Ludvig Runebergillä on arvostettu asema maamme lisäksi Ruotsissa.

– Odotankin, että pian ilmestyvä Runeberg-elämäkertani käännetään tuota pikaa ruotsiksi. Runeberg kiehtoo ja kiinnostaa taatusti lahden länsipuolellakin.

Kansallisrunoilija J. L. Runebergin elämä on järjestyksessään Panu Rajalan yhdestoista kirjailijaelämäkerta.

– Nyt aion kääntää kirjallisen kiinnostukseni omaa persoonaani kohtaan. Saavutanhan lähitulevaisuudessa 75 vuoden iän.

– Runebergiä oli suorastaan mukava kolisutella ja ravistella, sillä hän merkitsi äidilleni erittäin paljon. Hän lausui lakkaamattomalla palolla kansallisrunoilijan tekstejä.

MATTI PULKKINEN