ilkkalahti

1667 Results / Page 111 of 186

Uutiset

Uusi jääturvaopas vapaasti ladattavissa perjantaista alkaen

Vapaasti ladattavissa oleva Järki Jäällä -jääturvallisuusopas julkaistaan tänään. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton Viisaasti Vesillä -kampanjan uusittuun oppaaseen on kerätty päivitettyä tietoa jään rakenteesta, kestävyydestä, turvallisuusvälineistä sekä liikkumisesta. Opas on ladattavissa ilmaiseksi Viisaasti Vesillä -kampanjan nettisivuilta perjantaina klo 13 eteenpäin ja esimerkiksi koulut voivat pian myös tilata ilman lisämaksua oppaita opetuskäyttöönsä.

today2.3.2018

Uutiset

Räjähdysvaara ohi – kansityömaalta löytynyt vanha räjähde pysäytti junaliikenteen Tampereella

Tampereen ratapihan läheiseltä kansityömaalta löydetty räjähde aiheutti eilen erityisjärjestelyjä. Poliisi sulki koko pääradan Tampereen eteläpuolelta ja Tampere-Helsinki- ja myös Jyväskylään menevä junaliikenne olivat poikki. Poliisi kertoi saaneensa sotilastaustaiseksi epäilemänsä vanhan räjähteen siirrettyä noin puoli seitsemän aikaan. Liikenne palautui normaaliksi pian tämän jälkeen.

today2.3.2018

Uutiset

Ylöjärvellä vaarallinen kerrostalopalo

Kerrostalon ylimmän kerroksen asunto tuhoutui palossa Ylöjärvellä myöhään torstaina illalla. Krakkulantiellä palaneen 3 kerroksisen talon huoneisto kärsi pahoja lämpö- ja savuvahinkoja ja porraskäytävä, sekä osa saman porrashuoneen asunnoista kärsi lieviä savuvahinkoja. Yksi henkilö tuotiin huoneistosta ulos ja vietiin lääkintähenkilöstön hoitoon. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.

today2.3.2018

Uutiset

Jättiyllätys! Anna Eriksson palaa festivaalilavoille

Kuva: Anna Erikssonin virallinen Facebook-sivu[/caption] Menestyslaulaja Anna Eriksson nähdään kesällä festivaaleilla lavoilla pitkän tauon jälkeen. Eriksson esiintyy eri puolin Suomea 11 festivaalikeikalla. Taukoa on ehtinyt olla useampia vuosia, tosin joulukonserteissa ja yksityistilaisuuksissa esiintyjää on kuultu. Fanit ovat odottaneet Erikssonia jälleen lavoille kuumeisesti. Anna Erikssonin edellinen levy Mana ilmestyi 5 vuotta […]

today1.3.2018

Uutiset

Sunny Car Center -hankkeen puinti alkaa oikeudessa

Hämeenlinnaan vuosia sitten kaavaillun Sunny Car Center -autokauppahankkeen merkittävintä vahingonkorvausvaadetta aletaan käsitellä oikeudessa tänään. Reilut kaksi vuotta sitten konkurssiin menneen autokauppakeskuksen julkisselvittäjä vaatii yhtiön omistajalta Markku Ritaluomalta ja Hämeenlinnan kaupunkia yhtiön hallituksessa edustaneelta Iisakki Kiemungilta yhteisvastuullisesti noin kuuden miljoonan korvauksia. Selvittäjän mukaan ylivelkaisesta yhtiöstä siirrettiin varoja tahallaan tai huolimattomuudesta yhtiön […]

today1.3.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%