Pirkanmaa

PIRKANMAAN MATKAILU: Maakunnan matkailualan toimijat kiireesti yksiin kansiin, pirkanmaalainen tarjonta on runsas ja monipuolinen

Kukaan tai mikään taho ei tiedä tällä hetkellä tarkalleen, paljonko esimerkiksi Pirkanmaalla on matkailun parissa työskenteleviä yrittäjiä tai toimialalla toimivia yrityksiä. Pirkanmaan Matkailu ry:n sastamalainen puheenjohtaja Saila Valkeaniemi iloitseekin hankkeesta, jolla maakunnan toimijat saadaan vihdoinkin kattavasti yhteen tiedostoon.

SEINÄJOEN KAUPUNGINJOHTAJAKISA: Pirkanmaalaiset seutujohtaja Päivi Nurminen ja valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen jäivät rannalle

Tampereen kaupunkiseutua luotsaava seutujohtaja Päivi Nurminen Kangasalta ja valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen Tampereelta eivät tulleet valituiksi Seinäjoen kaupunginjohtajaksi. Tämä tiistai toi yllätystiedon, että seinäjokelaiset valitsevat kaupunkinsa ruoriin nykyisin keskisuomalaisen Laukaan kunnanjohtajan Jaakko Kiiskilän.

TAMPERE FILHARMONIA JALKAUTUU ELOKUUSSA MAAKUNTAAN: Kuusi pienyhtyekokoonpanoa sammuttaa 14 konsertilla pirkanmaalaisten klassisen musiikin janoa

Pirkanmaalaisilla on ikävä rakastamansa Tampere Filharmonian konsertteja, jotka on peruttu viime kuukausina koronapandemian takia. 90-vuotias sinfoniaorkesteri ei jätä ystäviään kylmäksi, vaan sen muusikoista kootut kuusi pienkokoonpanoa lähtevät konsertoimaan elokuussa maakunnan eri puolille. TF Liikkeellä -kiertue muodostuu peräti 14 konsertista.

HYVIÄ TEKOJA -LAHJOITUS: 140 toimijaa kisaili Aito Säästöpankin lahjoituksista, ennätyksellinen määrä äänestäjiä ratkaisi 15 saajaa

Säästöpankkien valtakunnallinen Hyviä tekoja -äänestys sai pirkanmaalaiset sankoin joukoin mukaan. Aito Säästöpankin jakamasta 10 000 euroa tavoitteli peräti 140 yhdistystä, joista 15 sai summan, jonka suuruus vaihteli 400 eurosta 1 200 euroon. Varat jaettiin yleisöäänestyksen avulla. Kantansa ilmaisi peräti 16 319 henkilöä.