Tampereen kolmas raitiovaunu saapuu kaupunkiin viikonloppuna. Kyseessä on toinen sarjatuotantona valmistettu Tampereen Ratikka. Jatkossa raitiovaunuja saapuu Tampereelle kuukausittain 2-3 kappaletta. Vuoden loppuun mennessä Tampereella on seitsemän raitiovaunua, kun niitä kaikkiaan on tulossa yhteensä 19. Eilen Raitiotieallianssi kertoi, että kaikki raiteet Pyynikintorilta Hervantaan ja Taysin yliopistosairaalalta Hatanpään valtatielle on nyt asennettu. […]
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 16.10.2020:
Pirkanmaalla todettiin eilen ainoastaan kaksi uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan testituloksia valmistui eilisen päivän aikana 1473 kappaletta. Koko maassa sairaalahoidossa oli eilisten THL:n tilastojen mukaan 48 koronapotilasta, heistä tehohoidossa kahdeksan.
Ylöjärvellä panostetaan kulttuurin kehittämiseen, kun vapaa-aikalautakunta päätti viime viikolla kulttuuriparlamentin perustamisesta. Nyt perustettavan kulttuuriparlamentin tärkeimpinä tehtävinä ovat mm. kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjausryhmänä toimiminen, kaupungin kulttuurisuunnitelman valmistelu ja kulttuuriolosuhteiden kehittäminen. Kulttuuriparlamenttiin kootaan yhdeksän jäsentä. Näistä neljä edustaa kulttuurijärjestöjä, yksi on yritysedustaja, yksi on ammattitaitelija ja yksi edustaa sote-puolen järjestöä, joka toimii kulttuurihyvinvoinnin parissa […]