Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Urjalassa ysitien varrella sijaitseva perinteikäs Pentinkulma on kokenut mittavan muodonmuutoksen. Marraskuussa alkaneet purkutyöt ovat edenneet ripeästi ja heinäkuussa avataan täysin uudistettu liikenneasema sekä ravintola. Toimitusjohtaja Jani Tuomisen mukaan kaikki on laitettu uusiksi keloseiniä lukuun ottamatta – keittiöstä teknisiin järjestelmiin ja piha-alueisiin asti. Muun muassa uusien lasiseinien, modernin ilmanvaihdon, aurinkoisen 120-paikkaisen terassin ja avarampien tilaratkaisujen sekä laajemman parkkitilan myötä vanha liikenneasema on saanut uuden elämän.
Pentinkulman ravintolatoiminta saa uutta nostetta, kun lounaskahviloistaan tuttu Ståhlberg ottaa vetovastuun keittiöstä ja laajennettu à la carte -tarjonta houkuttelee niin matkalaisia kuin paikallisia. Tulevaisuudessa alueella aiotaan järjestää myös tapahtumia ja tavoitteena on kasvattaa kävijämäärät jopa miljoonaan vuodessa. Samaan aikaan Urjalan Makeistukku, joka toimii samassa pihapiirissä, laajentaa kansainvälisesti: verkkokauppa on jo avattu Tanskaan ja Hollantiin, ja lisää maita on tulossa. Kuuntele Jani Tuomisen haastattelu:
Kirjoittaja: Pasi Vainionperä
jani tuominen pentinkulma urjala
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.