Uutiset

Marita Taavitsainen Hunajahulinoiden pääesiintyjäksi

today23.2.2018

share close

Taavitsaisen läpimurto oli Syksyn sävel -kilpailun voitto vuonna 1998
kappaleella ”André”,[/caption]

Akaan kaupungin Satamassa vietettävien Hunajahulinoiden pääesiintyjäksi on kiinnitetty iskelmälaulaja Marita Taavitsainen. Taavitsainen valittiin vuoden 1995 Tangokuningattareksi. Akaan kaupunki järjestää Hunajahulinat 23.–26.8. Tänä vuonna teemana on ”Hunaja yhdistää”.

– Akaan kaupunki haluaa tänä vuonna huomioida kaikkia ikäryhmiä ja kyseinen esiintyjä saa paikalle yleisöä, joka ei välttämättä uskaltaudu vielä tänä vuonna Paljujen yöhön ja
kylpytynnyriin, mutta tapahtuma-alue kiinnostaa ja viehättää. Tunnettua esiintyjää on mukava lähteä hyvässä seurassa katsomaan ja samalla nauttimaan Sataman tunnelmasta. Marita
Taavitsaisen lavakarisma sopii mainiosti loppukesään ja Hulinoiden iloiseen tunnelmaan, sanoo Akaan kaupungin viestintä- ja markkinointisihteeri Anni Määttä.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%