Uutiset

Pirkanmaalla joutsenia bongattiin eniten Sastamalassa

today31.10.2017

share close

Kuva: Jukka T. Helin[/caption]

Lauantaina ja sunnuntaina järjestetyssä Birdlife Suomen joutsenbongauksessa havaittiin Pirkanmaalla 4200 laulujoutsenta. Joutsenbongauksen tarkoituksena oli selvittää, missä joutsenet levähtävät ja minkä verran lintuja on.

Pirkanmaan tuloksia kun verrataan vuoden 2014 valtakunnalliseen joutsenlaskentaan, joka pidettiin samaan aikaan, laulujoutsenia havaittiin nyt huomattavasti vähemmän. Vuonna 2014 Pirkanmaalta kirjattiin noin 7000 laulujoutsenta.

Joutsenten määrät ovat riippuvaisia sääolosuhteista ja sopivien ruokailupeltojen sijainnista. Näin ollen joutsenten määrät voivat vaihdella alueellisesti suuresti vuosittain. Useasti kuitenkin joutsenia löytyy perinteisiltä tutuilta paikoilta vuosittain.

Pirkanmaan kunnista laulujoutsenia löytyi eniten Sastamalasta (876 joutsenta). Sitten Orivedeltä (602 joutsenta) ja Virroilta (564 joutsenta).

Suurin kerääntymä löytyi Virtain Liedepohjasta, jossa laskettiin 330 joutsenta. Orivedeltä Aakkolasta ynnättiin 270 joutsenta ja Sastamalan Kiikoisten Marjajärveltä 262 joutsenta.

Laulujoutsenlaskennan yhteydessä ilmoitettiin myös seitsemän pikkujoutsenen parvi Akaasta Kylmäkoskelta ja yksi pikkujoutsen Sastamalasta. Kyhmyjoutsenia löytyi pariskunta Tampereelta sekä yksi lintu Nokialta.

28.–29. lokakuuta järjestetyn laulujoutsenlaskennan saldo oli koko Suomessa 72 249 joutsenyksilöä.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%