Uutiset

Ylöjärven keskustaa halutaan uudistaa, ideakilpailussa jaossa 90 000 euroa

today15.3.2023

Background
share close

Ylöjärvi järjestää tänä keväänä yleisen ideakilpailun kaupungin keskustan kehittämiseksi yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa. Kilpailu käynnistyy tänään ja päättyy 12. kesäkuuta.

Pääpalkinto on 35 000 euroa, toiseksi sijoittunut saa 20 000 euroa ja kolmas 15 000 euroa. Lisäksi luvassa on kaksi 10 000 euron lunastusta.

Kilpailulla etsitään innovatiivisia ratkaisuja elinvoimaisen ja elävän kaupunkitilan kehittämiseen kasvavassa kaupungissa. Kilpailun tuloksia on tavoitteena hyödyntää jatkosuunnittelun ja asemakaavamuutosten pohjana.

– Ylöjärven keskustassa on käynnissä ja suunnitteilla useita kehityshankkeita. Radan varteen tavoitellaan junaseisaketta, keskustan pääkadulle Kuruntielle suunnitellaan raitiotietä ja uusi kauppakeskus on rakenteilla Leijapuiston pohjoisosaan. Odotamme ehdotuksia, jotka tukevat näitä kehityshankkeita ja lisäävät keskustan vetovoimaisuutta, taustoittaa Ylöjärven kaupungin kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen.

– Odotamme raikkaita ja korkeatasoisia ideoita. Kilpailuun osallistuvilla on todellinen mahdollisuus luoda meille uutta.

Kilpailualue sijoittuu Ylöjärven ydinkeskustaan Kirkonseudulle, Kuruntien ja Asemantien varteen. Kilpailualue kattaa Leijapuiston, kaupungintalon lähialueen ja pääradan varren.

Ideoita haetaan sekä uusien asuin-, liike- ja palvelukiinteistöjen että liikenteen, jalankulun ja korttelipuistojen kehittämiseen. Junaseisake ja radan ylittävä kevyen liikenteen yhteys ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Uudistettavien korttelien pinta-ala on noin viisi hehtaaria. Niiden välisten yhteyksien ja lähivaikutusalueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria.

Yksivaiheinen kilpailu ratkeaa syksyllä ja se käydään Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kilpailusääntöjen mukaan. Osallistujalta tai osallistujaryhmän yhdeltä jäseneltä edellytetään oikeutta harjoittaa arkkitehdin ammattia omassa maassaan. Tuomaristo koostuu Ylöjärven kaupungin viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä sekä Suomen Arkkitehtiliiton nimeämistä ammattituomareista.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%