Uutiset

Markku Aro pokkasi Iskelmä-Finlandian

today4.8.2017

share close

Iskelmä-Finlandian on saanut tänä vuonna Markku Aro. Viiden vuosikymmenen mittaisen uran tehnyt konkari pokkasi tunnustuksen kotikaupungissaan Nokialla Tapsan Tahdit -tapahtumassa.

Palkintosumma on 10 000 euroa. Tunnustus myönnetään kevyen musiikin eteen tehdystä työstä.

– Markku Aro on tanssikansan palvelija numero yksi. Tuhansien keikkojen lisäksi hän on käynyt läpi muun muassa Syksyn Sävelet ja Euroviisut, kumarsi palkintoraadin puheenjohtaja Turkka Mali.

Aro esitti vuonna 1971 Dublinissa pidetyissä Euroviisuissa Koivistolaisten kanssa sävelmän Tie uuteen päivään. Aron muihin hitteihin lukeutuvat Etsin kunnes löydän sun, Hyvännäköinen ja Anna kaikkien kukkien kukkia.

– Iskelmä-Finlandia on ensimmäinen tunnustus, jonka olen urani aikana saanut. Keikkailu jatkuu nöyränä entiseen tahtiin, Aro sanoi ottaessaan palkinnon vastaan tänään.

Markku Aro, 67, on levyttänyt 22 albumia. Sooloartistin työn lisäksi hän on ollut Dannyn ja Tapani Kansan kera Pojat-kokoonpanossa.

Iskelmä-Finlandia myönnettiin nyt 16. kerran. Palkinnon ovat aiemmin saaneet esimerkiksi Katri Helena, Kari Tapio sekä Matti ja Teppo. Viime vuonna palkinto myönnettiin Suvi Teräsniskalle.

STT

Markku Aro Kimmo Hoivassillan haastattelussa Iskelmä-Finlandia palkinnonjaon jälkeen:

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%