Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereen yliopistolliseen sairaalaan avataan ensimmäinen suomalaisessa sairaalassa toimiva yksityinen apteekki. Apteekki avautuu kesään 2018 mennessä.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi toimiluvan Taysin alueelle perustettuun uuteen apteekkialueeseen tällä hetkellä Punkalaitumella apteekkia pitävälle apteekkari Marianne Ahoselle.
Taysin apteekki sijoittuu ensin väliaikaisiin tiloihin Keskussairaalassa. Lopulliset tilat sille valmistuvat vuonna 2020 avattavaan sairaalaan uuteen pääaulaan.
Taysiin avattava apteekkiyritys ei vaikuta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin toimintaan, sillä sen tehtävänä on jatkossakin huolehtia sairaalan yksiköiden lääkehuollosta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että potilaiden toiveita on kuunneltu rakenteilla olevan uuden pääaulan palvelujen suhteen tarkkaan ja sinne tulee apteekin lisäksi uusina palveluina Subway-ravintola ja R-kioski. Myös Taysin nykyisistä palveluista kahvila, kukka- ja lahjatavaraliike sekä kampaamo siirtyvät uuteen pääaulaan. Lisäksi potilasjärjestöille tulee pääaulaan tila, joka helpottaa muun muassa vertaistuen saamista.
Taysiin vuonna 2020 avattava pikaruokaravintola on tiettävästi ensimmäinen laatuaan suomalaisessa sairaalassa, mutta maailmalla vastaavia on runsaasti.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.