Uutiset

Pälkäneellä, Sahalahdessa ja Hämeenkyrössä uusitaan tierumpuja

today7.7.2020

share close

Pirkanmaan ELY-keskus uusii huonokuntoiset rummut Sahalahdentiellä Kangasalla ja Pohjalahdentiellä Pälkäneellä, sekä korjaa valtatien 3 alittavan rummun Hämeenkyrössä. Toimenpiteillä ylläpidetään tieverkon kuntoa.

Työt on aloitettu heinäkuun alussa Pälkäneen rummun uusimisella. Rummun uusimisen johdosta Pohjalahdentie (tie 3231) katkaistaan Järventaustantien ja Salmentaantien väliseltä osuudelta tiistaina 7.7. kello 8.00 ja palautetaan perjantaina 10.7. klo 15.00. Kiinteistöille ajo sallitaan molemmista suunnista. Työmaan kohdalla tie puretaan koko leveydeltään, eikä läpikulku ole mahdollista myöskään kevyelle liikenteelle.

Sahalahdentiellä rumpu uusitaan lokakuun aikana. Työ tehdään kahdessa vaiheessa, puolikas tie kerrallaan. Tie kavennetaan yksikaistaiseksi ja tien nopeusrajoitus alennetaan 30 kilometriin tunnissa sekä väistämisvelvollisuus kohdattaessa. Tarvittaessa käytetään liikennevaloja.

Hämeenkyrön rumpua korjataan syyskuun aikana. Rummun korjaamisen lisäksi eteläreunaan lisätään tiekaide turvallisuuden parantamiseksi. Työt tehdään pääsääntöisesti ajoradan ulkopuolella. Tien nopeusrajoitus asetetaan työmaan alueella 80 kilometriin tunnissa.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%