Listeners:
Top listeners:
play_arrow
Radio SUN

Miehet testaavat monta kertaa päivässä kuntoaan ravaamalla tuttuja mutta jyrkkiä portaita leipomotasosta toimistokerrokseen.
Kaksoisveljekset Mika ja Markus laskevat, että he ovat olleet yrittäjinä puolet elämästään eli neljännesvuosisadan ajan.
– Kauanko kätemme ovat olleet taikinassa? Ainakin 35 vuotta, miehet vastaavat yhteen ääneen.
– Ja pidempäänkin, jos kokemukseen lasketaan lapsuudessa tehdyt hommat.
– Ennen alakouluun lähtöä autoimme Ritva-äitiä ja Risto-isää kotileipomolla. Samanlainen pieti odotti meitä, kun koulupäivä oli pulkassa. Leipomo kutsui meitä aina, kun meillä oli vaan vapaata. Olemme olleet leipomisen kanssa tekemisissä lapsuudestamme lähtien.
Vileniuksen veljekset korostavat, että he ovat suuresti kiitollisia äidilleen ja isälleen siitä, että vanhemmat ovat opastaneet lapsensa pienestä pitäen kiinni työnsyrjään.
– Meidät on kasvatettu ahkeruuteen. Siinä ei ole mitään pahaa. Päinvastoin.
– Tepalla ja Jaskalla oli lapsuudessamme Kaiharin Kyläkauppa, jonka he nostivat maakunnalliseen maineeseen. Omassa kylässämme olleesta kaupasta tuli yhtäkkiä vilkas liikepaikka, joka houkutteli ihmisiä kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä. Pirtinahot olivat kauppiaina aikaansa edellä, ja keksivät uusia vetonauloja ja kokeilivat niitä rohkeasti ja tuloksellisesti.
Pirtinahojen menestystarina liippaa läheltä Vileniuksenkin veljeksiä.
– Tepalla ja Jaakolla oli yhtenä vetonaulana aina tuoreet, tuoksuvaiset ja maukkaat munkit. Ne leivottiin meillä. Kyläkaupan kovimpina myyntipäivinä kauppias tilasi jopa kolmesti uuden munkkisatsin. Vaikka tilaus tuli odottamatta, siihen tartuttiin oitis. Tilaus merkitsi myös meille pojille toimeen tarttumista ja valmiiden leivonnaisten kuljettamista polkupyörällä kyläkaupalle, veljekset muistelevat.
Yrittäjäveljekset arvostavat myös pyörittämänsä Aallon Leipomo Oy:n pitkää ja maineikasta historiaa. Se velvoittaa heitä ponnistelemaan tarinan säilymiseksi ja jatkumiseksi. Tamperelaisleipomo siirtyi Vileniuksille milleniumin aikaan.
Yrittäjillä on konttorissaan graafikko Eppu Ruorasen valmistamat teokset leipomon jokaisesta kolmesta toimipaikasta. Yrityksen juuret ovat Tampereen Pispalassa, jossa toiminta alkoi jo vuonna 1932. Aallon Leipomo sai Pispalanvaltatien varrelta Epilästä toimitilat vuonna 1952. Vileniukset puolestaan rakennuttivat leipomolle modernit tilat kotikuntaansa Ylöjärven Elovainiolle vuonna 2008.
Vileniuksilla on taito seistä tukevasti jalat maanpinnalla. He tietävät, että jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa ja vahvuutensa. Tuotteista on pidettävä hyvää huolta, jotta ne säilyttävät korkeatasoisuutensa. Markkinointi- ja myyntityötä on tehtävä aktiivisesti koko ajan.
– Rehellisyydellä ja työteliäisyydellä pärjää, ajattelemme, he kuvaavat suhdettaan työarkeen.

– Toimialallemme on nyt ominaista suurten leipomoiden levittäytyminen kaikkialle Suomeen. Koska leivän ja ylipäänsä leipomotuotteiden markkina ei kasva, leipomot hakevat kasvua uusilta reviireiltä. Pirkanmaa kiinnostaa nyt hyvin paljon muun muassa itäsuomalaisia ja pääkaupunkiseutulaisia leipomoita, jotka yrittävät rantautua tänne alennetuin hinnoin, veljekset kertovat.
Vileniukset lisäävät, että pakasteiden vyöry kauppojen tarjontaan kiihtyy kiihtymistään. Pakasteita rahdataan Euroopasta maahamme. Niitä tekevät myös kotimaiset yritykset.
– Niitä on tarjolla käsittämätön määrä. Valikoimissa on niin raakoja kuin esipaistettuja vaihtoehtoja. Kuluttajat harvoin kysyvät pakasteiden alkuperään vaan valitsevat niitä ostoskoriinsa edullisuuden tai helppouden takia, he avaavat.
Leipuriveljekset muistuttavat, että yhä useammassa marketissa on paistopiste. Uunin avulla myymälään saadaan vastapaistetun tuoksu, joka herättää ihmisissä voimakkaita mielikuvia.
– Emme ole vielä miettineet isosti jatkaja- ja tulevaisuusasioita. Toivomme, että saamme olla terveinä ja jatkaa omissa tehtävissämme vielä pitkään.
Vileniukset työllistävät parikymmentä alan ammattilaista.
– Toivomme, että leipomoala olisi monelle nuorelle toiveiden täyttymys.
Markus ja Mika valmistuivat aikanaan leipureiksi Pyynikin ammattikoulusta Tampereella. Mika hankki lisäammattitaitoa jatkamalla opintojen parissa lisävuoden ja valmistuen kondiittoriksi.
Veljekset pitävät tärkeänä sitä, että he molemmat ovat olleet tahollaan myös vieraan palveluksessa. Mikalla vierähti seitsemän vuotta Jussinhannan palveluksessa ja Markuksella neljä vuotta Nisu-Nikkareilla. Leipomot sijaitsivat lähellä toisiaan.
– Muutaman kerran kävi niin, että Mika oli antamassa tuotelaatikoita Jussinhannan lastaussillalla ja minä puolestaan Nisu-Nikkareilla, hakija ihmetteli, miten sama kaveri on ennättänyt jo naapuriin hommiin, Markus muistaa.
Rakkaudesta lajiin, on Vileniuksien motto.
– Meidän on täytynyt tykätä tästä hommasta. Ei sellaisessa työmaassa jaksaisi näin kauan, ellei tehtävät olisi mieluisia.

– Käytämme kaura- ja ruisleivissämme kotimaista viljaa, osa jopa Ylöjärven seudulla varttunutta. Perinteikäs Ylöjärven Vehnämylly on ollut vuosikymmenien ajan keskeinen yhteistyökumppanimme.
Ylöjärvi on valtakunnallisestikin poikkeuksellisin kiinnostava leipomoiden keskittymä. Vileniukset kiittelevät, että alan toimijat osaavat hyödyntää naapuruuden vahvuudet. Elovainiolla on kolme vahvan oman brändin omaavaa toimijaa.
– Teemme avointa ja reilua yhteistyötä. Jos naapurissa tarvitaan apua, sitä annetaan.
Ylöjärveläisleipomon tuotteita on kuljetettu jo pitkän aikaa Keski-Suomeen Jyväskylään, Etelä-Pohjanmaalle Tuuriin ja Seinäjoelle sekä Uudellemaalle Helsinkiin. Vileniukset kiittävät myös yhteistyötä, jota leipomot tekevät jo hyvässä hengessä esimerkiksi tavarakuljetuksissa.
Mika ja Markus Vilenius tekevät omalta osaltaan kaikkensa, jotta leipomoala kukoistaa tulevaisuudessakin Pirkanmaalla.
Viime vuosina pienten leipomoiden kohtalona on ollut turhan usein toiminnan lopettaminen.

Mika ja Markus Vilenius yllättävät, että leipomon sortimentissa ykköspaikan kappalemääräisessä myynnissä on ottanut täyskauraleipä. Myös kaurasämpylät ja siemenseoksella höystetyt sämpylät kasvattavat koko ajan suosiotaan.
Aallon Leipomon tuotevalikoimassa on 150 vaihtoehtoa. Itse leipuritkin pitävät määrää suurena. Siihen kuuluvat tummat ja vaaleat ruokaleivät, sämpylät, palaleivät, sarvet sekä kahvileivät. Konditoriatuotteista täyte- ja voileipäkakut ovat kestosuosikkeja vuodesta toiseen.
Vileniukset sanovat, että ruokakaupat kysyvät koko ajan uusia tuotteita. Niitä olisi oltava tarjottavana kiivaaseen tahtiin.
– Meillä on sellainen tunne, että kauppa odottaa tuon tuosta kahta uutta juttua. Me satsaamme tuotekehitykseen, mutta me emme halua hirttäytyä siihen pakkomielteisesti. Hyvät ideat eivät synny pakosta.
Vileniukset ovat puolestaan ottaneet kopin harvinaisuuksista, eli he valmistavat pieniäkin eriä asiakkaiden toiveiden mukaisia tuotteita.
Suomalaista ruokakulttuuria edustava mämmi on ylöjärveläisleipomolle merkittävä kausituote.
Vileniukset ponnistelevat parhaillaan, että he saisivat pääsiäisherkkunsa toisellekin suurelle ruokakaupan toimijalle.
Mika ja Markus Vilenius iloitsevat siitä, että heidän työntekijänsä viihtyvät talossa.
– Työntekijät ovat keskeinen voimavara, jonka voimin yritystoimintaa viedään eteenpäin. Leipomoala jos mikä on joukkuelaji, yrittäjäveljekset kuvaavat.
Aallon Leipomolla on myymälät leipomon yhteydessä Ylöjärvellä ja Kauppahallissa Tampereella.
Kirjoittaja: Matti Pulkkinen
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.