Uutiset

Tampere haluaa puolittaa asunnottomuuden kolmessa vuodessa

today9.10.2020

share close

Tampereen kaupunki aikoo lähteä mukaan Suomen hallituksen ohjelmaan, jonka tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä. Kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti eilisessä kokouksessaan esittää kaupunginhallitukselle osallistumista.

Tavoitteen saavuttamiseksi ympäristöministeriö on käynnistänyt valtakunnallisen yhteistyö- ja toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on lisätä kohtuuhintaisten ja valtion tukemien asuntojen tarjontaa asunnottomille pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, vahvistaa asunnottomuustyötä ja siihen liittyvää osaamista kuntien peruspalveluissa, parantaa asumisneuvonnan saatavuutta sekä vakiinnuttaa toimijoiden yhteistyö erityisesti kunta- ja aluetasolla.

Tampereella tavoitteena on muun muassa osoittaa asunnottomille 200 asuntoa vuosina 2021 ja 2022. Tavoitteiden saavuttamiseksi Tampereen kaupunki on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä valtionavustusta.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%