[current_image_300x600]
SUN Ilta

Live

SUN Ilta

access_time21:00 - 00:00

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

Mainos

Autoilijan asialla – Tiivisteiden ja lukkojen voitelu voi säästää monelta harmilta talvella

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Tällä kertaa Autoilijan asialla -ohjelmassa puhuttiin ovien ja lukkojen huoltamisesta. Ennen talvipakkasia tehdyt asianmukaiset huollot voivat säästää monelta harmilta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa ovien tiivisteiden ja lukkojen säännöllistä voitelua, joka auttaa estämään niiden jäätymisen. Ovien ja lukkojen ongelmat, kuten ovien aukeamattomuus pakkasaamuina, voidaan ennaltaehkäistä huoltamalla ne vähintään kerran vuodessa. Tiivisteiden puhtaanapito, esimerkiksi paineilmalla, on myös tärkeää. Huoltamattomuus

today15.10.2024 2

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
Presidential Candidates

Pirkanmaa

Entinen maaherra ja avin ylijohtaja Anneli Taina: ”Yhteiskunnan nopea muuttuminen edellyttää aluehallinnon uudistusta”

KOLMEN kauden kansanedustajan sekä asuntoministerin ja puolustusministerin kokemuksella Anneli Tainasta tuli vuonna 2004 Etelä-Suomen läänin maaherra. Tamperelainen Anneli Taina on toiminut maaherrana ja aluehallintoviraston ylijohtajana. Hänen mielestään nyt toteutettava valtion aluehallinnon uudistus on välttämätön. Kuva: Matti Pulkkinen Taina oli yksi niistä maaherroista, josta tuli läänin korvanneen aluehallintovirastan ylijohtaja vuonna 2009. Hän johti Etelä-Suomen aluehallintovirastoa. Kyseisen uudistuksen toteutuessa maamme oli jaettu kuuteen lääniin. Kokoomuslaisen Tainan näköalapaikkoja yhteiskuntaan ovat Tampereen kaupunginvaltuusto ja

today15.10.2024 7

Teemat

Autovanhuksen saa vaivattomasti kierrätykseen – romutustodistus takaa, että omistajan velvoitteet päättyvät

Romutettavia autoja valmiina kuljetettaviksi murskaukseen. Nesteet ja akut on poistettu. Renkaat ovat vielä alla autojen kuormauskäsittelyn helpottamiseksi, nekin irrotetaan lopulta erikseen kierrätykseen toimitettaviksi. Kuva: Juha Jäntti ROMUAUTOJA vastaanottava yrittäjä Petri Tuomaala huolehtii romutettavista autoista ja hän myös tekee autojen huoltoja ja korjauksia. – Nämä osa-alueet toimivat hyvin yhteen. Romutettaviksi tulee autoja, joiden osia voin hyödyntää korjaamopuolella. Täällä käy huolloissa paljon vanhaakin kalustoa, jota on liikenteessä vielä melko runsaasti. Päätös auton

today12.10.2024

Teemat

Suomi on toyotasoitunut 60 vuoden ajan, miljoonan auton raja lähestyy

TOYOTAN historia Suomessa alkaa vuodesta 1964, jolloin Korpivaara Oy alkoi tuoda japanilaisvalmistajan autoja maahamme. Vain tanskalaiset ennättivät avata vuotta aiemmin eli vuonna 1963 rajat Toyotalle. Toimitusjohtaja Heikki Freund uskoo, että Toyotalla on Suomen automarkkinoilla ja autoilijoiden keskuudessa valoisa ja myönteinen tulevaisuus. - Japanilaistaustainen autovalmistaja ottaa huomioon suomalaisten palautteet, kokemukset ja ehdotukset. Kuva: Toyota Auto Finland Oy Toyota Auto Finland Oy:n toimitusjohtaja Heikki Freund sanoo, että Toyotasta on tullut 60 vuoden

today11.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Rehtori Emilia Pokkinen kannustaa kaikenikäisiä opiskelemaan Suomen Teatteriopistoon

Tamperelainen Suomen Teatteriopisto viettää parhaillaan toimintansa 30-vuotisjuhlaa. Merkkivuosi näkyy opiston kaikessa tekemisessä monipuolisesti vuoden ajan. Emilia Pokkinen on vakuuttunut siitä, että 30-vuotiaalla Suomen Teatteriopistolla on valoisa ja myönteinen tulevaisuus. Hän oli Pirkanmaan mainiona. Teatteriopisto on saanut tänä syksynä rehtorikseen vahvan teatteritaustan omaavan Emilia Pokkisen. Hän korostaa olevansa vahvasti opettaja, vaikka toimiikin rehtorina. Pokkisen mukaan Suomen Teatteriopisto on rakentanut kolmen vuosikymmenen aikana toiminnalleen kestävän kivijalan. Hänen mielestään tässäkään asiassa ei tarvitse

today8.10.2024 2

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%