Päivän haastattelu

Villisikojen määrä kasvanut – kanta kasvanut myös Pirkanmaalla

today24.3.2021

Background
share close

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan villisikakanta on kasvanut edellisvuoteen verrattuna. Kannan keskimääräinen koko oli noin 3 400 villisikaa tammikuussa 2021.  Kanta-arvion 90 % todennäköisyysväli on 2209–5727 yksilöä.

Villisikojen tiheimpiä esiintymisalueita Suomessa ovat edelleen Kaakkois-Suomen rajaseutu ja Itäisen Uudenmaan rannikkoalueet. Saalistilastojen perusteella villisiat lisääntyvät myös Pirkanmaalla.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mervi Kunnasrannan mukaan Pirkanmaalla on oma vakiintunut kanta, joka levittäyttyy laajemmalle jos metsästys sen mahdollistaa.

Villisian levinneisyys ja runsaus hirvenmetsästäjien arvioihin perustuen vuodesta 2017 lähtien. Kuva: Luonnonvarakeskus

Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisesti kannanhoitoon ja eläintautiriskien arviointiin, joista afrikkalainen sikarutto (ASF) on merkittävin.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mervi Kunnasranta kertoo tarkemmin villisian kannan kasvusta:

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%