Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn saapuessa alkaa usein myös flunssakausi, ja siihen liittyviä oireita ilmenee jo eri puolilla Suomea. Terveenä talveen -ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaankin flunssasta. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku kertoo, että syksyn kylmenevät ilmat ja ihmisten kokoontuminen sisätiloihin lomien jälkeen lisäävät tartuntatautien, kuten flunssan ja influenssan, leviämistä. Apteekissa on havaittu lisääntynyt asiakasvirta flunssahyllyille ja vitamiiniosastolle. Flunssan ja influenssan oireet ovat samankaltaisia, mutta influenssa on yleensä rajuoireisempi: korkeampi kuume, voimakkaammat säryt ja yleinen

today2.10.2024

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin iskee, miten...

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen vinkit syksyn...

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn saapuessa alkaa usein myös flunssakausi, ja siihen liittyviä oireita ilmenee jo eri puolilla Suomea. Terveenä talveen -ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaankin flunssasta. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku kertoo, että syksyn kylmenevät ilmat ja ihmisten kokoontuminen sisätiloihin lomien jälkeen lisäävät tartuntatautien, kuten flunssan ja influenssan, leviämistä. Apteekissa on havaittu lisääntynyt asiakasvirta flunssahyllyille ja vitamiiniosastolle. Flunssan ja influenssan oireet ovat samankaltaisia, mutta influenssa on yleensä rajuoireisempi: korkeampi kuume, voimakkaammat säryt ja yleinen

today2.10.2024

Viikon tähtikokelas

SUN Viikon Tähtikokelas: Eero Kuosmanen

Karaokekisojen kautta julkisuuteen ponnahtanut ja jo yhden singlen aijemmin julkaissut Eero Kuosmanen hyvin tunnistettavalla äänellään on nousemassa yhdeksi tanssilavojen laulajaksi. Kuosmanen kertoo, kuinka hänen karaoke uransa vaihtuikin studio äänityksiin. Eero Kuosmanen julkaisu toisen singlensä, joka kantaa nimeä Rakkauden Vuodet perjantaina 18.10. Kuuntele juttu alta.

today19.10.2024

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ: Kantaesitys pureutuu ajankohtaiseen teemaan vauvakatoa potevassa Suomessa – Ihmettä kaikki -näytelmä vastaa monien lapsentekoa arkailevien kysymyksiin

TEATTERINJOHTAJA Mikko Kanninen on elänyt tiukasti ajassa, kun hän on valinnut Tampereen Teatterin ohjelmistoon kirjailija Juha Itkosen romaaniin Ihmettä kaikki perustuvan näytelmän. Romaani käsittelee moni-ilmeisesti lapsiperheen arkea. Siinä kuvataan inhimillisesti pariskunnan elkeitä, kun se kohtaa raskauden keskeyttämisen ja uuden raskauden kaksosineen ja keskosineen. Huikeat vierailijat Tampereen Teatterissa - huikeat pääroolien esittäjät! Ilona Pukkila tekee vahvan roolin Ruusu Laaksosena. Toni Harjajärvi on nappilöytö Lauri Laaksosen osaan. Kuva: Heikki Järvinen Hilkka-Liisa Iivanainen

today18.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Annele Matintupa puolustaa aamu- ja iltapäivätoimintaa Lempäälässä

Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa on huolissaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulevaisuudesta Lempäälässä. Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa herättelee Lempäälän kuntapäättäjiä ymmärtämään nykymuotoisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkeyden lapsille sekä lapsiperheille. Uhkana on, että säästöleikkuri vie rahat aamu- ja iltapäivätoiminnalta. Matintupa korostaa, että aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeä palvelu lapsille ja lapsiperheille. Palvelun heikentyminen ja huonoimmassa tapauksessa sen häviäminen merkitsisi kielteisyyden kierrettä myös pienille kyläkouluille sekä maaseutukylille. Koulut palvelevat kyläyhteisöjä; ovat niiden

today15.10.2024 3

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Uutiset

Poliisi tutkii Nekalassa tapahtunutta henkirikosta

Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä. Tapausta tutkitaan epäiltynä tappona. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta eilen 14.10.2024 iltapäivällä ilmoituksen Tampereen Nekalassa yksityisasunnossa olevasta vainajasta. Poliisin paikalla tekemissä tutkimuksissa ilmeni, että on syytä epäillä, että asunnosta löytynyt henkilö on kuollut henkirikoksen uhrina. Uhri on 1970-luvun lopulla syntynyt tamperelainen mies. Poliisi otti kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä Tampereen keskustan alueelta eilen iltapäivällä. Rikoksesta epäilty on täysi-ikäinen tamperelainen mies. Rikosta tutkitaan epäiltynä

today15.10.2024

Mainos

Autoilijan asialla – Tiivisteiden ja lukkojen voitelu voi säästää monelta harmilta talvella

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Tällä kertaa Autoilijan asialla -ohjelmassa puhuttiin ovien ja lukkojen huoltamisesta. Ennen talvipakkasia tehdyt asianmukaiset huollot voivat säästää monelta harmilta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa ovien tiivisteiden ja lukkojen säännöllistä voitelua, joka auttaa estämään niiden jäätymisen. Ovien ja lukkojen ongelmat, kuten ovien aukeamattomuus pakkasaamuina, voidaan ennaltaehkäistä huoltamalla ne vähintään kerran vuodessa. Tiivisteiden puhtaanapito, esimerkiksi paineilmalla, on myös tärkeää. Huoltamattomuus

today15.10.2024 2

Pirkanmaa

Entinen maaherra ja avin ylijohtaja Anneli Taina: ”Yhteiskunnan nopea muuttuminen edellyttää aluehallinnon uudistusta”

KOLMEN kauden kansanedustajan sekä asuntoministerin ja puolustusministerin kokemuksella Anneli Tainasta tuli vuonna 2004 Etelä-Suomen läänin maaherra. Tamperelainen Anneli Taina on toiminut maaherrana ja aluehallintoviraston ylijohtajana. Hänen mielestään nyt toteutettava valtion aluehallinnon uudistus on välttämätön. Kuva: Matti Pulkkinen Taina oli yksi niistä maaherroista, josta tuli läänin korvanneen aluehallintovirastan ylijohtaja vuonna 2009. Hän johti Etelä-Suomen aluehallintovirastoa. Kyseisen uudistuksen toteutuessa maamme oli jaettu kuuteen lääniin. Kokoomuslaisen Tainan näköalapaikkoja yhteiskuntaan ovat Tampereen kaupunginvaltuusto ja

today15.10.2024 7

Teemat

”Se on se pieni linkki luontoon” – Nämä asiat kannattaa huomioida viherkasvien valinnassa

Kukkakauppa Opuntian yrittäjäpariskunnan Elina ja Jussi Kosken mukaan viherkasvit voivat olla taidetta. VIHERKASVEISTA on tullut keskeinen osa suomalaiskotien sisustusta. Näin voi päätellä, kun kuuntelee tamperelaisen kukkakauppa Opuntian yrittäjäpariskuntaa Elina ja Jussi Koskea. "Suomalaisten suhde viherkasveihin on tällä hetkellä todella tiivis. Mielestäni ihmiset puhuvat paljon niistä, ja viherkasvien kasvattaminen pistokkaasta asti on tosi suosittua", Elina Koski kertoo. Yrittäjien mukaan huippu viherkasvien suosiossa saavutettiin koronapandemian aikana. Silloin aikaa vietettiin paljon kotioloissa, minkä

today8.9.2024

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ – tai tarkemmin TÄYDET KOLMETOISTA. Lapset loistavat rokkaavassa musikaalikomediassa – sisältö ja sanoma haastavat aikamme kulttuurivastaisuuden

TAMPEREEN Työväen Teatteri tekee nyt kolmannen kerran Andrew Lloyd Webberin tuotantoa. Aikaisemmin TTT:ssä on nähty Tell me a Sunday (2008) ja Evita (2014). School of Rock -musikaalikomedia huipentuu massiiviseen ilotteluun. Jaakko Wuolijoki Dewey Finnina on esityksen kantava voima. Lapsinäyttelijät loistavat monipuolisessa lahjakkuudessaan. Kuva: Kari Sunnari TTT:n kaikki kolme Webberiä nähneenä nyt Suurella näyttämöllä Suomen kantaesityksensä saanut School of Rock on toteutukseltaan ehdottomasti paras. Jo torstaisessa ensi-illassa salintäyteinen yleisö palkitsi näyttelijät

today6.9.2024 4

Teemat

Koko Suomen lähiruokaa

LÄHIRUOKA herättää mielikuvia perinteisistä maatiloista: kotieläimiä, puutarhatuotantoa, peltoviljelyä ja jatkojalostusta. Tuotteet myydään suoraan tilalta tai lähitoreilla. Tällaisia tiloja Pirkanmaaltakin löytyy, mutta vähän. Suomen maatalouspolitiikassa panostettiin 2013 alkaen lähiruokaan ja lyhyisiin ruokaketjuihin REKO-myynnin kirittäessä yrityksiä ja innovaatioita. Lähiruokaohjelma ja sen kautta rahoitetut hankkeet loivat kannustimia ja tukitoimia monimuotoisen paikallistuotannon kehittämiseksi. Kirjoittajan mukaan yhteistyö maatilojen ja kotitarvetuottajien kesken voisi auttaa optimoimaan resursseja. Kuva: Antti Luomala Markkinat vievät nyt kysyntää toiseen suuntaan eivätkä

today6.9.2024

Teemat

K-kauppiaalla oman alueen korostaminen on DNA:ssa

KESKO Oyj:n pääkonttori sijaitsee urbaanissa ja modernissa ympäristössä Helsingin Kalasatamassa. Korttelista löytyy K-Market Kalasatama ja lähellä olevasta kauppakeskuksesta K-Supermarket Redi. Keskon päivittäistavarakaupassa lähiruoan osto- ja myyntipäällikkönä työskentelevä Laura Koponen johdattaa toimittajan lähikauppaan esitelläkseen sen paikallisruokatarjontaa. Marketissa katseenvangitsevat Suoraan tuottajalta -kyltit kutsuvat asiakasta paikallisruoan äärelle. Lähiruoan osto- ja myyntipäällikkö Laura Koposella on poikkeuksellisen mielenkiintoinen työ. Hän johtaa Lähiruokatiimiä Keskon päivittäistavarakaupassa. Kuva: Matti Pulkkinen Koponen on työskennellyt Keskossa jo 17 vuoden ajan.

today5.9.2024

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%