Opetusministeri Anders Adlercreutz: ”Keskeiset perustaidot turvataan oppimisen rauhalla ja heikoimpien oppilaiden tukemisella”

– Keskeinen havaintoni on tietenkin se, että oppimistulokset ovat laskeneet jo pitkän aikaa, toistakymmentä vuotta. Tietenkin niiden heikkeneminen on jo itsessään hälyttävä asia. Lisäksi huolestuttavaa on tyttöjen ja poikien tasoerojen kasvaminen. Tyttöjen tason lasku ei ole niin suuri kuin poikien tason. Oppimistulosten laskemisen syitä on toden teolla pohdittava. Asiaa selvittääkin jo työryhmä, jonka tehtävänä on etsiä juurisyitä ilmiöön. Työryhmältä odotetaan tuloksia ensi vuoden aikana, Adlercreutz kertoo.

Adlercreutzilla on selkeitä havaintoja ongelman alkujuurista.

– Mielestäni yksi aiheuttaja on kännyköiden runsas käyttö, jonka seurauksena koululaistenkin keskittymiskyky on heikentynyt. Luulen, että niin aikuiset kuin nuoret varmasti tunnistavat esimerkiksi haasteen, joka heillä on vaikkapa kirjan lukemisen kanssa. Ajatus harhailee koko ajan, tekee mieli kokeilla taskua ja katsoa mitä uutisia kännykkään on tullut, Adlercreutz sanoo.

– Sellainen ei sovi tilanteeseen, jossa työelämä vaatii keskittymistä. Sitä edellyttävät myös opinnot, joissa opiskelijan tulee jaksaa paneutua pitkiin ja monimutkaisiin teksteihin. Maailma, jossa aivot on kalibroitu siihen, että mielihyvä tulee 15 tai 30 sekunnin sykähdyksissä, ei kouluta meitä oikeanlaiseen tarkkaavaisuuteen, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz toivottaa tervetulleeksi syksyllä voimaan tulevan kännykkäkiellon kouluissa ja oppitunneilla.

– Tämä on mielestäni hyvä asia, Adlercreutz teroittaa.

– Toivon, että koulut käyttäisivät hyväksi myös mahdollisuutta rajoittaa kännykän käyttöä välitunneilla. Koulullahan on paitsi sivistävä merkitys, niin myös tehtävä opettaa sosiaalista kompetenssia, kanssakäymistä ja kasvotusten tapahtuvien suhteiden luomista. Uskon, että kännykän käytön rajoittaminen koulussa on hyvä asia. Joskin muutos parempaan tapahtuu varmasti vasta pidemmällä aikavälillä, Adlercreutz miettii.

Adlercreutz odottaa oppimistuloksiin kohennusta myös äidinkielen, kirjallisuuden ja matematiikan vuosiviikkotuntien lisäämisen seurauksena. Perusopetuksessa lukuvuosi sisältää 38 viikkoa, joten yksi vuosiviikkotunti vastaa 38 oppituntia.

– Toinen asia, jonka teemme alakoulussa, on vuosiviikkotuntien määrän lisääminen äidinkielessä ja kirjallisuudessa kahdella tunnilla ja matematiikassa yhdellä tunnilla. Tällä satsauksella saadaan vahvistettua perustaitoja. Pidämme Pisa-tutkimuksia uskottavina mittareina, ja niiden tuloksissa erityisesti lukusujuvuus heijastuu helposti kaikkiin muihinkin suorituksiin ja ylipäänsä kaikkeen oppimiseen, Adlercreutz muistuttaa.

Adlercreutz painottaa, että perinteisesti Suomessa koulujärjestelmämme peruskivi on ollut tasa-arvo.

– Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että maamme joka kolkassa opiskelijat saavat yhtä hyvää koulutusta. Mielestäni tämä lähtökohta toteutuu vahvasti edelleenkin, joten koulut pärjäävät hyvin, Adlercreutz toteaa.

– Mutta meillä on hajaannusta oppilaiden kesken enemmän kuin aikaisemmin. Täysin selvää on, että heikompia oppilaita on pystyttävä paremmin auttamaan. Siksi oppimisen tuen uudistus, jonka kylkeen hallitukselta tulee 100 miljoonan euron lisäsatsaus, on oleellinen. Keskeiset perustaidot turvataan oppimisen rauhalla ja heikoimpien oppilaiden tukemisella, Adlercreutz pohtii.

Adlercreutz lisää, että opetuksen tasosta ja oppimistuloksista puhuttaessa keskustellaan paljon digitaalisuudesta.  

– Mikä rooli digitaalisuudella on?  Mielestäni digitaalisuuden hyvät puolet on nähtävä, mutta myös sen todelliset vaihtoehdot on tunnistettava. Tarvitaan digiä mutta myös painettuja koulukirjoja. Toisaalta huomioni kiinnittyy lukioihin, jotka ovat valinneet vain digitaaliset oppiaineistot. En usko, että pelkät digitaaliset oppimisvälineet ovat oppimiselle eduksi. Perinteiseen kirjaan voi paneutua eri tavalla kuin digitaaliseen materiaaliin. On myös tilanteita, joissa digitaaliset välineet ovat ylivertaisia: ne voivat reagoida kunkin oppilaan tasoon ja tarjota juuri hänelle dynaamisesti muuttuvia haasteita. Tällaiset ratkaisut voivat olla parhaimmillaan äärimmäisen tehokkaita, Adlercreutz pohtii.

– Ymmärrän hyvin keskustelun näiden leikkausten ympärillä. Ensinnäkin tämä leikattu 120 miljoonaa euroa on iso raha. Leikkauksen jälkeenkin ammatilliseen koulutukseen käytetään yli kaksi miljardia euroa vuodessa, eli euromääräisesti summa on tänä vuonna kutakuinkin sama kuin vuonna 2023, Anders Adlercreutz vertailee.

Opetusministeri ymmärtää leikkauksien tuoneen monelle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle ongelmallisen uuden tilanteen.  

– Tämä vuosi on varmaan monelle haasteellinen, kun rahoitus tippuu äkillisesti. Samaan aikaan ammatillisessa koulutuksessa tehdään monia hyviä uudistuksia. Tulee rahallinen lisäpanostus oppimisen tukeen. Muutamme rahoitusmallia niin, että oppilaan valmistuminen ja opintojen jälkeinen työllistyminen saavat nykyistä isomman painoarvon. Tämä tietenkin kannustaa oppilaitoksia tukemaan oppilaitaan ja hänen työllistymistään valmistumisensa jälkeen. Se vaikuttaa oppilaitoksen rahoitukseen. Se taas luo kannustimia olemaan tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, mikä muutenkin on hyvä asia, Adlercreutz näkee.

Opetusministeri odottaa paljon ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilulta. Mukaan pääsee enintään 40 koulutuksen järjestäjää.

– Kokeilussa mukana olevat voivat itse hyvin vapaasti määritellä, mitä opintosuuntia ne tarjoavat. Tällä hetkellä tilanne vaihtelee suuresti eri koulutuksen välillä; on koulutuksia, joista valmistuneilla työllisyysaste on 30 prosenttia sekä tutkintoja, joissa sama luku on noin 90 prosenttia. Epäsuhta tarkoittaa tietenkin sitä, että jossain määrin meillä koulutetaan ihmisiä väärille aloille. Tämä kokeilu mahdollistaa voimavarojen suuntaamisen niillä aloille, joilla on kysyntää paikallisesti tai alueellisesti, Adlercreutz kiittelee.

Opetusministeri odottaa lähiaikojen uudistuksilta paljon myönteisiä asioita. Adlercreutz toivoo positiivisten vaikutusten näkyvän esimerkiksi opiskelumotivaation voimistumisena, työn tuottavuuden paranemisena ja ammattitaitoisten työntekijöiden ja vapaiden työpaikkojen hyvässä kohtaantossa.

– Toivon, ettei toisesta asteesta puhuttaessa rakennettaisi tarpeetonta vastakkainasettelua lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen välille, Adlercreutz odottaa.

Opetusministerin mielestä on päivänselvää, että tarvitsemme ammatillista opetusta.

– Se on todella tärkeässä asemassa. Kehitämme sitä, ja toivon, että yhä enenevässä määrin sen sijaan, että suoritetaan tutkintoa tutkinnon päälle niin erityisesti ammatillisessa koulutuksessa olisi mahdollisuus tehdä pienempiä täydentäviä opetuskokonaisuuksia. Tällainen malli tukisi erinomaisesti elinikäisen oppimisen tavoitetta, Adlercreutz näkee.

Opetusministerin mukaan oppisopimuskoulutus täydentää mielekkäällä tavalla koulutusvaihtoehtojen pakkia.

– Oppisopimuksesta on Suomessa puhuttu pitkään. Nythän tuntuu siltä, että kiinnostus sitä kohtaan on koko ajan kasvamassa, mikä mielestäni on äärimmäisen hyvä asia. Tiedämme, että on nuoria, jotka viihtyvät huonommin koulunpenkillä. Erityisesti heille oppisopimuskoulutus voi olla äärimmäisen hyvä ja inspiroiva tapa päästä kiinni osaamiseen mutta myös työhön, Adlercreutz sanoo.

Opetusministeri arvostaa jokaista kanavaa, jota myöten henkilö saadaan sitoutettua potentiaaliseen työpaikkaan.

– Oppisopimus on yrityksille luonteva keino sitouttaa nuori työhön aikaisessa vaiheessa. Tämänhetkinen työttömyyden piikki on varmasti seurausta suhdanteesta ja kohtaanto-ongelmasta. Suomella tulee olemaan työvoimapulaa. Silloin tietenkin jokainen kiinnitetty ammattilainen on kullanarvoinen, Adlercreutz herättelee.

– Olen huolissani sellaisesta putkiajattelusta, joka lukiomaailmaan on uinut nykyisen valintajärjestelmän myötä. Nykyisessä valintajärjestelmässä painotetaan ylioppilaskokeita. Niiden pisteytys johtaa käytännössä siihen, että 14-15-vuotias joutuu tekemään aika pitkälle meneviä päätöksiä valitessaan, mitä kursseja hän lukiossa ottaa, Adlercreutz konkretisoi.

– Samaan aikaan hän joutuu myös pohtimaan potentiaalisia jatko-opintojaan, jolloin hänen on tavallaan optimoitava omat valintansa. Asiaan liittyy lisäksi merkittävästi ensikertalaiskiintiö yliopistohaussa. Kokonaisuudesta kyllä vääjäämättä syntyy todellisesta elämästä vieras putkiajattelu. Tilanne ei vastaa sitä tilannetta, jonka kaltaista meidän pikemminkin pitäisi edistää. Tilannetta, jossa nuori paneutuu oman intohimon kohteisiin ja lukee monipuolisesti eri aineita ja asioita, Adlercreutz ehdottaa.

Opetusministeri huomauttaa, että ilmiö heijastuu myös yliopistoelämään, jossa hänen mielestään olisi oltava nykyistä paremmat liikkumismahdollisuudet. Ongelmana on, että ensikertalaiskiintiöllä nuori herkästi lukitaan hänen ensimmäiseen valintaansa.  

Adlercreutz suuntaa katseensa sivuttaisliikkeisiin ja niiden mahdollistamiseen. Arjessa se merkitsisi sitä, että jos yksi opetussuunnitelma tai opetussuunta ei maistu, niin opiskelijalla olisi mahdollisuus ketterästi vaihtaa yliopistosta toiseen tai yliopiston sisällä alasta toiseen.

– Mielestäni on perusteltua ajatella, kun meillä on niukat resurssit, etteivät ne kasaannu tietyille henkilöille.Ensimmäisen tutkinnon suosimista toisen kustannuksella voi perustella. Samalla on kuitenkin nähtävä, että jokainen meistä joutuu kouluttautumaan elämänsä aikana monta kertaa. Ihminen voi joutua vaihtamaan alaa useasti. Ratkaisu löytyy jälleen kerran joustosta. Jos on opiskellut vuoden kauppatieteitä, mutta huomaa, että se ei ole itseään varten, niin sen sijaan, että kuten nyt on käytännössä menettänyt sen ensikertalaisen edun, niin voisi pohtia, että minkälaisin ehdoin se voitaisiin nollata. Tai sitten järjestelmä pitäisi uudistaa kokonaan joksikin muuksi, jotta vaihto olisi helpompaa. Yliopistot pystyisivät sopimaan menettelytavat keskenään, jotta vaihtaminen olisi helppoa, Adlercreutz näkee.

Opetusministeri pitää suorastaan kansakunnan etuna sitä, että nuoret pääsevät opiskelemaan juuri sitä, mitä kohtaan heillä on omaa paloa. Motivaatio on kuitenkin tärkein voimavara, kun ihminen haluaa kehittää itseään ja oppia uutta.

– Tämä on nyt tietysti ajankohtainen aihe, kun sillä saralla on tapahtunut muutoksia, Anders Adlercreutz tietää.  

– Voi vaihtaa alaa, sillä koulutusmahdollisuudethan eivät ole hävinneet minnekään. Mutta tällä hetkellä yhteiskunnan tuki on rahallisessa mielessä heikompi. Siksi toivon, että jos henkilö kouluttautuu uudelleen saman työnantajan palveluksessa, että myös työnantajat näkisivät asiassa oman vastuunsa. Koulutussatsaus on aina investointi myös yritykseen, Adlercreutz perustelee.

Adlercreutzin mielestä on selvää, että yhteiskunnassamme tarvitaan joku mekanismi aikuiskoulutuksen tukemista varten.

– Oppiminen on pitkälti elinikäistä, niin sehän tarkoittaa, että aikuiskoulutus on myös yhteiskunnan kannalta järkevää, Adlercreutz lisää.

Opetusministerin mielestä on perusteltua varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua uudelleen, kun tarvetta tulee.

– Haetaan tähän uusia malleja, ja katsotaan, minkälaiseksi tilanne ja kokonaisuus muodostuvat. Toistaiseksi rahoitus on niukka, mutta ehkä sitä vuosien saatossa saadaan kasvatettua, Adlercreutz esittää.

– Mainitsin aikaisemmin ammattikoulujen ja ammatillisen koulutuksen osalta ajatuksesta, että pitäisi myös pystyä tarjoamaan nykyistä enemmän pieniä täydentäviä opintokokonaisuuksia. Sama pätee toki korkeakoulujenkin elämään, ettei henkilön tarvitsisi tehdä täyttä toista tutkintoa ensimmäisen päälle, vaan jatkon voisi hoitaa pienemmissä kokonaisuuksissa. Huomionarvoista on, että tällainen menettely saattaisi hyvinkin vastata opiskelijan tarvetta paremmin, Adlercreutz näkee.

Adlercreutz on saanut kritiikkiä aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta.

– Ymmärrän hyvin kritiikin, opetusministeri toteaa.

Adlercreutz muistuttaa, että aikuiskoulutustuki on valtiontalouden näkökulmasta ollut tehoton keino, joten sitä on ollut vaikea perustella. taloudellisessa mielessä ollut tehoton keino valtiontalouden näkökulmasta, joten sitä on ollut vaikea perustella.

– Yksilön kannalta se on tietenkin ollut hyvä, opetusministeri ymmärtää.

Adlercreutz harmittelee sitä, ettei aikuiskoulutustuki ole edistänyt hoiva-alan työvoimapulaa. Päinvastoin moni sote-alan ammattilainen on jättänyt työnsä ja hankkinut uuden ammatin.  

– Jos ihminen ei viihdy työssään, on tietenkin järkevää, että hän pystyy kouluttautumaan alalle, jossa viihtyy. Hyvinvointi, motivaatio ja viihtyminen ovat tärkeitä arvoja, Adlercreutz arvottaa.

Anders Adlercreutz huomauttaa, että vapaalla sivistystyöllä on erityisen keskeinen rooli RKP:n vinkkelistä.  

– Vapaalla sivistystyöllä on Suomessa pitkät perinteet. Lisäksi vapaa sivistystyö täydentää monella tavalla koulutuskenttää. Tässä nostaisin esille erityisesti kotouttamispolitiikan, jossa kansanopistoilla on erityinen asema ja tärkeä tehtävä. Ne ovat pieniä toimijoita, joten valtion budjetissa niiden rahoitus ei ole kovinkaan merkittävä. Ilman niitä jäisi iso aukko koulutustarjontaamme. Niillä on merkittävä rooli myös täydennyskoulutuksessa, Adlercreutz kiittelee.

– 2 000-luvun alussa pärjättiin hyvin työllisyysasteella, joka alkoi kuutosella. Nyt se alkaa seitsemällä, ja meillä on siitä huolimatta 12 miljardin euron vaje valtion budjetissa. Tämä kertoo siitä, että rakenteellinen vinouma on tosi iso. 1960-luvun alussa, kun ikäluokka oli 80 000, ja nyt se on vain lähemmäs 40 000, eli se on liki puolittunut, ja ero näkyy. Se näkyy kouluissa ympäri Suomea ja tyhjenevissä kylissä ja todella isona rakennemuutoksena. Muutos heittää varjonsa luonnollisesti valtiontalouteen, Anders Adlercreutz kuvailee.

Opetusministeri kertoo, että supistuvan väestön osalta on tekeillä selvitystyö demografisen haasteen taklaamisesta. Aiheellinen kysymys on, miten koulujärjestelmä sopeutuu vallitseviin lainalaisuuksiin.

– Jos ajatellaan talouden isoa kuvaa, niin nykyinen tilanne tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi saada syntyvyys nousuun, Adlercreutz näkee.

– Itse ajattelen, että tehokkain asia syntyvyyden saamiseksi ylös on se, että talous olisi hyvässä asennossa. Se puolestaan loisi uskoa Suomen talouteen ja uskoa siihen, että oma koulutus kantaa ja että työllistyy, koska perheen perustaminen on kiinni luottamuksesta ja uskosta. Perheille lapsen hankkiminen on iso päätös. Tässä tilanteessa, jossa on epävarmuutta, moni nuori pari varmaan miettii asiaa, Adlercreutz miettii.

– Itse viiden lapsen isänä ajattelen myös, että kyse on myös siitä, miten me puhumme vanhemmuudesta tai minkälaisia odotuksia asetamme vanhemmuudelle. Pitääkö olla täydellinen vanhempi? Pitääkö olla Volvo ja omakotitalo sekä koira ja vaaleanpunainen tai sininen hienosti tehty lastenhuone? Vai voiko vanhemmaksi ryhtyä myös tilanteen ollessa ehkä vähän haastavampi. Ajattelen, että vanhemmuuteen oppii, Adlercreutz valaa uskoa.

Opetusministerin mielestä vanhemmuutta on monenlaista.

– Kun saa tarpeeksi tukea, ei maailman tarvitse olla valmis.  Oma kokemukseni oli tulla isäksi opiskelijana. Opiskelijakin voi hyvin olla vanhempi. Minä ja vaimoni saimme kaksi ensimmäistä lastamme, kun me molemmat opiskeltiin vielä. Se oli monella tapaa äärimmäisen hyvää aikaa tulla vanhemmaksi, Adlercreutz vakuuttaa.

Adlercreutzin mielestä narratiivi täydellisyyden tavoittelusta antaa väärän kuvan vanhemmuudesta. Se asettaa hirveästi paineita, jotka vääjäämättä näkyvät siinä, että vanhemmaksi ryhtymistä empii.