Uutiset

Nokialla kolme huoltamomurtoa samalla asemalla kesäkuussa

today29.6.2021

Background
share close

Nokialla on murtauduttu kesäkuun aikana samalle Ilkantiellä sijaitsevalle huoltoasemalle kolme kertaa. Tekijät ovat päässeet sisälle jokaisessa rikoksessa ikkunan rikkomalla ja saaliiksi on saatu tupakkatuotteita.

Ensimmäisen kerran ikkuna rikottiin 8.6.2021 klo 02.18. Vartiointiliikkeen ja poliisin saapuessa paikalle todettiin tekijöiden jo poistuneen. Tekijät olivat saaneet saaliikseen repullisen tupakkatuotteita. Valvontatallenteista voitiin todeta tekijöitä olleen kaksi. Tekijät olivat nuoria, mahdollisesti jopa alle 15-vuotiaita, joista toisella oli Chicago Bulls -lippalakki ja toisella valkoinen Fila -merkkinen collegepaita.

Toisen kerran varkaat murtautuivat huoltoasemalle ikkunan rikkomalla 14.6.2021 klo 23.40. Valvontatallenteista voitiin todeta tekijöitä olleen tällä kertaa kolme. Kaikki tekijät olivat nuoria ja joukossa saattoi olla samoja tekijöitä kuin 8.6.2021 tapahtuneessa rikoksessa. Tekijät olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin ja kahdella tekijällä oli selkäreput selässään ja lippalakit päässään. Saaliiksi jäi tälläkin kertaa repullinen tupakkatuotteita.

Viimeisin varkausrikos tapahtui 29.6.2021 klo 05.00. Vartiointiliikkeen ja poliisin saapuessa paikalle todettiin tekijöiden jälleen poistuneen. Kaksi nuorta tekijää murtautui huoltoasemalle ikkunan rikkomalla ja saaliksi saatiin jälleen repullinen tupakkatuotteita. Toisella tekijöistä oli tummat vaatteet ja päässä tumma lierillinen kesähattu. Toisella tekijällä oli tummat polvipituiset housut ja turkoosi collegehuppari. Tekijät saattavat olla samoja kuin 8.6.2021 ja 14.6.2021 tapahtuneissa varkausrikoksissa. Tähän 29.6.2021 varkauteen saattaa liittyä tumma Volkswagen Golf, jolla tekijöiden epäillään poistuneen rikospaikalta.

Poliisilla on hallussaan hyvälaatuista valvontatallennemateriaalia, mutta rikoksesta epäiltyjen nuoren iän vuoksi poliisi ei toistaiseksi julkaise kuvamateriaalia.

Vihjeitä rikoksen selvittämiseksi otetaan vastaan Nokian poliisiasemalla p. 0295 445 888 tai sähköpostitse vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%