Listeners:
Top listeners:
play_arrow
Radio SUN
Joulun jälkeen Suomessa riehunut Hannes-myrsky ja sen aiheuttamat laajat sähkökatkot muistuttivat poikkeusoloihin varautumisen tärkeydestä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK:n varautumisen erityisasiantuntija Miia Saarimäki kertoi SUN Radion haastattelussa poikkeustilanteisiin varautumisesta.
Suomessa varautumisen taso on Saarimäen mukaan yleisesti kohtalainen, mutta erityisesti kolmen vuorokauden kotivara (72 tunnin suositus) on monilla vielä puutteellinen. Suositus perustuu siihen, että viranomaisilla on aikaa reagoida häiriötilanteissa ja apu voidaan priorisoida eniten tarvitseville.
Keskeisiä varautumisen osa-alueita ovat vesi, ruoka, lämpö, hygienia ja tiedonkulku. Jokaisessa kodissa tulisi olla muun muassa pullovettä, helposti valmistettavaa ruokaa, hygieniatarvikkeita, lääkkeet, paristoradio, varavirtalähde, taskulamppu ja hieman käteistä. Kotivaran tulisi koostua arjessa käytettävistä tuotteista, joita kierrätetään säännöllisesti.
Varautumiseen vaikuttavat myös asumismuoto ja tila, mutta perusperiaatteet ovat samat kaikille. Lisätietoa ja ohjeita löytyy osoitteesta 72tuntia.fi.
Kuuntele Miia Saarimäen haastattelu kokonaisuudessaan alta:
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.