NELJÄ TÄHTEÄ: Tampereen Teatterin Romeo ja Julia nivoo riipaisevasti rakkauden ja kuoleman yhteen

Saastamoisen koko lavastussuunnittelu kumpuaa kertomuksen ytimestä. Hänen aivotyöskentelynsä ansiosta 1500-luvun tarina eletään aidosti 2020-luvulla.

Lavastaja ei ole ajan eikä paikan vanki. Saastamoinen on selkeästi tarkasti perillä 1500-luvun elämänpiiristä vauraassa ja komeasti rakennetussa Veronassa. Hän ei kuitenkaan siirrä metropolia kuuluisine linnakkeineen TT:n päänäyttämölle.

Saastamoinen on valinnut lavastuksensa pohjaksi William Shakespearen näytelmän hengen ja sanoman. Lavastaja todistaa, että ikoninen ja maailmankuulu tarina toimii uskottavasti oman aikamme muoto- ja värikielessä. Hänen luomansa elementit ovat linjakkuudessaan simppeleitä.

Maailmankuulu rakkaustarina ei tarvitse ylenpalttisen koristeellisesti veistettyä vuodetta kobeliiniverhoineen ja tupsuineen. Kivinen taso yksinkertaisuudessaan ja koleudessaan korostaa rakastavaisista säteilevän lämmön kuumuutta.

Mahtisuvun hautaholvia ei kuvata mestarikäsityöläisten valmistamien ruumiskirstujen täyttämänä viimeisenä leposijana. Kuolemanviitakkeen leikkaamat vainajat nukkuvat ikiuntaan kovakantisilla pedeillä.

Lavastaja Saastamoinen tuo osaltaan omana huipputyönään William Shakespearen tekstin tähän päivään. Ollaan ainutkertaisen rakkauden ja traagisen kuoleman maailmassa.

Tampereen Teatteri uskoo Romeon roolin Meri Luukkaselle. Jo esityksen alkumetreillä selviää, että Luukkanen on kuin luotu Romeoksi. Siro Luukkanen tekee Romeosta vahva-auraisen rakastajan, joka säteilee sielukkuutta ja nöyryyttä.

Tällä kertaa Romeon voima ei kumpua maskuliinisuudesta eikä lihasvoimasta puhumattakaan sadunhohtoisesta sankarista.

Pohjoisen lilja Anna Böhm on Juliana puhtauden ilmentymä ja valon tuoja. Böhm tuo näyttämölle seesteisen ja tahtovan neidon. Hänen vartalossaan liekehtii rakkauden sytyttämä soihtu.

Luukkasen ja Böhmin ansiosta Romeon ja Julian taru koskettaa myös Tinderin kulta-aikana, jolloin moni tarvitsee vain seksiä seksinä ja panoa panona – ei sen syvällisempää eikä romanttisempaa.

Tragedialla on tekijänsä. He ovat lahjakkaat Luukkanen ja Böhm.

Upeaa, että Tampereen Teatteri on saanut vierailijaksi aiemmin taiteilijakuntaansa kuuluneen Esa Latva-Äijön. Veli Lorenzon munkinviitta istuu kotoisasti hänen ylleen, ja mies välittää fransiskaanimunkkina viisautta ja pyhyyttä.

Mari Turunen pääsee taitojensa mukaiseen kukoistukseen imettäjänä. Turusen imettäjä tekee näkyväksi ja koskettavaksi naisen osan, jossa hän hoitaa toisen synnyttämää pienokaista vauvasta lähtien. Turunen todentaa, mitä lojaalisuus ja uskollisuus merkitsevät. Konkarinäyttelijä ilmeilee imettäjälle kirjoitetut vuorosanat näytelmän piristykseksi.

Mikko Nousiainen Capuletina ja Elisa Piispanen rouva Capuletina elävät omassa gloriassaan ja maallisen mammonan äärettömyydessä. Nousiainen ja Piispanen ilmentävät taitavasti sitä, mitä rahan sokaisemana oleminen tarkoittaa. Liiran maailma on jäätävän kylmä.

Arttu Ratinen on harkitsevainen ja maltillinen Montaguena, Romeon isänä.  

Katriina Lilienkampf tekee Romeon serkun Benvolion roolin. Hän on rauhantekijä, joka tavoittelee totuutta.

Ville Mikkonen Mercutiona on taiturimainen tilannekoomikko. Mikkonen ilmentää tunteet roihuten kestävää veljellistä ystävyyttään Romeolle. Mikkonen saa roolissaan tunteet voimakkaina esille.

Lasse Viitamäki Tybaltina on tuli ja leimaus. Viitamäki taitaa kukkoilun riidan kylvämisineen ja kahakoineen.

Arttu Soilumon herrasmies, kreivi Paris taitaa hellyttämisen jos kuka. Mikä jokaisen äidin ja isän unelmavävy!

Elina Rintala on valovoimainen ja karismaattinen Veronan prinssi Escalus.

Hän saa komean sulan hattuunsa sovituksesta. Siinä lyövät tyylikkäästi kättä toisilleen eri vuosisadat, niiden kieliasu ja erilaiset tavat. Päivittäminen on taitolaji, mutta Westerberg on siinä onnistunut kiitettävästi.

TT:n toteutus perustuu Lauri Siparin suomennokseen, joka on vuodelta 1981. Westerberg on ilahduttavasti ja perustellusti sujautellut repliikkeihin aikamme verbaalisia ilmaisuja ja mojovia sanoja. Kielellinen kokonaisuus on rehevä.

Raimo Salmi on hyvin harkitsevainen valojen suhteen. Salmen neronväläys konkretisoituu näytelmän loppumetrillä tapahtuvan sovinnon valaisussa. 

Hannu Hauta-aho on luonut äänimaailman, joka on arvostettavan hillitty. Ilmapallojen poksauttelu on mainio oivallus Shakespearen maailmaan.

Kokonaisuus on moderniudessaan oivaltava. Shakespeare kestää täysin raiskaantumattomana toteutetut uudet tuulet.