Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereella Saukonpuiston käytöstä poistetussa koulussa syttyi tulipalo maanantaina 6.1.2025 ennen kello 15.00 iltapäivällä. Liekkien lisäksi savun muodostuminen oli runsasta ja savua levisi ympäristöön. Palosta oli annettu myös vaaratiedote alueelle. Tämä vaaratiedote purettiin myöhemmin.
Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi. Epäilyksen perusteena on luonnollisten syttymissyiden puuttuminen ja palon nopea eteneminen. Poliisi tutkii asiaa epäiltynä tuhotyönä. Poliisi kuulee silminnäkijöitä ja suorittaa paikkatutkintaa.
Palosta ilmoittanut silminnäkijä oli nähnyt ennen palon havaitsemista kaksi noin 16-17- vuotiasta poikaa kokeilevan viereisen koulurakennuksen ovea. Toisella pojalla oli päässään pipo, jossa oli ilveksen kuva ja toisella oli kirkkaan vihreät/keltaiset housut jalassaan. Poikia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin mahdollisista havainnoistaan. Pikainen yhteydenotto on tärkeää myös osallisuuden poissulkemiseksi. Poliisi tarkentaa, että poikia ei ainakaan tässä vaiheessa epäillä palon sytyttämisestä, mutta pikainen yhteydenotto on tutkinnan kannalta merkityksellistä.
Poliisi kaipaa myös muita havaintoja Kalevasta, Saukonpuiston koululta tai sen läheisyydestä ennen paloa ja palon jälkeen henkilöistä, joilla on ollut mahdollisesti paloon liittyen poikkeavaa käytöstä tai toimintaa.
Lähetä asiaan liittyvät viestit sähköpostiin: tretoma3.sisa-suomi@poliisi.fi . Laita viestin otsikoksi ”Saukonpuisto”. Poliisi on yhteydessä ilmoittajiin.
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.