SUN Ilta

Live

SUN Ilta

access_time18:00 - 23:59

Teemat

Work in Finland auttaa kansainvälisten osaajien palkkaamisessa

TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok) kertoo, että brasilialaisia, filippiiniläisiä, intialaisia ja vietnamilaisia työntekijöitä saapuu jo nyt hyvin moniin tehtäviin Suomeen. – Intiasta saapuu erityisesti korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Filippiineiltä ja Vietnamista ammattilaisia saadaan muun muassa palvelu- ja hoiva-alalle, teollisuuteen sekä maa- ja puutarhatalouteen, Satonen tarkentaa. – Neljännes kaikista meille tulevista työperäisistä maahanmuuttajista saapuu jo näistä neljästä kohdemaasta, Satonen tarkentaa. Satonen huomauttaa, että tulijoiden määrä on balanssissa maamme työllisyystilanteeseen.   Suomi haluaa tehdä

today23.10.2024 2

Teemat

Mitä eväitä antaa yrittäjyyden ammattitutkinto, mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys? – Yrittäjyys ja elinvoima -teema tarjoaa monipuolisen lukupaketin

Moni unelmoi oman yrityksen perustamisesta, mutta ei aina tiedä, mistä aloittaa tai mitä kaikkea siihen tarvitaan. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa kerrotaan muun muassa, minkälaisia eväitä yrittäjyyden ammattitutkinto yrittämiselle antaa, minkälaisia luonteenpiirteitä yrittäminen vaatii ja mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys. Yrittäjyys ja elinvoima -teemastamme voit lukea myös rakentamisen suhdanteista, huomisen inhimillisemmästä työelämästä sekä asuntomessujen ilmastoviisaudesta. Monipuolisen lukupaketin löydät sekä verkosta että 30. lokakuuta julkaistavasta paperilehdestä. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa paneudutaan ajankohtaisiin aiheisiin yrittämisestä.

today23.10.2024

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

Ohjelmayhteistyöt

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen vinkit syksyn...

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin iskee, miten...

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Viikon tähtikokelas

SUN Viikon Tähtikokelas: Eero Kuosmanen

Karaokekisojen kautta julkisuuteen ponnahtanut ja jo yhden singlen aijemmin julkaissut Eero Kuosmanen hyvin tunnistettavalla äänellään on nousemassa yhdeksi tanssilavojen laulajaksi. Kuosmanen kertoo, kuinka hänen karaoke uransa vaihtuikin studio äänityksiin. Eero Kuosmanen julkaisu toisen singlensä, joka kantaa nimeä Rakkauden Vuodet perjantaina 18.10. Kuuntele juttu alta.

today19.10.2024

Mainos

Autoilijan asialla – Tiivisteiden ja lukkojen voitelu voi säästää monelta harmilta talvella

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Tällä kertaa Autoilijan asialla -ohjelmassa puhuttiin ovien ja lukkojen huoltamisesta. Ennen talvipakkasia tehdyt asianmukaiset huollot voivat säästää monelta harmilta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa ovien tiivisteiden ja lukkojen säännöllistä voitelua, joka auttaa estämään niiden jäätymisen. Ovien ja lukkojen ongelmat, kuten ovien aukeamattomuus pakkasaamuina, voidaan ennaltaehkäistä huoltamalla ne vähintään kerran vuodessa. Tiivisteiden puhtaanapito, esimerkiksi paineilmalla, on myös tärkeää. Huoltamattomuus

today15.10.2024 2

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ: Kantaesitys pureutuu ajankohtaiseen teemaan vauvakatoa potevassa Suomessa – Ihmettä kaikki -näytelmä vastaa monien lapsentekoa arkailevien kysymyksiin

TEATTERINJOHTAJA Mikko Kanninen on elänyt tiukasti ajassa, kun hän on valinnut Tampereen Teatterin ohjelmistoon kirjailija Juha Itkosen romaaniin Ihmettä kaikki perustuvan näytelmän. Romaani käsittelee moni-ilmeisesti lapsiperheen arkea. Siinä kuvataan inhimillisesti pariskunnan elkeitä, kun se kohtaa raskauden keskeyttämisen ja uuden raskauden kaksosineen ja keskosineen. Huikeat vierailijat Tampereen Teatterissa - huikeat pääroolien esittäjät! Ilona Pukkila tekee vahvan roolin Ruusu Laaksosena. Toni Harjajärvi on nappilöytö Lauri Laaksosen osaan. Kuva: Heikki Järvinen Hilkka-Liisa Iivanainen

today18.10.2024

Mainos

Autoilijan asialla – Syyshuollon tärkeimmät kohteet ovat akku ja valot

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Esimerkiksi akun kunnon tarkistuksella voi välttyä talvella monelta harmilta. Autoilijan asialla -ohjelmasarjan avausosassa puhutaan auton syyshuollosta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa syyshuollon tärkeyttä erityisesti akun, valojen ja lukkojen osalta. Suontaustan mukaan auton akku on erityisen kriittinen, sillä sekä kesän helteet että talven pakkaset rasittavat sitä. Autojen valojen kunto on myös tärkeä tarkistaa, sillä esimerkiksi xenon-valot voivat menettää jopa

today8.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Annele Matintupa puolustaa aamu- ja iltapäivätoimintaa Lempäälässä

Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa on huolissaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulevaisuudesta Lempäälässä. Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa herättelee Lempäälän kuntapäättäjiä ymmärtämään nykymuotoisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkeyden lapsille sekä lapsiperheille. Uhkana on, että säästöleikkuri vie rahat aamu- ja iltapäivätoiminnalta. Matintupa korostaa, että aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeä palvelu lapsille ja lapsiperheille. Palvelun heikentyminen ja huonoimmassa tapauksessa sen häviäminen merkitsisi kielteisyyden kierrettä myös pienille kyläkouluille sekä maaseutukylille. Koulut palvelevat kyläyhteisöjä; ovat niiden

today15.10.2024 3

SUN Kesä 2024

Iloa ja mielenrauhaa juoksemisesta

Kesäsykkeellä -ohjelmasarjassa Miia Kahilan vieraana on Ari Wigelius. Ari kertoo SUN Radion kuuntelijoille juoksuharrastuksestaan, joka alkoi noin kolme vuotta sitten, kun hän haki omaa rauhaa ja pakoa arjesta. Haastattelussa Ari jakaa mm. vinkkejä aloitteleville juoksijoille, korostaen maltillista aloitusta ja liikkumisen tuomista arkeen vähitellen. Ari kertoo myös edistyneensä harrastuksessaan maratonien juoksemiseen, käyttävänsä juoksua työmatkoilla "hotellikuoleman" torjumiseen ja löytäneensä juoksun kautta sosiaalisen yhteisön. Hän suosittelee haastattelussa myös juoksureittejä, kuten Pyhäjärven kierrosta, ja

today6.8.2024 4

Teemat

Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat turvasataman

KANSALAIS- ja työväenopistoilla on mittaamattoman suuri merkitys kansa- ja yhteiskunnallemme. Kansalaisopistojen liiton (KoL) toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen korostaa, ettei kansalais- ja työväenopistoissa kysytä aikaisemman koulutuksen, tittelin tai palkkatason perään, koska kaikki ovat samanarvoisia. Kuva: KoL  – Vapaa sivistystyö tuottaa monenlaista hyötyä ja hyvää yhteiskunnalle ja kansalaisille. Ketterä, moninainen koulutustoiminta kohtaa eri ikäisten kansalaisten sivistystarpeet kustannustehokkaasti. Matalan kynnyksen oppilaitosverkosto, viidellä eri oppilaitosmuodolla kattaa koko maan, toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen kiteyttää.  Nuottasen mukaan osaamisen

today6.8.2024

SUN Kesä 2024

Elävöitä vanhat reseptit tuoreilla marjoilla ja uusilla yhdistelmillä

Monet marjat kypsyvät tänä kesänä tavallista aikaisemmin, ja Makeaa-leivontablogin pitäjä Liisa Westerberg on innoissaan tuoreiden marjojen tarjoamista mahdollisuuksista. "Kesä ja tuoreet marjat kuuluvat yhteen. Tuoreet marjat inspiroivat tekemään vaikka mitä. Niistä taipuu niin makeaan kuin suolaiseenkin ruoanlaittoon jotain kivaa, ja ne antavat väriä vaikka valmisleivonnaisille", Westerberg kertoo. Westerberg muistuttaa, että perinteisiä herkkuja ei pidä unohtaa, vaikka netti tarjoaakin loputtomasti uusia reseptejä. "Mustikkakiisseli ja rahka ovat edelleen suosikkeja, joita tehdään aivan

today5.8.2024

SUN Kesä 2024

Tapettitehtaan perinteet elävät Akaassa – käsityön taidonnäytteitä jo lähes vuosisadan ajan

Akaan Toijalassa sijaitseva Pihlgren ja Ritola Oy on harvinaisuus suomalaisessa ja eurooppalaisessa tapettiteollisuudessa. Vuonna 1930 perustettu tehdas on säilynyt elinvoimaisena, vaikka nykypäivänä vain harvat tapettitehtaat ovat enää toiminnassa. Tapettitehdas valmistaa edelleen perinteisiä paperitapetteja käyttäen 1800-luvulla patentoitua painotekniikkaa ja 1950-luvun koneita. Näiden vanhojen menetelmien säilyttäminen on tietoinen valinta ja koneiden käsityövaltaisuus sekä perinteiset materiaalit ovatkin tärkeä osa tehtaan toimintaa. Pihlgren ja Ritola Oy:n tapetit ovat tarkkaan harkittuja sisustustuotteita. Yhtiöllä on kolme

today2.8.2024

Päivän haastattelu

Mariska sai viikko sitten Juha Vainio-sanoittajapalkinnon, nyt hänelle myönnettiin Iskelmä Finlandia – ”On kiva saada kiitosta tehdystä työstä vaikka työ itsessäänkin on todella palkitsevaa”

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Mariska on palkittu tämän vuoden Iskelmä-Finlandialla. 15 000 euron arvoinen Iskelmä-Finlandia -palkinto myönnetään kevyen musiikin tekijälle, joka on ansiokkaasti edistänyt suomalaista iskelmä- ja populaarimusiikkia. Nokian kaupungin jakama palkinto myönnettiin nyt 22. kerran Tapsan Tahdit -tapahtumassa. Mariska, oikealta nimeltään Anna Maria Rahikainen, palkittiin viikko sitten myöskin Juha Vainio -palkinnolla, joka jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle sanoittajalle Kotkan Meripäivien yhteydessä. Palkintosumma on 6 000 euroa. Mitä tunnustukset merkitsevät Mariskalle? Entä millaiset

today2.8.2024

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%