Uutiset

Sappeen Kesäteatteri tuo lavalle Topi Sorsakosken elämän

today7.11.2017

share close

Kuva: Daniel Paul, Suomen Kesäteatteri[/caption]

Sappeen kesäteatterissa nähdään kesällä 2018 On Kesäyö -musikaali Topi Sorsakosken elämästä. On Kesäyö sai kantaesityksen 2013 Valkeakoskella, jonka jälkeen musikaali on nähty myös Vaasan Kaupunginteatterissa. Musikaalin on tähän mennessä käynyt katsomassa yli 60.000 katsojaa.

Topi Sorsakosken roolissa nähdään sen ainoa oikea esittäjä Ilkka Koivula. Koivula tunnetaan useista kansainvälisistä ja kotimaisista elokuvarooleistaan, sekä teattereiden lavoilta vahvana esiintyjänä. Koivula on saanut Sorsakosken roolissa legendan eloon tulkiten hahmon eleet, äänen ja olemuksen täydellisesti.

Naispäärooleissa lavalla loistavat Susanna Laine ja Mira Luoti.  Olavi Virran roolin hoitaa jälleen Jani Koskinen. Koskinen on myös tuttu teattereiden lavoilta pitkänlinjan näyttelijänä ja vahvana laulajana useiden musikaalien päärooleissa. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Heikki Paavilainen.

On Kesäyö -musikaalin ensi-ilta Sappeen Kesäteatterissa on tiistaina 3.7.2018.

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%