Uutiset

Tampereen kaupunki vähentää energiankulutustaan lämmityskauden aikana – mm. Valoviikkojen kesto lyhenee, katuvaloja ja maisemavalaistusta vähennetään ja uimahalleissa vähemmän saunoja lämpimänä

today21.9.2022

Background
share close

Tampereen kaupunki tavoittelee viiden prosentin vähennystä energiankulutuksessaan talvikaudella 2022–2023.  Nyt päätetyillä toimenpiteillä kaupunki vähentää omaa energiankulutustaan ja pyrkii näin osaltaan torjumaan energiapulan uhkaa. Tampere osallistuu myös valtakunnalliseen Astetta alemmas -kampanjaan sekä varautuu sähkönjakelun keskeytyksiin.

Nyt päätetyt energiansäästötoimenpiteet täydentävät jo käynnissä olevia energiatehokkuustoimenpiteitä. Tampereella energiatehokkuuden vaatimukset on huomioitu muun muassa rakentamalla kaikki uudet rakennukset A-energialuokkaan sekä pyrkimällä perusparannuksissa 30 prosentin parannukseen energiatehokkuudessa. Valaisinverkosta noin 65 prosenttia on jo vaihdettu energiatehokkaiksi valaisimiksi ja valaistuksen ohjausta on kehitetty.

Energiapulaan liittyviä säästötoimia valmisteltiin selvittämällä Tampereen kaupungin energiankulutusta, jotta toimenpiteet ovat mahdollisimman vaikuttavia. Eniten energiaa kuluu rakennusten lämmitykseen, sähköön sekä ulkovalaistukseen. Kaupunki toteuttaa useita eri toimenpiteitä karsiakseen energiankulutustaan.

Keskimäärin 1,5 astetta alemmas ja ilmanvaihdon optimointi
Kiinteistöjen lämpötilaa lasketaan keskimäärin 1,5 astetta. Lämpötilaa ei kuitenkaan alenneta sellaisissa rakennuksissa, joissa on esimerkiksi vanhus- tai vammaispalveluita tai päiväkodeista, joissa pienet lapset leikkivät lattialla. Ilmanvaihtoa säädetään todellisten käyttöaikojen mukaisiksi, sisäilmaolosuhteita heikentämättä.

Valoviikkojen kesto lyhenee, katuvaloja ja maisemavalaistusta vähennetään
Tampereen Valoviikkojen kestoa lyhennetään. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Valoviikot päättyisivät tammikuussa. Aiemmin Valoviikot ovat jatkuneet maaliskuulle saakka. Myös katualueiden ulkovalaistuksen paloaikoja lyhennetään ja maisemavalaistusta karsitaan.

Ulkokenttien lämmityksen asterajat laskevat, uimahalleissa vähemmän saunoja lämpimänä
Ulkokenttien lämmityksen käyttökunnossapidon pakkasrajaa lasketaan –10 pakkasasteesta –5 pakkasasteeseen eli jos pakkasta on yli viisi astetta, kenttiä ei enää lämmitetä. Koulukadun kentän ja Sorsapuiston jäädyttäminen aloitetaan puolestaan vasta, kun vuorokauden keskilämpötila alle +2 astetta. Aiemmin jäädytys aloitettiin, kun lämpötila oli +5 astetta. Uimahallien saunojen käyttöä rajoitetaan siten, että joka toinen sauna on pois käytöstä.

Näiden toimenpiteiden lisäksi Tampereen kaupunki ottaa osaa Astetta alemmas -kampanjaan ja aktivoi henkilöstöään osallistumaan energiansäästötalkoisiin. Kaupunki myös varautuu omassa toiminnassaan sähkönjakelun häiriöihin.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%