Pirkanmaa

Folk-henkiset sovitukset rikastuttavat Paula Koivuniemen ikivihreitä iskelmiä

today15.10.2018

Background
share close
Paula Koivuniemi
Paula Koivuniemi esitti Roots & Friends -orkesterin kanssa uudenlaista, folk-henkistä musiikkia sunnuntai-iltana Tampere-talossa. Harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara on tehnyt merkittävän urakan, kun hän on sovittanut megatähden tuotantoa folk-henkeen.

Tunnetusti Paula Koivuniemi vetää konserttisalit täyteen. Megatähti on Tampere-talon kestoesiintyjä, joka on perinteisesti saanut yleisön liikkeelle niin, että kaikki noin 1900 paikkaa on myyty. Elsan päivänä järjestettyä Paula Koivuniemi ja Roots & Friends -konserttia ihmiset vierastivat ilmeisesti folk-henkisen bändin johdosta. Tällä kerralla olisi kannattanut olla rohkea ja tulla kuuntelemaan täysin uudenlaista antia. Harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran tekemät sovitukset toivat nautittaviksi iskelmäkuningattaren tutut biisit täysin uudenlaisina. Tero Hyväluoma, Tommi Asplund, Jarmo Julkunen, Juho Kivivuori, Pekka Käppi, Anssi Nykänen ja Niko Kumpuvaara takasivat sellaisen poljennon, että olo oli kuin vanhaan hyvään aikaan Kaustisilla.

Kapellimestari Mikko Franck keksi marssittaa Paula Koivuniemen sinfoniaorkesterin kanssa estradille. Silloin rikottiin perinteisiä rajoja ja avattiin portteja aikaisempaa avarampaan musiikkimaailmaan.

Tällä kerralla uuden luojana on harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara ja Roots & Friends -ensemble. Sunnuntai-iltainen ohjelma osoittaa, että Kumpuvaara on kunnianhimoinen ja tehtäviinsä suurella vakavuudella suhtautuva muusikko. Hänellä on ollut aitoa rohkeutta sovittaa jo alkuaankin mestarillisesti tehdyt Paula Koivuniemen kappaleet. Kumpuvaara on löytänyt täysin oman maailmansa Koivuniemen lauluille. Alkusoitot, välisoitot ja loppusoitot ovat sellaista tykitystä, että oksat pois.

Niko Kumpuvaara on tehnyt ison palveluksen folk-musiikille, kun hän on sovittanut kansan suuresti rakastamia Paula Koivuniemen kestohittejä, jotka ovat eri ikäryhmien, vauvasta vaariin, suosiossa. Sunnuntaina uudella moodilla esitetyt ja tulkitut laulut madaltavat ihmisten kynnystä herkistää korvansa modernille folkille. Se ei todellakaan ole Suomessa ummehtunutta ja tylsää.

Roots & Friends -ensemble ansaitsee oman messunsa. Kokoonpanossa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Erityisen arvokasta sunnuntai-iltaisessa konsertissa oli se, että huipputaitavat muusikot pääsivät esille omilla soolokappaleillaan.

Kaikki tietävät, että Anssi Nykänen on voittamaton kuningas rumpujen äärellä. Nykänen on paitsi mestarillinen muusikko, hänen kansanomainen olemuksensa tuo estradille hyvin vahvaa henkeä. Nykänen on aina myös yllätyksellinen. Hän loihtii äänimaailmaa, joka saa kuulijan miettimään: mistäs tuollainenkin ääni singahti.

Viulutaiturit Tero Hyväluoma ja Tommi Asplund osoittivat musisoinnillaan, ettei heille mikään ole mahdotonta eikä vierasta. Tämä kaksikko nostatti konsertin molemmissa osissa hengen kattoon. Hyväluoma ja Asplund saavat soittimistaan samalla tavalla kaiken irti kuin uskomaton urkuri Kalevi Kiviniemi uruista. Upeaa oli se, että viuluammattilaiset pääsivät loistamaan kaksikkonakin, että heille varattiin riittävästi omaa esiintymisaikaa.

Kitaristi Jarmo Julkusella oli sunnuntaina varustuksenaan runsas kielisoitinten arsenaali. Julkunen toi piristävät mausteet musiikilliseen kokonaisuuteen.

Basisti Juho Kivivuori varmisti sen, että kappaleet soivat pohjalaisen näyttävästi ja komeasti kansanmusiikin elinvoimaisessa hengessä.

Jouhikontaitaja Pekka Käppi ripautti viimesilauksen harvinaisella instrumentillaan. Hänellä oli lisäksi mainio kansanlaulu tulkittavanaan; kappale oli täysin irti muusta annista. Tämä irtiotto ei ollut huono juttu.

Perhosesta Tomppaan

Sunnuntai-iltaisen konsertin ensimmäinen osa kulki varsin rauhalliseen malliin. Väliajalla moni Paula Koivuniemen tosifani vaati äänekkäästi aikuisen naisen vauhdikasta menoa. Sitä olikin luvassa konsertin toisella puoliskolla.

Paula Koivuniemen lauluvalikoima on niin runsas, että jokaisen konsertin ohjelman kokoajalla on todellinen työ valita kulloinkin mukana olevat biisit.

Otetaanpa tarkempaan tarkasteluun Paula Koivuniemen ensimmäisenä levytetty kappale Perhonen. Niko Kumpuvaara laittaa Perhosen sellaiseen lentoon, ettei uusi sovitus jää miksikään päiväperhoksi. Varsin pitkäkestoinen alkusoitto johdattaa kuulijan mystiseen atmosfääriin. Koivuniemi ottaa taitavasti kopin ja kuljettaa persoonallisella äänellään riimityksen välisoittoon, joka jälleen tarjoaa satumaisen tuokion miettiä sanomaa. Tällä kaavalla kappale etenee loppusoittoon. Uusi sovitus antaa lisävivahteita tulkintaan. Musiikkielämys on täyteläinen.

Uskokaa tai älkää, mutta Peltirumpukin mukautuu harmonisesti folk-saundiin. Teos aiheuttaa uudenlaista värinää, niin koskettava se on.

Kun kuuntelen Tomppaa -kappale räjäyttää pankin. Muusikot nostattavat soitannallaan artistin ja huippuhitin korkealle aallon harjalle. Vauhti on mukaansa tempaavaa ja korviin tarttuvaa.

Yleisö palkitsee runsain huomionosoituksin legendaarisen tähden, kun hän tulkitsee Balladin elokuvasta Klaani ja Aikuisen naisen. Ja molemmissa ikivihreissä on uuden nurmen tuoksu.

Kansanmusiikin modernit taitajat ovat valinneet Koivuniemen laulettaviksi muun muassa Luullahan, jotta on lysti olla ja On suuri sun rantas -kansanlaulut. Koululaulukirjasta tutut kappaleet muistuttavat juuri Roots & Friends -bändin vahvasta folk-taustasta.

Paula Koivuniemi itse toi konsertin aikana vahvasti esille oman ikänsä, 71 vuotta. Ensemblen muusikot ovat huomattavasti nuorempia. Taiteilijoiden vuoropuhelu ja yhteisesiintyminen onnistuu luontevasti ikäeroista huolimatta. Muusikot puhkuvat soittamisen intoa ja artisti antaa parastaan. Eihän yleisö voi enempää odottaa.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%