Käsityönopettaja herättelee: ”Vanhemmat, älkää vähätelkö käsitöitä!”

Koululla on keskeinen tehtävä lasten käsityöinnostuksen virittämisessä ja käsityötaitojen opettamisessa, mutta Koskinen muistuttaa kodin ja vanhempien tärkeästä roolista käsityökärpäsen puraisemisessa.

– Vanhemmat voivat herättää kiinnostuksen tarjoamalla monipuolisia välineitä ja materiaaleja käsityön harrastamiseen. He voivat kannustaa lasta kokeilemaan ja luomaan harjoittelemalla ja leikkimällä yhdessä. Lapsen kiinnostuksen huomiointi ja saavutusten arvostus on tärkeää. Kädentaitoja voi tuoda osaksi arkea muun muassa ruoanlaitossa, siivouksessa sekä jopa pyykkien lajittelussa ja viikkauksessa, Koskinen suosittelee.

Koskisen mukaan tärkeintä on luoda lapselle innostava ja kannustava ympäristö, jossa hän voi rauhassa harjoitella ja kehittyä omien kykyjensä mukaan.

– Haitallisin asia, mitä vanhempi voi lapsen kiinnostukselle käsityötä kohtaan tehdä, on vähättely, miksi tehdä jotain itse, kun voi ostaa kaupasta, Koskinen varoittaa.

– Lasten kädentaitojen tukeminen on tärkeää lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. Monipuoliset askartelut, leikit ja arkiaskareet harjoittavat hienomotoriikkaa, silmä-käsi-koordinaatiota ja luovuutta. Aikuisen kannustus ja läsnäolo ovat keskeisiä tekijöitä lapsen onnistumisissa, Koskinen korostaa. 

Koskinen lisää, että käsityöharrastus vahvistaa laajasti ihmisen, lapsen, henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

– Käsityöharrastuksella on myönteinen vaikutus muuhun oppimiseen ja kehitykseen. Käsitöiden tekeminen auttaa luomaan tosielämän yhteyksiä ja konkretiaa matematiikkaan, kehittää lapsen avaruudellista hahmotuskykyä, syy-seuraussuhteen ymmärtämistä ja kärsivällisyyttä sekä pettymysten sietoa. Välillä pitkäjänteistä tekemistä vaativat laajat projektit menevät pieleen, joten ongelmanratkaisukykyä on hyödynnettävä, Koskinen avaa.

käsillä tekeminen on edelleen arvossaan.

– Henkilökohtaisesti pidän konkreettista tekemistä tärkeänä. Tutkimuksissakin on todettu kulttuurinen ero siinä, että suomalaisen koulukäsityön toiminnallisuus ja konkretia on merkityksellistä niin oppilaiden kuin opettajien mielestä, kun taas kansainvälisellä kentällä käsityön opetuksessa pelkkä suunnittelu on koettu usein riittäväksi, Koskinen vertailee. 

Koskinen arvioi, että Suomen luonne kansainvälisenä ja vahvasti kansainvälisyyteen pyrkivänä maana vauhdittaa luonnollisesti teknologiapainotukseen pyrkimistä jo peruskoulutasolla.

– Toisaalta käsityö on tälläkin vuosituhannella edelleen tarvittava oppiaine, joka kehittää yksilön motorisia kykyjä, auttaa arjen haasteisiin vastaamisessa sekä tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamisessa, Koskinen sanoo.

– Mielestäni on kuitenkin arvokasta, että suomalaisessa käsityönopetussuunnitelmassa näkyy vahvasti käsityöhön sisältyvän kulttuuriperinteen eteenpäin siirtäminen. Suomalaisen käsityökulttuurin pitkien perinteiden voi katsoa edesauttaneen sen oppiaineaseman säilymistä Suomessa, mutta toisaalta hidastaneen oppiaineen luonteen kehitystä tulevaisuuden teknologiavaatimuksia vastaavaksi, Koskinen miettii.

Koskisen mielestä on tärkeää kouluttaa tulevaisuuden osaajia peruskoulussa ja opettaa tulevaisuudessa tarvittavia teknologiataitoja, mutta tässäkin asiassa tulisi käsityönopetuksen tulevaisuuden opetussuunnitelmamuutokset huomioiden käyttää harkintaa ja tarkastella esimerkkejä maailmalta. Koskinen kohtasi Pro gradu -tutkielmaansa tehdessä asioita, joita esimerkiksi Englanti on menettänyt oman käsityön oppiaineensa modernisoitumisen yhteydessä, kuten käsityöllisen tekemisen ja käsityökulttuurin huomioimisen.

– Englannissa voi väittää tapahtuneen käsityöperinteen (craft inheritance) ja kulttuuriperinteen (cultural heritage) katoamisen paikallisen peruskoulun opetussuunnitelmasta, Koskinen päättelee. 

Koskinen näkee, että väistämättömiä suomalaista käsityönopetusta koskevia tulevaisuuden

muutoksia ajatellen on tärkeä tutkia, millaista käsityönopetus on sellaisessa maassa, jossa kouluopetuksessa perinteiset käsityötekniikat ovat väistyneet teknologisen kehityksen tieltä.

– Väistämättä näissä opetusta koskevissa muutoksissa näkyy kuitenkin maiden koulutuspolitiikka, ja se, millaista näkökulmaa päättäjät arvostavat. Erityisesti suomalaisen kulttuuriperinteen katoaminen mietityttää teknisen työn tekniikoiden ja siihen liittyvän teknologiapainotuksen osalta, Koskinen yksilöi.

– Kannatan varauksellisuutta esimerkiksi teknisen työn irrottamisesta käsityön kontekstista sekä liittämisestä entistä vahvemmin osaksi teknologiaa. Englannissa on jo huomattu heidän opetussuunnitelman uudistusten yhteydessä lähes 30 vuotta sitten tehdyt virheet ja ehdotuksia ensiaskelista käsityön kulttuurisen ja historiallisen aspektin palauttamiseen paikalliseen käsityön opetussuunnitelmaan on esitetty, Koskinen kertoo.

– Koen mielekkäänä suomalaisen peruskoulun käsityön oppiaineen tarjoaman mahdollisuuden valmistaa oikeasti oppilaille henkilökohtaisesti mielekkäitä, hyödyllisiä ja käyttöön tulevia asioita, Koskinen toteaa.

Koskisen mukaan käsityön oppiaineessa suomalainen peruskoulu tarjoaa aidon mahdollisuuden myös käsityön harrastamisen lisäämiseen, ja siten myös käsityön arvostuksen voimistumiseen.

 – Tavoite arvostuksen lisäämisestä on selkeästi esitetty nykyisessä käsityön opetussuunnitelmassa. Harrastuneisuuden ja taidon ylläpitäminen on ollut tavoitteena opetussuunnitelmassa aiemminkin, toisin kuin lähinnä kasvatuksellisessa näkökulmassa pitäytyvässä Englannissa. Suomalainen koulukäsityö uskaltaa ainakin toistaiseksi olla rohkeasti erilainen, eikä joudu yhtä vahvasti kamppailemaan arvostuksestaan ja asemastaan. Käsityön yksilöllistä hyvinvointia vahvistavaa näkökulmaa onkin siten ollut myös koulutuspolitiikan keskellä helpompi säilyttää Suomessa, Koskinen uskoo.

Koskisen mielestä hyvinvointinäkökulma on yksi merkityksellisimmistä ja säilyttämisen arvoisimmista asioista tehtäessä peruskoulun käsityönopetukseen liittyviä päätöksiä tulevaisuudessa. Hän tunnistaa, että tässäkin tapauksessa Englanti on jälleen ideaali vertailukohde, mikäli halutaan näkökulmien saamiseksi tarkastella, millaista hyvinvointinäkökulman vähäisen merkityksen omaava koulukäsityönopetus on. 

– Mielestäni on välttämätöntä, että käsityöosaamisen tärkeys ja sen opetuksen arvostus jo alakoulussa tunnistetaan ja tunnustetaan, sillä muuten meiltä puuttuvat tulevaisuudessa hienomotoriikkaa työssään tarvitsevat asiantuntijat aina LVI- ja sähköasentajista hammaslääkäreihin ja kirurgeihin, Koskinen päättelee. 

– Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa koulukäsityönopetus on edelleen arvossaan, tunnustan, etten käsityöyrittäjyyteen ainakaan itse ryhtyisi täyspäiväisesti. Käsitöistä ja niiden tekemisestä ymmärtämättömät ihmiset eivät usein oivalla, kuinka paljon aikaa tekemiseen kuluu, ja paljonko erilaiset käsityömateriaalit ja välineet maksavat. Käsityöyrittäjänä voi olla ongelmallista päästä tuntipalkoille, sillä ihmiset arvostavat halpaa hintaa enemmän kuin käsityötaitoa, Koskinen tietää.