Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

today20.3.2026

Background
share close

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa.

Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin yllä. Keväälle suunniteltu Iltalauluja-kirkkokiertue jouduttiin supistamaan viiteen konserttiin taloudellisten riskien vuoksi, mutta artisti suhtautuu tilanteeseen realistisesti ja katsoo eteenpäin. Kesälle onkin luvassa jälleen laaja kiertue ympäri Suomen. Lisäksi edessäpäin häämöttää juhlavuosi kun kesällä 2027 tulee kuluneeksi 20 vuotta Suvin ensimmäisen singlen Sanoja vaan julkaisusta.

Suvi Teräsniskan kuva: Vilma Töyräs

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%